Arvaa missä oon? Olivia
Makaat Mauilla hiekkarannalla, drinksu lämpenee kädessä ja gigolo nuolee sun napaa? Olisinpa sun kanssa. Krisse
Et haluis olla mun kanssa just nyt. Usko pois. Kaksi sanaa. Vessa. Raskaustesti.
!!!!!!????????? MITÄMITÄMITÄ?????
Sanopa muuta. Voi paska. Join tunnissa litran vettä, että saisin pissahädän. Ällö olo ja jännittääkin. Kolme minuuttia, niin pitäis näkyä. O
…
…
…
No, joko näkyy? K
Joo, tulkitsen just mitä kaksi sinistä viivaa tarkoittaa. Palaan kohta. Olivia
Rakas, se on plussa. Oot raskaana.
Eikä! EIKÄ!!!! Voi helvetti! Mitä hittoa mä teen?
***
Eveliina seisoi paikallisen ostoskeskuksen lelukaupan hyllyvälissä täynnä ihmetystä. Hän oli etsimässä nelivuotiaalle kummitytölleen joululahjaa, eikä hänellä ollut minkäänlaista käsitystä siitä, mitä sen ikäiset nykyään edes tekivät. Leikkivätkö ne barbeilla vai vauvanukeilla? Rakensivatko legoja vai osasivatko tehdä palapelejä? Tai kai niillä kaikilla oli jo omat padit täynnä sovelluksia, joita hänkään ei osaisi käyttää. Eveliina oli kierrellyt kauppaa puoli tuntia, eikä ollut tullut hullua hurskaammaksi. Lopulta hän nappasi kännykän taskustaan ja kirjoitti kummitytön äidille.
SOS. Lahjaongelmia. Mitä tontulta toivotaan? Pehmeää vai kovaa pakettia? Pusuin, Eve
Hän sai pikaviestin takaisin.
Jemina tykkää mistä vaan. On ihan prinsessatyyppiä. Halein, Laura
No olipa siitä apua, Eveliina tuhahti. Olisi kertonut suoraan jonkun tietyn jutun, minkä hän voisi käydä vain hyllystä hakemassa ja laittaa pakettiin. Eveliina vihasi kaupoissa kiertelyä muutenkin. Joulutungoksessa se oli vielä sietämättömämpää. Hän katsoi vieressään seisovaa pientä tyttöä, joka tuijotti lumoutuneena hyllyllä laulavaa Disney-prinsessanukkea. Tyttö taisi olla neljän tai viiden tietämissä, Eveliina arvioi. Hmmm... Kai Jemina olisi yhtä ihastunut tuohon nukkeen, hän mietti ja nappasi enempiä aikailematta laatikon kainaloonsa. Nyt vain kassan kautta seuraavaan liikkeeseen.
Työntäessään hetkeä myöhemmin kärryjä eteenpäin kauppojen reunustamalla käytävällä, hän luki samalla muistilistaansa. Jeminan lahja oli hoidettu, vielä olivat jäljellä Julius, Janna, Kristian, äiti ja Krisse. Kaksoset olivat helppoja. Heille kävivät loistavasti lahjakortit johonkin. Eveliinan keksimä summa ei tosin olisi kummankaan mielestä missään tapauksessa riittävä, mutta ele oli tärkein. Jää oli jo alkanut hiukan sulaa hänen ja lasten välillä sisustusasioiden ansiosta ja Eveliina halusi pitää saavutetusta lähentymisestä kiinni. Janna tykkäisi varmasti meikkiliikkeestä ja Julius urheilukaupasta. Kristianille hän ostaisi uuden rannekellon. Ehkä kaiverruttaisikin siihen jotakin. Tämä olisi kuitenkin heidän ihka ensimmäinen joulunsa saman katon alla. Ensi vuonna paketit aukaistaisiinkin jo uuden talon kodikkaassa olohuoneessa. Takkatulen loimutessa ja joululaulujen soidessa hiljaa taustalla. Äidille hän ostaisi suklaarasian ja jonkun hyvän elokuvan. Krisse taas saisi... Eveliinan mietteet keskeytyivät äkisti. Oliko tuo? Ei voinut olla. Hän näki varmasti väärin. Mutta entä, jos sittenkin? Hän hiipi hiljaa lähemmäs edessä häämöttävää kahvilaa ja jäi seisomaan suuren pylvään varjoon. Oli se.
Kristian.
Mitä hemmettiä se täällä tekee? Eveliina mietti järkyttyneenä. Sehän sanoi menevänsä tänään Ouluun johonkin tapaamiseen ja palaavansa vasta yöjunalla takaisin. Ja kuka tuo nuori nainen oli Kristianin seurassa?
Kaunis, tummahiuksinen, arviolta kaksikymmentäviisivuotias nainen istui Kristianin vieressä pöydässä. Eveliinan mielestä oli outoa, että he eivät istuneet vastakkain, kun sentään olivat ihan kahdestaan. Tai ehkä nainen oli joku Kristianin työkaveri joltain muulta paikkakunnalta ja he odottivat tapaamiseensa vielä muita saapuvaksi.
Miksi mies oli sitten sanonut olevansa Oulussa?
Ehkä suunnitelmat olivat muuttuneet, Eveliina ajatteli vastaukseksi kysymykseensä ja nojasi selkänsä pylvääseen. Firma muutti useinkin kokousajankohtiaan viime tingassa, eikä se nyt ollut mikään Kristianin velvollisuus ilmoittaa hänelle jokaisesta aikataulumuutoksestaan. Tosin, huomaavainen mies olisi kyllä ilmoittanut, Eveliina mietti hieman katkerana. Hän kääntyi taas vilkaisemaan pöydässä istuvaa paria. Kovin näyttivät olevan läheisissä väleissä. Ainakin siitä päätellen, kuinka hellin ottein Kristian siveli naisen yläselkää selittäessään tälle jotain.
Eveliinan mieleen nousivat äkkiä jutut, joita hän oli kuullut istuessaan työpaikkansa vessassa. Siitä, että Kristian pyöritti muitakin naisia. Hän tunsi äkillisen kuvotuksen tunteen vatsassaan. No nyt ne nousevat, Eveliina hätkähti. Toivottavasti eivät tule tähän suuntaan, koska muuten me törmätään ihan varmasti. Jos ne lähtevät tänne, niin minun on vain pakko kävellä niitä vastaan pää pystyssä ja leikkiä yllättynyttä. Jos jään tänne pylväiden ja koristekasvien taakse, olisi noloa, jos Kristian silti huomaisi minut.
Siellä se nyt auttaa naiselle takkia päälle, Eveliina katseli piilostaan ärtyneenä. Ihan kuin hänelle aina heidän seurustelunsa alkuaikoina. Nyt se nainen ottaa käsilaukkunsa penkiltä ja... Mitä hittoa! Nyt tuo uppo-outo nainen halaa hänen miestään! Halaa ihan kunnolla. Ja Kristian halaa vastaan. Ottaa oikein lujasti kiinni.
Ei tsiisus! Eveliinan teki mieli itkeä ja teki mieli räjähtää. Hän piteli molemmilla käsillään pylväästä kiinni ja nojasi otsaansa viileään marmorijäljitelmään. Hänhän on ollut ihan täysi idiootti! Sinisilmäinen typerys, jolle valehdellaan vaikka mitä ja joka uskoo ihan kaiken. Nahkoineen päivineen. Uskoo kaiken ja tyytyväisenä vain rakentaa silmät ummessa yhteistä tulevaisuutta Omenakujan taloon. Kristianilla on ollut varmasti hauskaa seuratessaan, kuinka umpirakastunut hän oli mieheen edelleen. Mieheen, jolla oli samaan aikaan ties kuinka monta naista. Ja kuinka hän oli selittänyt Kristianille innoissaan sisustusjuttujaan. Kysynyt tämän mielipidettä. Lähettänyt valokuvia. Miestä ei ollut varmaan kiinnostanut pätkän vertaa hänen pesänrakennusprojektinsa. Näinkö mies oli edes koskaan aikonut muuttaa hänen kanssaan heidän yhteiseen taloonsa.
Eveliina henkäisi syvään. Kurkku muistutti hiekkapaperia ja hänestä tuntui, että hän pyörtyisi kohta. Kuinkahan kauan tätä oli jatkunut? Tiesivätkö muut? Oliko Eveliina tietämättään yleinen naurunaihe työpaikalla? Juhlissa? Jokainen katseli tietenkin häntä selän takana säälivästi ja mietti, koska hänen silmänsä vihdoinkin aukeaisivat.
Eveliina nosti jälleen päänsä ylös ja etsi katseellaan Kristiania. Siellä mies käveli käsi kädessä seuralaisensa kanssa urheiluliikettä kohti. Halauksen Eveliina olisi vielä voinut jotenkin ymmärtää ja selittää itselleen, mutta käsikkäin kävely ei ollut tapana ihan muuten vaan. Eveliina lähti seuraamaan pariskuntaa. Hänen olisi pakko saada tietää koko totuus. Oli se sitten kuinka ruma tahansa.
Urheiluliikkeessä oli helppoa piilotella. Tangot olivat täynnä paksuja toppavaatteita, joita voi muka katsella ja hypistellä. Eveliina seisoi toppahousujen luona ja kilautteli henkareita “etsiessään” oikeaa kokoa. Samalla hän tarkkaili silmä kovana miehensä ja tämän seurassa olevan naisen edesottamuksia. Kristianin seuralainen otti takkiosastolta kaksi takkia mukaansa ja lähti sovituskopille. Kopin ovelta hän vilkaisi Kristiania vielä olkansa yli, hymyili viekoittelevasti ja iski silmää. Kristian jäi seisomaan paikoilleen, vilkuili muutamia kertoja ympärilleen ja seurasi hetken päästä koppiin naisen perässä. Eveliina järkyttyi vielä enemmän. Eivät kai ne vaan menneet naimaan sinne sovituskoppiin? Keskellä kirkasta päivää?
Eveliina siirtyi sovituskoppien läheisyyteen. Konttaamaan hän ei sentään kehdannut alkaa, että olisi nähnyt, kuinka lähekkäin jalat siellä olivat, mutta kuulostella hän sentään voisi. Pariskunnan kopissa oli aika hiljaista, lukuun ottamatta pientä naurunkiherrystä, muutamia puolitukahdutettuja voihkaisuja ja ajoittaista huohotusta. Hommissa siellä oltiin, se oli selvää, Eveliina mietti raivostuneena. Hänen teki mieli potkaista kopin ovi saranoiltaan ja yllättää pariskunta kesken kaiken. Parasta kai kuitenkin pitää vielä matalaa profiilia ja katsoa, mitä Kristian satuilisi Oulun matkastaan, hän päätti. Saisi itsekin aikaa rauhoittua ja miettiä, mikä nyt eteen. Eveliina pyöri niin syvällä kostonhimoisissa ajatuksissaan, että hypähti ilmaan, kun ääni hänen vierestään tiedusteli voisiko auttaa jotenkin.
-Auttaa, Eveliina mutisi. -Niin. Lahjakorttejahan mä oikeastaan tulin tänne hakemaan, hän sitten jatkoi reippaammin ja onnistui jopa pinnistämään pienen hymyn. -Harhauduin vain välissä hieman sivupolulle.
-Lahjakortteja? iloinen miesmyyjä toisti. -Tuolta kassalta niitä löytyy, hän viittasi kädellään suuntaa.
Eveliina kiitti, käänsi kärrynsä ja lähti kassaa kohti mieli raskaana kaikesta siitä, mitä oli juuri joutunut todistamaan. Muutaman metrin kuljettuaan hän kääntyi ja palasi myyjän luokse.
-Sitä piti vielä sanoa, että kannattaisi varmaan jonkun teistä käydä katsomassa tuolla reunimmaisessa sovituskopissa. Sieltä kuului ihan äsken sellaisia ääniä, ettei olisi vain joku sairaskohtauksen kourissa siellä.
-Kiitos tiedosta. Minäpä käyn varmistamassa, myyjä sanoi ja lähti saman tien suunnistamaan sovituskoppien suuntaan.
Kommentit
Lähetä kommentti