-Niin, mihin sä olitkaan menossa? Paavo kysyi Riinalta ja katseli, kuinka vaimo kiharsi hiustensa latvoja loiville laineille.
Riinalla oli musta, vartalon kaaret paljastava halterneck-mekko ja seitinohuet mustat sukkahousut. Hän aikoi ottaa mukaansa vielä lyhyen värikkään jakun, mutta todennäköisesti riisuisi sen heti alkuillasta. Alkukevään lämpimät päivät olivat yllättäneet iloisesti.
-Konserttiin. Mailan ja sen kahden ystävättären kanssa, Riina vastasi lyhyesti.
Hän katsoi itseään peilistä ja maiskautti hyväksyvästi suutaan. Hiukset olivat valmiit. Nyt vielä kerrokset lisää ripsiväriä ja huulipunaa, niin hän olisi valmis lähtemään.
-Monen aikaan se esitys loppuu? Paavo tiedusteli. -Ajattelin, kun meillä olisi huomenna aamusta meno sinne sun vanhemmillesi. Aikaiseen pääsiäisenviettoon. Muistatko? Ja samalla vapun ja äitienpäivän.
-Muistan, muistan, Riina huiskautti kädellään ilmaan ja työnsi Paavon tieltään lähtiessään eteiseen hakemaan kenkiään. -Enhän mä nyt sellaista unohda. Itsehän olen suurimman osan valmisteluistakin tehnyt. Samoin kuin äidin ja isän matkajärjestelyistäkin, hän huomautti vielä olkansa yli.
Arvon leikkauksen ja Raisan kohtauksen jälkeen Riinan vanhemmat olivat päättäneet toteuttaa elämänmittaisen haaveensa ja lomailla koko kesän Kanariansaarilla. He lähtisivät toukokuun alussa ja palaisivat vasta elokuulla. Tästä johtuen Raisa oli halunnut viettää kevään juhlat Riinan perheen kanssa jo etukäteen.
-Se esitys loppuu yhdeksän maissa, mutta lupasin käydä vielä istumassa porukan kanssa iltaa Mailan luona. Maila asuu siinä keskustan tuntumassa. Ja ajattele! Ihan kattohuoneistossa, Riina hymyili Paavolle silmät loistaen. -Mä en ole koskaan ollut tekemisissä niin rikkaan ihmisen kanssa. Vähän jännittää, jos sen kaverit ovat samanlaista seurapiiriä, että osaanko mä ollenkaan mitään edes puhua niin hienojen ihmisten kanssa.
-Ihmisiä ne rikkaatkin on, Paavo totesi. -Piereskelevät, kaivavat nenää ja pureskelevat kynsiään. Turhaan sellaisia edes mietit. Puhut samoista asioista, kuin muittenkin ystäviesi kanssa.
-No niin, mä menen nyt, Riina huikkasi pojille yläkertaan. -Menkää tänään ajoissa nukkumaan, koska huomenna on herätys kahdeksalta.
Paavolle Riina lisäsi
-Älkää turhaan odottako mua. Menkää vaan nukkumaan. Tulen kyllä viimeistään… mmm… yhden aikoihin. Taksilla. Ja mulla on avaimet mukana. Heippa sitten! Riina antoi suukon Paavon poskelle. Tämä hipaisi kevyesti huulillaan takaisin.
Konsertti väliaikoineen oli todella onnistunut. Ainoa superyllätys Riinalle oli ollut, että Mailan ystävät olivatkin keski-ikäisiä miehiä, eivät naisia. Riina ei ymmärtänyt lainkaan, mistä oli edes saanut mielikuvan ystävättäristä. Miehet olivat tosi mukavia ja osasivat keskustella asiasta kuin asiasta. Alkuun Riina oli tosin jäätynyt ja miettinyt, ovatko nämä nyt niitä Mailan sänkykavereita, mutta tuntien kuluessa ei jaksanut enää vaivata päätään asialla. Sama se hänelle, mitä aikuinen ihminen elämällään teki.
Hauskaa heillä oli kaikesta huolimatta ja aika lensi ihan huomaamatta. Riina ei muistanut edes katsoa kelloa. Ei se nyt voinut olla ainakaan yhtätoista enempää. Hän nautti nousuhumalaisen raukeasta olostaan. Siitä, että ympärillä oli hänestä kiinnostuneita ihmisiä ja siitä, että tunsi saaneensa vihdoinkin oikean ystävän. Kun Maila tarjosi täytettä lasiin, Riina ojensi kuppinsa ja nauroi. Maila oli keittänyt kahvia, kattanut kupit olohuoneeseen ja lyönyt konjakkipullon pöytään. Riina ei pitänyt konjakista, joten hänen snapsilasissaan oli kermalikööriä. Hän oli tainnut ottaa pari… Ei. Ainakin neljä snapsia. Niin tahmaiselta hänen ajatuksenjuoksunsa tuntui. Riina tunsi olevansa avoin ja tunteellinen. Hän rakasti koko maailmaa.
Kolmikko oli muutaman tunnin aikana udellut Riinan elämäntarinan perin pohjin ja hän oli kertonut. Nauranut ja kertonut. Itkenyt ja kertonut. Puhunut sydämensä puhtaaksi kaikesta siitä, mikä sinne oli pitkän ajan kuluessa kertynyt. Hän oli puhunut jopa keskustelunsa pomon kanssa ja kertonut, että hänet syrjäytettiin kohteen suunnittelusta pormestarin rouvan palautteen takia.
-Hah! Maila huudahti. -Minä tunnen sen ämmän. Saana on aina niin olevinaan, Maila julisti humaltuneella äänellä ja nosti lasiaan. -Otetaan Riinan kunniaksi, että pääsi pois sen akan projektista. Saana on semmoinen pilkunviilaaja, että hulluksi sä olisit tullut sen kanssa, hän jatkoi.
-Mistä sä sen tunnet? Riina kysyi vaikuttuneena. Maila tuntui olleen tekemisissä kaikkien silmäätekevien kanssa.
-Oltiin aikanaan samalla luokalla lukiossa, Maila tunnusti. -Samanlainen nillittäjä ja valittaja se oli jo silloin. Kaikesta se kanteli opettajille, eikä kukaan meistä osannut tehdä koskaan mitään sen mielestä oikein. Opettajat Saana osasi kuitenkin nuolla edestä taakse saakka. Lirkutella ja kehua. En vieläkään ymmärrä, miten niillä lahjoilla olisi muuten voinut pärjätä kuviksessakin niin hyvin. Se akka ei osannut piirtää edes tikku-ukkoa seisomassa puun takana, mutta niin se vaan veti kuvaamataidosta kirkkaan kympin.
Maila seisoi maisemaikkunan edessä hiukan huojuen ja katsoi näkymää kaupungin kattojen yli.
-Se saamarin ämmä vei vielä minun poikaystävänikin, Maila sihahti hampaittensa välistä. -Olin kipeänä yhden viikonlopun, niin se oli iskenyt Miikan sillä aikaa yökerhossa. Tulivat mua maanantaina koulun käytävällä vastaan käsi kädessä. Niin kuin siinä ei olisi ollut mitään kummallista. Maila kääntyi ympäri ja suuntasi harhailevan katseensa Riinaan. -Niin, ettet sä paljoa menettänyt, vaikka sen muijan kohde menikin sivu suun, hän totesi lakonisesti, hymähti ja istui nojatuoliin.
Tunnelma tuntui hetkessä latistuneen. Riina kumartui laukkunsa puoleen ja etsi sen uumenista kännykkänsä. Mitä, mitä, mitä! Kello oli jo puoli kaksi! Ja hän oli luvannut Paavolle olevansa kotona viimeistään yhdeltä. Riina nousi seisomaan, suoristi mekkonsa ja nosti laukkunsa lattialta. Voi taivas, kuinka keinutti. Kuin olisi kävellyt laivan kannella. Häntä nauratti, mutta hän koitti pidätellä tyrskähdyksensä.
-On ollut tosi kivaa tutustua. Kiitos teille kaikille, hän aloitti, mutta Maila keskeytti hänet.
-Et sä nyt vielä voi lähteä Riina! Maila huudahti kovaan ääneen. -Eihän me olla, kuin vasta päästy alkuun.
-Mutta… mähän tulin vain lasilliselle, Riina änkkäsi. -Ja hetkeksi. Lupasin Paavollekin olla kotona yhden maissa. Aamulla on aikainen herätys ja…
-Paavoko se sun kotiintuloaikasi määrää? Maila käkätti kännistä nauruaan. -Usko mua Riina. Tuosta hetkestä ei ole pitkä matka enää avioeroon. Kun toinen alkaa kyttäämään liikaa toisen menemisiä ja tekemisiä, ei siitä ole mitään hyviä seurauksia. Maila nosti etusormensa neuvovasti ilmaan -Muista, että tässä puhuu kokemuksen syvä rintaääni. Hän löi kätensä kuvaavasti uhkealle rintamukselleen.
-Jos mä sitten vielä hetkeksi aikaa jään, Riina sanoi hiukan empivästi ja istui takaisin tuoliinsa.
Maila saapui hänen luokseen.
-Hyvä päätös Riina, hän paasasi. -Me ei anneta miesten määrätä meidän maailmassa, eihän? Me tehdään, mitä me halutaan. Me ollaan aikuisia naisia ja saadaan päättää itse oman elämämme suunnasta! Jos mä haluan vaikka tehdä näin…
Maila jätti lauseen lopun ilmaan ja kumartui suutelemaan pehmeästi Riinaa. Riina pelästyi, mutta pienessä humalatilassaan vastasi lopulta suudelmaan. Tämä tuntuu yllättävän hyvältä, hän mietti tunnustellessaan kielellään Mailan alahuulen sisäpintaa. Maila vetäytyi Riinan kasvoista pienen matkan päähän ja katsoi tätä sumein, humaltunein silmin. Sitten hän painoi uudelleen huulensa Riinan huulille ja voihkaisi äänekkäästi.
Voi tuska. Mitä on tapahtunut?
Riina tunnusteli käsillään satiinista pintaa ja raotti silmiään. Hitonmoinen päänsärky teki tuloaan ja avoimesta ikkunasta paistava aamuaurinko osui kipeästi silmiin. Ei olisi pitänyt juoda sitä likööriä niin paljon, hän mietti tuskastuneena. Ja vielä sen aiemman punaviinilasillisen päälle.
Riinaa heikotti. Oliko hän nähnyt unta vai oliko hän oikeasti suudellut illalla Mailaa? Toista naista? Mikä hitto häneen oli mennyt?
Ja missä ihmeessä hän oli?
Riina käänsi kipeää päätään ja huomasi digitaalisen kellon viereisellä yöpöydällä. Kauhu kouristi hänen sydäntään. Ei jumaliste! Hän hyppäsi jaloilleen, kuin jousi. Puoli kuusi aamulla! Eikä hän ollut selvästikään vielä kotona.
Satiini kahahti hänen takanaan. Joku mumisi unissaan. Riina kääntyi katsomaan. Suuressa katossängyssä makasi koko edellisillan kolmikko. Kaikki ilman rihman kiertämää, satiinilakanoiden keskellä. Sotkuisena jalkojen ja käsien sekamelskana. Kasassa, jossa myös hän oli ollut vain hetkeä aiemmin. Riina vilkaisi itseään peiliovista, jotka peittivät huoneen yhden seinän. Myös hän oli aivan alasti. Vieraiden ihmisten kanssa! Herranen aika, mitä hän on mennyt tekemään!
Mitä tarkemmin Riina edellisyötä muisteli, sitä suurempi kauhu hänen sisällään kasvoi. Missä hemmetissä hänen sukkahousunsa olivat? Mekko ainakin näytti roikkuvan viereisen tuolin selkänojalla. Riina kasaili vaatteitaan ja veti niitä vauhdilla päälleen. Hän muisti suudelleensa Mailan kanssa ensin olohuoneessa, josta Maila oli pikkuhiljaa johdattanut häntä makuuhuoneen ovelle. Miehet olivat siirtyneet mukaan. Hetken päästä Riina oli suudellut vieraan miehen kanssa. Toisenkin. Kaikkien kanssa sekaisin. Vieraat kädet olivat hyväilleet häntä joka puolelta ja lopulta kiihko oli yltynyt niin suureksi, että he olivat harrastaneet kimpassa seksiä!
Voi hyvä jumala! Mitä hän tekisi? Miten hän selittäisi koko yön poissaolonsa miehelleen? Hän ei voisi ikinä – ikinä – kertoa Paavolle, mitä oli tapahtunut.
Äkillinen pahoinvoinnin aalto ryöppysi Riinan yli ja hän juoksi viereiseen vessaan oksentamaan kaiken pelon ja katumuksen ulos itsestään.
Kommentit
Lähetä kommentti