Näin meidän kesken - luku 12

 

Riina katseli avokeittiön saarekkeen takaa, kun Paavo istui isänsä kanssa olohuoneen puolella. Telkkari pauhasi kiekkokierrosta heidän vieressään taustakohinana, kun miehet nauroivat kilpaa Paavon lapsuusajan muistoille. Paavon vanhemmat, Liisa ja Kalevi, olivat tulleet pikaisesti käymään matkallaan synttärikutsuille ja olivat tuoneet mukanaan Paavon lapsuuskuva-albumin sekä miehen ensimmäisen luokan vihkoja ja piirustuksia.

-Minä näitä olen säilyttänyt kalliina aarteena vintillä ja odottanut, että olisit sen ikäinen, että osaat arvostaa tällaisia muistoja, etkä heitä niitä vain pois, Liisa oli sanonut ojentaessaan tavarakasan Paavon käsivarsille.

Loistavaa. Lisää romua jo ennestään sekaisiin kaappeihin, oli Riina ajatellut, mutta sirkuttanut anopilleen.

-Voi, kuinka ihanaa! Mua onkin niin harmittanut, kun omalla kohdallani heittelin pois kaikki koulujutut, kun muutin kotoa pois. Niiden arvoa ei vielä silloin parikymppisenä tajunnut, joten viisaasti olet kyllä tehnyt. Mulla on myös vaatehuoneessa säilössä poikien ekat matikankirjat, kielten kirjat, aapiset ja ekaluokan vihot. Tänä päivänä on alettu kierrättää koulukirjoja niin paljon, että kaikki eivät edes saa niitä aapiskukkoja kotiinsa ekan jälkeen, hän selitti.

-Se on kyllä niin kamalaa, kun kaikessa tuollaisessakin säästetään, Liisa päivitteli. -Lukemaan oppiminen on sen verran suuri tapaus ihmisen elämässä, että moni on todella säästänyt oman aapisensa vanhoille päivilleen saakka. Meilläkin on Kalevin kanssa omamme tallella. Eikö niin Kalevi? hän katsoi mieheensä. -Jos nyt kaikki muut kirjat kierrätettäisiinkin, niin kyllä aapinen pitäisi silti saada aina omaksi.

Tämän keskustelun jälkeen eteiseen oli langennut kiusallinen hiljaisuus. Tuntui siltä, ettei kenelläkään ollut mitään enempää sanottavaa. Tähänkö heidän tapaamisensa olivat jo appivanhempienkin kanssa kilpistyneet, Riina oli miettinyt vaivaantuneena. Kelien ihmettelyyn ja siunailuun aapisen kierrätyksestä.

Liisa oli rikkonut ensimmäisenä hiljaisuuden kysymällä missä pojat olivat. Riina kertoi molempien olevan kavereillaan, mutta olivat kyllä tulossa isovanhempia tervehtimään pikapuoliin.

-Sepä hyvä, koska minulla onkin pojille vähän karkkituliaisia, Liisa oli sanonut hymyillen. -Suoraan tehtaanmyymälästä. Megapussit. Toivottavasti tykkäävät.

-Ihan varmasti, Riina hymyili ja suuntasi keittiöön. -Mä menen lataamaan kahvinkeittimen ja kattamaan pöydän. Kai te molemmat juotte vielä kahvia? hän huikkasi Liisalle.

-Kiitos, juodaan, kahvia juodaan, Liisa sanoi seuraten Riinaa keittiöön. - Mutta ihan vain kupilliset päivässä. Ja ennen kello neljää, muuten ei saada kumpikaan yöllä nukuttua ja menee päivärytmi ihan sekaisin, hän hihitti. -Se tuo tämä ikä kaikenlaista mukavaa tullessaan. Minullakin aloitettiin juuri verenpainelääkitys ja Kalevi kärsii kovasta närästyksestä. Ollaan karsittu ruokavaliosta pois kaikki ylimääräinen sokeri ja rasva. Ei syödä enää kahvin kanssa pullaakaan. Pelkkää näkkileipää margariinilla ja kurkkusiivuilla.

Sepä hienoa, Riina ajatteli. Olisitte tietysti voineet edes vihjata asiasta, ennen kuin seison patakintaat kädessä yötä myöten leipomassa unelmatorttua ja mokkapaloja teidän vierailuanne varten.

-Meillä ei nyt valitettavasti ole näkkileipää, Riina totesi sitten pahoitellen Liisalle. -Mutta leivonnaisia on sitten senkin edestä, hän tyrskähti. -Ei kai se yksi päivä sivupolulla nyt haittaa tee? Muutenkin olette menossa synttäreille.

-Kyllähän me nyt maistaa voidaan, kun kylässä kerran ollaan, anoppi myönteli. -Ihan vaikka vähän vaan. Eikä meitä varten nyt mitään olisi edes tarvinnut... Voisinko minä muuten auttaa sinua jotenkin? Ei tarvitsisi tässä ihan tyhjän panttina seisoskella, Liisa kysyi ja otti sitten vastaan Riinan ojentamat lautaset kattaakseen ne ruokailutilan lasipöydälle. 

Sillä välin Kalevi oli luotsannut Paavon olohuoneen sohvalle istumaan.

-Mitäs teille nykyään kuuluu? Riina kuuli hänen tiedustelevan. -Ei olla oltu yhteyksissä moneen kuukauteen. Joko sinulla alkaa työelämässä näyttää kirkkaammalta?

Riina leikkasi mokkapaloja pienemmiksi ruuduiksi, kuunnellen samalla miesten juttuja. Ei ala näyttää kirkkaammalta ei, vastasi Riina mielessään ilkeästi. Ja miten sitä voisi alkaa näyttääkään, jos toinen vain makasi kotona tietokoneen ja telkkarin edessä koko päivän, kun muut olivat poissa, tekemättä mitään sen eteen, että olisi hakenut työpaikkoja.

Kyllä Riina tiesi, mitä Paavo koneella selasi. Hän oli katsonut sivuhistoriasta, kun tiesi, että toinen oli niin välinpitämätön, ettei viitsinyt tyhjentää sitä. Paavo pyöritti Omenakujalla oikeaa nettibordellia. Heidän koneellaan oli enemmän paskaa kuin jätevesilaitoksella. Riina oli kiitollinen siitä, että hänen työasiansa olivat hänen omalla kannettavallaan, koska Paavo saisi moisella kamalla vielä koneen jumiin. Tai jonkun kunnon viruksen, mikä tuhoaisi kaikki tärkeät tiedostot. 

Hänen teki mieli joskus kysyä Paavolta, mitä niillä nettinaisilla oli sellaista, mitä hän ei voisi miehelleen antaa. No, ikä nyt tietenkin oli asia, jolle ei voinut mitään. Riina näyttäisi naurettavalta keikistellessään neljäkutosena polvisukissa ja ruudullisessa minihameessa, jotka näyttivät esittävän aina pääosaa Paavon katselemissa pätkissä. Mahtaisivatkohan Paavon kierrokset nousta oikeasti, jos vaimo makaisi sängyllä mahallaan polvisukissa ja valkoisessa paitapuserossa, imemässä posket lommolla suurta puna-valkoraidallista tikkaria? Pitäisiköhän kokeilla joku kerta, Riina ajatteli. Ihan piruuttaan. Mieheni fantasioitahan siinä vain toteuttaisin.

-… kysyä mitä Riina on mieltä? hän kuuli äkkiä anopin kysyvän vieressään. -Vai ollaanko sinunkin mielestäsi jo liian vanhoja sellaiseen?

Mitä, mitä, mitä? Riina havahtui mietteistään pelästyneenä. Mitä se oli kysynyt? Paavo ja Kalevikin olivat lopettaneet keskustelunsa ja tuijottivat häntä odottavasti. Riina oli kyllä tajunnut Liisan puhuvan koko ajan jotain, mutta oli ollut niin omissa ajatuksissaan, että toisen puhe oli mennyt totaalisesti ohi korvien. Ei hemmetti. Mitä hän nyt voisi sanoa? Heittäisikö vain tuurilla kyllä tai ei? Aina olisi viidenkymmenen prossan mahdollisuudet onnistua, Riina tsemppasi itseään.

Mutta mistä ihmeestä oli kyse? Appivanhempien osallistumisesta nakukympille? Botoxin ottamisesta? Tai jos ne olivatkin päättäneet hankkia parikymppisen thaimaalaisen au pairin auttelemaan? Viikkosiivoojan? Tai ehkä Liisa aikoi lähteä reisien rasvaimuun jollekin aasialaiselle klinikalle, jossa pakarat siirrettäisiin vahingossa etupuolelle ja nenä leikattaisiin vinoon? Tarkennustakaan Riina ei kehdannut kysyä, sillä Liisa veti herneen nenään pienestäkin ja ottaisi varmasti itseensä, jos joutuisi selostamaan koko tarinan uudelleen. Tai sitten Riina joutuisi selittämään, miksi ei ollut kuunnellut, eikä hän halunnut levitellä heidän ongelmiaan kenenkään eteen esiteltäviksi. Etenkään miehensä vanhempien.

-Niin, hän aloitti hidastellen. -Riippuu siitä, miltä puolelta asiaa katsoo. Riina vilkaisi Paavoon ja huomasi, kuinka Paavo näytti peukkua huomaamattomasti sohvan selkänojan takana. Asia oli siis ilmeisen hyvä ja Riina rohkaistui jatkamaan. -Ajatus on loistava, hän sanoi kääntyen anoppiinsa päin. -Elämä on lyhyt ja kaikkea kannattaa aina kokeilla. Ei tarvitse sitten harmitella, mitä kaikkea on jättänyt aikanaan väliin.

-No niin Kalevi, kuulitkos? Liisa kysyi mieheltään. -Riinakin on samaa mieltä, mikä oli totta puhuen aikamoinen yllätys minulle. Ja jos tämä estoinen siveydensipuli miniämmekin ajattelee, että tantrakurssi on kokeilemisen arvoinen, me menemme sinne. Sanoit sinä mitä vaan.

-Siis mi... mi..., Riina ravisti päätään. -Tantra? Kurssi? Milloin?

-Ensi kuussa, sanoi anoppi iloisesti. -Meillä ei enää seksi suju entiseen malliin, vai mitä Kalevi? hän huusi olohuoneen suuntaan, josta Kalevi huitaisi kädellään Liisaan päin.

-Ole nyt hiljaa siitä, murahti Kalevi. -Ei sitä kaikkea tarvitse lapsille kertoa.

-Mitä sitä nyt turhia häpeilemäänkään, Liisa marmatti taitellen samalla serviettejä. -Ihan normaaliahan se on, että joskus halut hiipuvat ja toisinaan lippu ei nouse edes ylös saakka. Paikat venyvät, selkä pettää touhutessa ja emätin on joskus kuiva kuin Saharan autiomaa. Liisa katsahti Riinaa ja naurahti -Sinä et ole tainnut tottua näin avoimeen jutteluun alakerran asioista, hän tokaisi. -Minä olen aina kannattanut suoraa puhetta. Sen vuoksi Paavokin tiesi lastenteosta ja murrosiän jutuista kaiken jo yhdeksänvuotiaana. Osasi sitten valistaa myös ikätovereita koulun pihalla. Opettaja tosin laittoi pojan pari kertaa jälki-istuntoon sopimattomista puheista. Mikä lie vanhapiika sekin nainen ollut. Varmaan koskaan saanut kunnolla seksiä. Kyllä sen naamasta näkee, Liisa myhäili ja jatkoi -Sitä tantrakurssia olen tässä ajatellut, kun me tarvitsemme vähän piristystä ja ehkä uusia asentojakin kokeiltavaksi. Kamasutra on väännelty jo kannesta kanteen. Ja pakko myöntää, Liisa hiljensi ääntään, -Että muutamaan asentoon piti tehdä ensin vartin lämmittely, eikä sittenkään taivuttu ihan mallin mukaan. Minä voin lainata oppaan teille, jos haluatte kokeilla.

Siis mitä hem-met-ti-ä! Riina ajatteli mykistyneenä. Tantraa ja seksioppaita! Saharaa ja lipputankoa! Liisa ja Kalevi! Seitkyt ja risat!

Mitä vielä? Kohta ne varmaan kertoisivat, että omakustanneleffa on tulossa tuota pikaa. Ja, että me voidaan jatkossa kutsua heitä Kanki-Kaleksi ja Letku-Liisaksi. Kohta siellä Paavon käyttämillä sivuilla painisivat ensi-illassa myös miehen omat vanhemmat. Voi elämän kevät, Riina mietti. Mitä tähän nyt edes osaa sanoa?

-Niin... Se on... mmmm... Hienoa, että... kipinä säilyy, Riina mutisi vaivaantuneena, katsomatta Liisaan. Hänen verkkokalvoilleen oli piirtynyt kuva appivanhemmista lämmittelemässä hikinauhoissa ja säärystimissä ennen kottikärryyn taipumista.

Riina ravisteli päätään ajaakseen mielikuvan pois ja tarttui yli-innokkaana kahvipannuun saadakseen muuta tekemistä.

-Täällä olisi nyt sitä kahvia. Olkaa hyvät ja tulkaa pöytään, hän kutsui. -Pojatkin sieltä näyttävät jo juoksevan etupihalle.

 

Illalla nukkumaan mennessään Riina kysyi Paavolta, miksi tämä oli näyttänyt hänelle peukkua Liisan puhuessa tantrakurssistaan.

-Luulin, että tsemppasit mua puoltamaan ja esittelit siksi käsimerkkejä, hän puuskahti miehelle.

-En mä mitään peukkua näyttänyt, Paavo hämmästeli. -Jos olisin näyttänytkin, niin korkeintaan alaspäin. Ihan tässä myötähäpeää tuntee omien vanhempiensa puolesta. Pitää alkaa hölmöillä vanhojen ihmisten. Niin pitkään kuin mä muistan, äiti on häslännyt sukupuoliasioiden ja seksin kanssa. Ihan kuin ne olisivat ainoa tärkeä asia ihmisen elämässä. Ihan kuin kaiken maailman pahuuden saisi käännettyä panemalla hyväksi.

Riina kummastui Paavon avautumista. Noin pitkään ja suoraan se ei ollut puhunut hänelle ajatuksistaan hetkeen.

-Mutta onhan seksi tärkeä osa parisuhdetta, Riina vastasi. -Ilman seksiä, saman katon alla asuminenhan on vain kämppäkaveruutta. Ei muuta. Kyllä mäkin kaipaan sun vartaloasi omaani vasten. Riina istui sängyn laidalle rasvaamaan sääriään. -Ehkä meidän kannattaisi mennä jonnekin pariterapiaan juttelemaan, kun musta tuntuu, etteivät nämä meidän solmut aukea enää omin voimin, hän ehdotti Paavolle. Vai oletko ollenkaan huomannut, kuinka etäiset välit meillä nykyään on?

-Vaikea se on pitää kipinää yllä, kun sä et ole koskaan kotona, Paavo mutisi vastaukseksi peittonsa uumenista. -Voisitko laittaa kohta tuon valon pois, mä koitan nukkua.

-Tätä mä just tarkoitan, Riina kivahti suuttuneena. -Jos sun kanssasi yrittää jutella ihan mistä vain, se menee aina tähän. Minä puhun ja sinä olet hiljaa. Jos edessä olisi edes vieras terapeutti, olisi sunkin pakko osallistua keskusteluun. Mutta ihan miten vaan, hän jatkoi. -Annetaan luisua niin pitkälle, kuin pääsee ja katsellaan sitten missä mennään, kun tomu laskeutuu. Avioliitto vaatii Paavo työtä molemmilta. Ei toinen voi pitää koko hommaa yksin pystyssä.

-Mmmmmmh, kuului Paavon puolelta. -Laitoin kellon soimaan puoli seiskalta. Miksu menee kahdeksaan. Ja huomenna olisi se vanhempainiltakin. Hyvää yötä rakas.

-Surkeaa yötä, idiootti! Riina toivotti, sytytti kirkkaan kattovalon palamaan ja lähti huoneesta.