Näin meidän kesken - luku 16

 

Kaksi päivää myöhemmin Eveliina tuijotti tyrmistyneenä postin mukana saapuneita stringejä. Mitä helvettiä tämä tarkoitti? Oliko tämä joku muovivaimojen sairas vitsi? Hän otti kirjekuoren mukaansa ja käveli Kristianin työhuoneeseen. Mies istui siellä mukavassa nojatuolissa, puhumassa puhelimeen. Nähdessään Eveliinan, Kristian hymyili ja nosti etusormensa sen merkiksi, että puhelu kestäisi enää hetken.

-Kyllä. Ehdottomasti. Sovitaan tapaaminen ensi viikon perjantaiksi ja vedetään projektin suuntaviivat silloin. Ja jos aikaa teidän puoleltanne riittää, voitaisiin käydä vaikka saunomassa illemmalla?

Kristian nousi ja merkkasi jotain pöytäkalenteriinsa.

-Ilman muuta joo. Minä kerron sihteerilleni ja hän järjestää asiat. Kun teiltä vain ilmoitetaan, moniko osallistuu, niin saadaan hotellihuoneetkin varattua. Mennään siis näillä eteenpäin ja soitelkaa ihmeessä, jos jäi jotain ihmeteltävää. Mukavaa loppuviikkoa! Kiitos. Hei.

Kristian laittoi puhelimensa pöydälle ja katsoi Eveliinaan.

-Mitä mun rakas? hän kysyi, käveli Eveliinan luo ja kietoi kätensä tämän ympärille. -Kuinka sun pieni sisustussuunnitteluprojektisi uuden asunnon kanssa edistyy? Ootko saanut tarpeeksi apuja ja riittääkö budjetti?

Eveliinaa ärsytti tapa, jolla Kristian puhui hänen talohaaveestaan. Ihan kuin hän olisi  joku miehensä siivellä elävä hattara, jonka piti kehittää turhanpäiväisiä projekteja saadakseen täytettä elämäänsä. Ihan “pikkuprojektista” ei Eveliinan mielestä voitu omakotitalon uudistuksessa puhua, mutta kai se tuntui puuhastelulta sellaisen miehen mielestä, joka hoiteli toisten puolesta useita miljoonasopimuksia vuodessa.

-Ihan hyvin kaikki on mennyt, kiitos kysymästä, hän kuitenkin sanoi ääneen. -Kiintokalusteiden toimituksessa on vähän viivästystä, mutta meillähän ei onneksi ole mitään aikarajaa muuton suhteen. -Ja sähköhommat tekee joku aliurakoitsija, joka ei selvästikään ole ihan tehtäviensä tasalla tai ei vain välitä aikatauluista. Annoin asiasta jo palautetta sähköpostilla ja lupasin hermostua kunnolla, jos homma ei ala pelittää sen miehen osalta paremmin. Eveliina hymyili pienesti. -Vihjailin ehkä hiukan vahingonkorvausvaatimuksellakin, jos toistenkin hommat viivästyvät sen sähkärin takia.

-Ihanaa, kun sä puhut noin, Kristian sanoi matalalla äänellä Eveliinan korvaan. -Kuulostat niin määrätietoiselta. Neidissähän on johtaja-ainesta. Meillä olisi tässä hetki aikaa ennen kuin mulla alkaa seuraava puhelinpalaveri. Miten olisi, jos leikkisit hetken taas mun sihteerikköä ja ottaisit vaikka sanelun?

Eveliina silitti Kristianin poskea.

-Sori, mutta pikkuneidillä on tässä toinenkin pikkuprojekti meneillään ja mun pitää lähteä ihan just. Palataan asiaan sitten illemmalla.

-Mistä mulle juontuikin mieleen, jatkoi Kristian, että lupasin Petterille mennä illalla sen kanssa keilaamaan. Käydään vaan pikaisesti radalla, kaadetaan vähän aikaa ja otetaan pari olutta. Menee korkeintaan puoleen yöhön. Tää meidän viimeisin soppari oli niin tiukkaa vääntöä, että tarvii nollata keissiä omassa päässä, ennen kuin lähdetään ensi viikolla Valtoihin.

Kristian käveli pöytänsä luokse ja katsoi kalenteriaan otsa rypyssä.

-Kai mä sulle sanoin jo siitä reissusta viikko sitten? hän kysyi. -Se siirtyi mulle aika pikaisella aikataululla, kun Larin piti mennä, mutta sen vaimolle sovittiinkin keisarileikkaus just niihin päiviin.

-No et sanonut, vastasi Eveliina. -Mutta kiva kuulla edes nyt. Seuraavan reissun voitkin ilmoittaa sitten vaikka postikortilla paikan päältä. Eveliina risti kätensä rinnan päälle ja katsoi Kristiania vihaisesti. -Mua alkaa ottaa päähän se, että nämä sun reissut on alkaneet vakiintua aika paljon niille viikoille, joilla kaksoset asuvat meillä. Tiedät, että mulla ei mene niiden kanssa ihan kamalan hyvin ja mulla olisi omiakin asioita, joita pitäisi hoitaa. Omiakin kavereita, joita haluaisin nähdä. Ei tämä voi mennä niin, että kaikki kulkee vain sun ehdoilla ja sun menojesi mukaan. Mä joudun aina sovittamaan kaiken oman elämäni sun työreissuihin ja lasten harrastuksiin.

-Ihme, kun Juliannalla ei ollut ikinä mitään ongelmaa noitten asioitten kanssa, Kristian totesi jäätävästi. -Se kyllä pystyi hoitamaan kaikki mahdolliset hommat yrityksensä pyörittämisen lisäksi. Eikä se koskaan valittanut siitä, ettei ehtinyt tavata kavereitaan.

-Ei varmaan valittanut ei. Sellaisella vittumaisella jääkuutiolla tuskin on edes kavereita nähtäväksi, Eveliina tiuskaisi. -Ja jos asiat kerran sujuivat Juliannan kanssa niin mallikkaasti, niin sitten teidän kannattaa varmaan palata yhteen.

Eveliina kääntyi lähteäkseen. Ovelta hän palasi kuitenkin takaisin.

-Tässä olisi postia. Sulle varmaan, vaikka kuoressa meikäläisen nimi seisookin. Ja turha selittää, että postinkantaja on heittänyt kalsarinsa kuumissaan menemään. Noille on hyvä löytyä parempi selitys!

Eveliina seisoi sotaisan näköisenä Kristianin edessä, tämän kurkatessa kirjekuoreen.

-Mitä hemmettiä nämä täällä tekevät? Kristianilta pääsi. Hän nosti stringit kirjekuoresta ja heitti ne työpöydälleen, kuin ne olisivat polttaneet.

-Niin, sanopa se, Eveliina vastasi. -Lähetys tuli tänä aamuna ja siinä oli nimen lisäksi pelkkä katuosoite. Ei mitään tietoa lähettäjästä. Tai en minäkään nimeäni tuollaiseen postiin laittaisi, hän lisäsi.

-Nämähän on Juliannan stringit, Kristian sanoi puoliääneen. -Ostin ne sille yhtenä hääpäivänä. Ihastuin nimenomaan noihin koristeisiin, kun rintaliiveissä oli minilukko ja alushousuissa pikkuinen avain...

-Mitä hemmettiä! Eveliina karjaisi. -Joko se sairas ämmä lähettelee käytettyjä pikkuhousujaan meille postissa? Eikö sillä ole mitään rajaa? Siis lähestymiskielto sille pitää hankkia. Tai ilmoittaa kohta poliisille. Tiedä mikä psykopaatti siitä on kuoriutunut esiin teidän eron jälkeen. Valmiudet on kyllä vaikka mihin. Kohta se on kuin “Vaarallisessa suhteessa” ja keittelee meidän lemmikkikaneja kattilassa tai seisoo pimeässä ikkunan takana vaanimassa!

-Rauhoitu nyt! Kristian huudahti. -Eihän meillä ole edes lemmikkejä, eikä Julianna nyt mikään hullu sentään ole. Mä selvitän tämän jutun sunnuntaina sen kanssa, kun se tulee hakemaan Juliuksen ja Jannan. Kaikelle on ihan varmasti normaali selitys.

-Ihan varmasti, Eveliina puuskahti. -Siinä naisessa mikään ei ole normaalin rajoissa. Ei edes selitykset.

Tämän sanottuaan Eveliina lähti huoneesta.

Kristian jäi seisomaan hetkeksi työpöytänsä ääreen ja katseli tummalla pöydällä lojuvia pitsialushousuja mietteliäänä. Lopulta hän siirsi ne pöytänsä alimpaan laatikkoon, heitti kirjekuoren menemään ja tarttui puhelimeensa aloittaakseen seuraavan neuvottelun.