Milla seisoi Hellströmien oven takana tasan kello yksitoista perjantaina, valmiina siivoukseen. Hän kilautti ovikelloa varmistaakseen, ettei ketään ollut kotona ja avasi sitten oven. Milla astui valoa tulvivaan eteiseen, täysin tietämättömänä tunnemyrskyistä, joita hänen miehensä vahingossa lähettämä alushousuposti oli saanut talossa aikaan viikkoa aiemmin.
Talon emäntä, Eveliina Jokela, oli soittanut Millalle edellisenä päivänä ja kysynyt, olisiko mahdollista, että Milla tulisi siivoamaan sillä viikolla jo tuntia aiemmin. Eveliina näet kotiutuisi itse jo kahden maissa, eikä halunnut olla häiriöksi Millan hommille. Eveliina oli sanonut, että talo olisi tyhjillään kyllä, sillä lapset olisivat koulussa ja hänen miehensä työpaikallaan.
Niinpä Milla nyt seisoi siinä. Tuntia aiemmin, kuten oli sovittu. Hän riisui päällysvaatteensa ja vaihtoi saapikkaat työkenkiin. Kävi katsomassa, oliko keittiön työtasolle jätetty jotain viestiä sen päivän siivoustarpeista tai muusta erityisestä. Taso oli tyhjä ja kiilteli puhtauttaan. Kuten koko muukin talo. Millasta oli huvittavaa huomata, kuinka jotkut ihmiset ihan selvästi siivosivat ennen hänen tuloaan. Järjestelemisen hän ymmärsi, halusihan jokainen tavarat tutuille paikoille, mutta pölyjen pyyhkiminen, imurointi ja vessojen siivous oli ihan turhaa. Hän siistisi kaiken totta kai joka tapauksessa, mutta tuntisi tekevänsä turhaa työtä kiillottaessaan jo valmiiksi siistejä pintoja. Moinen valmisteleva puunaus teki koko siivoojan palkkaamisen aika naurettavaksi.
Milla aloitti tuttuun tapaan käärimällä osan matoista ja viemällä ne pihalle raikastumaan. Loput matot vain imuroitaisiin tänään ja tuuletettaisiin vasta seuraavalla viikolla. Kaivaessaan siivouskomerosta imurin suuttimia, hän pysähtyi äkkiä kuuntelemaan. Ihan varmasti jostain oli kuulunut ääniä.
Milla seisoi hetken lähes hengittämättä paikoillaan ja koitti virittää kuulonsa äärimmilleen. Tietysti jossain vaatekomerossa oli ryöstäjä tai pari, joiden keikan hän oli tullut parahiksi keskeyttämään. Nyt ne suunnittelivat siellä, miten saisivat hänet vaiennettua. Kohta hän makaisi sidottuna oman autonsa takaluukussa, teippi suun edessä ja hänet löydettäisiin hapenpuutteeseen kuolleena vasta monen tunnin kuluttua, kun Eveliina palaisi kotiin. Tai olihan tuossa järvi vieressä. Äkkiäkös hänelle valettaisiin sementtikengät ja soudettaisiin pudottamaan järven syvimpään kohtaan ikuisiksi ajoiksi.
Kukaan ei koskaan ollut kertonutkaan, kuinka vaarallista siivoustyö voi olla, hän mietti pelokkaana. Hän ei ollut koskaan aiemmin tullut edes ajatelleeksi, että saattoihan kohteissa olla vaikka minkälaisia hulluja odottamassa paistinpannu kädessä viattoman siivoojan saapumista.
Milla etsi katseellaan jotain kättä pitempää. Hänen olisi pitänyt hankkia se pippurisumutin. Tai joku etälamauttimen tapainen, millä olisi voinut täräyttää toisen siksi aikaa kanveesiin, että ehtisi itse karkuun. Ehkä hän voisi hakea keittiön kaapista sen paistinpannun. Mieluiten valurautaisen. Tai veitsen. Ihan hiljaa, ettei kukaan kuulisi. Tai ei! Hetkinen. Eteisen pöydällä näytti olevan raskaan näköinen pronssinen patsastekele. Sen hän ottaisi. Sillä saisi tajun pois isommaltakin korstolta. Kun vain löisi oikeaan kohtaan...
Siinä se nyt oli! Taas se kuului! Hiljainen ääni. Ihan kuin joku olisi valittanut.
Ei täällä ollutkaan ryöstö käynnissä, vaan kidnappaustilanne! Milla mietti kauhistuneena. Eveliina makaa yläkerrassa sukka suussa, sidottuna sängynpäätyyn. Hänet koitetaan Millan lähdettyä siirtää salaa johonkin piilopaikkaan, josta käsin sitten vaaditaan Eveliinan mieheltä isoja lunnaita, jotta nainen palautetaan takaisin! Tämähän on aivan selviö! Milla ajatteli riemukkaana selvitettyään asian. Perhehän on ainakin asuinmiljööstään päätellen sikarikas!
Mitä hän nyt tekisi? Milla mietti kuumeisesti vaihtoehtoja. Soittaisiko hätänumeroon? Vai kävisikö kuulostelemassa tilannetta ensin yläkerrassa? Jos hän tekisikin väärän hälytyksen ja piha olisi hetkessä täynnä vilkkuvaloja ja poliisiautoja. Hän nolaisi itsensä ja samalla myös asiakasperheen. Hiukan äänekkäämpi valitus kantautui silloin portaiden yläpäästä ja Milla sai jalat alleen. Hän otti pronssipatsaan oikeaan käteensä, mattopiiskan vasempaan ja lähti kiipeämään äänettömästi toiseen kerrokseen.
Sydän jyskyttäen Milla eteni yläkerran käytävässä. Hän puristi kämmenet hikisinä taisteluvälineitä käsissään ja koitti paikantaa äänen lähteen. Yläkerrassa oli neljä huonetta, joiden keskellä oli suurehko olotila. Ääni vaikutti tulevan viimeisimmästä huoneesta hänestä katsottuna. Milla siirtyi tuon oven taakse valmiina lyömään, jos tilanne vaatisi sitä. Adrenaliini nousi kehossa ja veri kohisi korvissa niin kovaa, että hänen oli vaikea kuulla mitään oman sykkeensä takaa. Makuuhuoneen ovi oli hiukan raollaan ja Milla koitti tiirata pienestä välistä huoneen tapahtumia.
Ei! Hän oli niin arvannut tämän! Takorautainen sängynpääty heilui, kun siihen tiukoilla solmuilla kiinni sidottu nainen koitti tempoilla itseään irti. Nainen oli riisuttu alusvaatteisilleen ja hänellä oli kummallinen pallo suussaan. Naisen hiljaisesta ulinasta ei saanut mitään selvää. Milla kuuli myös miehen matalan, kuiskaavan äänen, mutta ei nähnyt ovenraosta, missä kohtaa huonetta tämä seisoi.
Kaikki tapahtui seuraavassa hetkessä niin äkkiä, ettei Milla ehtinyt reagoida millään tavalla.
Huoneessa oleva mies käski kovemmalla äänellä naisen lopettamaan riuhtomisen.
-Saat ihan juuri sen, minkä olet temppujesi jälkeen ansainnutkin pikku narttu, mies sanoi. -Mutta pienellä twistillä. Kun minä teen sinulle juttuni, sidon silmäsi siksi aikaa. Saat vaan arvailla, mitä on seuraavaksi tulossa. Ehkä osaat jatkossa olla jättämättä alushousujasi sohvan alle vihjeeksi. Otan nyt suukapulan pois ja katsotaan sitten osaatko olla jo hiljaa. Pieni hetki vain, käyn hakemassa... Seuraavaksi Milla huomasi oven auenneen ja talon isännän, Kristian Hellströmin, seisovan hänen edessään pelkät leopardikuvioiset stringit jalassaan.
-Helvetti, kun pelästyin! Kristian huusi, notkautti polviaan ja kouraisi rintaansa -Ei ollut sydänkohtaus kaukana.
-Voi anteeksi. Anteeksi kauheasti, pyyteli Milla vuolaasti. -Mä luulin, ettei täällä ole... siis talon piti olla tyhjä ja teidän olla työpaikoillanne. Tai niin mulle kerrottiin. Anteeksi, jos tulin keskeyttämään jotain. Luulin, että... Tai ei sen väliä mitä mä luulin. Mua pyydettiin vain tulemaan tänne tänään tuntia aikaisemmin ja tässä mä nyt olen, hän sai lopulta änkytetyksi.
-No niinpä näyt olevan, huokaisi Kristian hiukan äreissään. -Ja kuka sinua on siis pyytänyt tulemaan tänään aiemmin? En minä ainakaan muista sellaista tehneeni.
-No teidän vaimonne. Eveliina. Milla selvensi. -Hän soitti eilen illalla ja kertoi muuttuneista suunnitelmistaan. Kysyi sopisiko tämä mulle.
-Pakko muuten tähän väliin todeta, että ei ole vaimo, kuului äkkiä huoneesta. -Ja jos se minusta riippuu, ei tule koskaan olemaankaan. Ääni sortui käheään nauruun.
Vuoteessa makaava tummahiuksinen, pitkäraajainen nainen nosti päätään sen verran, kuin solmujensa keskeltä pystyi ja katsoi Millaa ilkeästi. -Voimme varmaan Kristianin kanssa luottaa vaitioloon näkemästäsi? hän tiedusteli Millalta ja jatkoi keskustelusävyyn -Ex-vaimon ja miehen seksisuhde ei useinkaan ole asioita, joista uusi tyttöystävä tahtoisi olla tietoinen. Tai joista pitäisi edes olla tietoinen, hän nauroi taas käheästi.
–Julianna, suu umpeen. Liikaa tietoa, tiuskaisi Kristian naiselle olkansa yli. Sitten mies kääntyi takaisin Millan puoleen ja hymyili tälle kylmää hymyä -Kyllä minä uskon, että tämä Milla tässä osaa olla ihan hiljaa. Koska olisi hyvin ikävää, jos me joutuisimme päättämään liiallisen kertomisenhalun takia hyvän yhteistyön ja kertomaan yrityksestäsi huonoa palautetta ystävillemme.
-Niin, ja voit huviksesi uskoa, että meillä on paaaaaljon ystäviä, Julianna sanoi raukeasti. -Suurin osa heistä käyttää siivouspalveluita. Jos pelaat korttisi oikein, saatat saada monta hyvätuloista asiakasta lisääkin. Kaiken kaikkiaan riittää vain, että olet puhumatta kenellekään tästä ja muista kerroista, joita saattaa tulla vastaan. Minä voin jättää vaikka aina pikkuhousut ovenkahvaan, niin siitä tiedät, että roikun täällä taas, hän hymyili leveästi.
Milla katsoi vuoroin Kristiania, vuoroin köysissä makaavaa Juliannaa. Hän oli aivan järkyttynyt tilanteen saamasta käänteestä, eikä osannut oikein sanoa mitään. -Ilman muuta voitte luottaa vaitiolooni, hän lopulta vain änkytti. -Minä käyn täällä vain siivomassa ja mikään muu ei kuulu mulle, hän sai sanotuksi.
-No hyvä. Sittenhän meillä on sopimus, Kristian sanoi Millalle tylysti. -Voit lähteä jatkamaan hommiasi, niin me hoidetaan itsemme ulos täältä.
Julianna nauroi taustalla katketakseen.
Milla työskenteli täydellä automaatiolla. Tällaisissa tilanteissa monien vuosien kokemus työstä oli niin tarpeen. Jos tässä olisi vielä tarvinnut koko ajan miettiä, mitä seuraavaksi tekisi, ei hommista olisi tullut yhtään mitään.
Kristian ja Julianna olivat tulleet alas vartin päästä makuuhuoneen ovella tapahtuneen episodin jälkeen. Milla oli ollut pyyhkimässä olohuoneen tasoja, kun Julianna oli kurkistanut eteisen puolelta ja toivottanut Millalle oikein rentouttavaa viikonloppua. Nainen oli vaikuttanut tilanteen huomioon ottaen todella hilpeältä. Kristian sen sijaan oli vain nyökännyt ovelta Millalle jäykästi ja häipynyt ulos sanomatta sanaakaan. Millan teki niin mieli jättää loppusiivous sikseen ja lähteä lätkimään. Häntä kuvotti moinen petollisuus, sillä Milla piti Eveliinasta. Kun Milla oli muutamaa viikkoa aiemmin tullut Kaarinan kanssa taloon ensi kertaa, häneen oli tehnyt suuren vaikutuksen Eveliinan tavallisuus ja maanläheisyys. Milla oli osoitteen perusteella odottanut alentuvasti käyttäytyvää, rikasta rouvaa, joka hyväntekeväisyysillallisista puhuen olisi samalla esitellyt hänelle pilkuntarkasti siivousvaatimuksiaan. Milla oli yllättynyt iloisesti oltuaan väärässä.
Millan mielestä Eveliina ei ensinäkemältäkään ollut sopinut siihen ympäristöön ja se tunne vain vahvistui koko ajan. Eveliina oli jotenkin liian… kiltin ja liian haavoittuvaisen näköinen rikkaiden elinpiireihin. Nämä kaksi äsken nähtyä kroisosta sen sijaan sopivat kyseiseen maailmaan loistavasti ja kuvittelivat rahoillaan sekä suhteillaan pystyvänsä pyörittämään kaikkea maailmaa. Eveliinalla oli sentään vielä sydän tallella. Milla halusi auttaa Eveliinaa ja mietti siivotessaan kuumeisesti kaikkea, mitä oli hetki sitten joutunut todistamaan. Millä ihmeellä hän saisi Eveliinan silmät aukeamaan sille, mitä tämän selän takana tapahtui? Puuttumatta silti suoranaisesti itse asiaan.
Kommentit
Lähetä kommentti