Näin meidän kesken - luku 10

 

Milla seisoi autonsa vieressä uuden asiakaskohteen pihamaalla ja katseli ihastuneena ympärilleen. Talo oli järven rannalla, kaksikerroksinen ja upea. Etupihalla oli suuri keskiympyrä, jota hallitsi näyttävä vesiaihe siltoineen kaikkineen. Lammikossa näkyi uiskentelevan jotain. Varmaan valkohai, Milla päätteli huvittuneena. Siihen lammikkoon edellinenkin siivooja oli todennäköisesti päätynyt, kun asiakas oli ollut tyytymätön työn jälkeen. Hän kumartui ottamaan etupenkiltä laukkunsa, nosti sen olalleen ja lähti kävelemään kohti etuovea. Millainenkohan syöjätär tällaista palatsia mahtoi asuttaa, hän mietti kulkiessaan. Varmaan ihan kamala nipottaja, joka tietäisi siivouksesta kaiken paremmin, kuin ammattilainen itse. Hän saisi kulkea taas jonkun alentuvasti suhtautuvan rikkaan rouvan perässä ja kuunnella, millä aineella ja millä välineellä mikäkin kohde pitäisi putsata.

Milla astui ulkoportaille ja kosketti varovasti sormenpäillään valkoista, kauniisti kaiverrettua kaidetta. Upeita yksityiskohtia koko piha täynnä. Ja sisätilat olisivat varmaan vielä hienommat. Hän veti syvään henkeä, vilkaisi Kaarinaan ja soitti ovikelloa.  

Puoli tuntia myöhemmin Milla ihaili olohuoneen suurten ikkunoiden äärellä kaunista järvimaisemaa. Hän odotti, että talon emäntä Eveliina Jokela lopettaisi puhelunsa ja he pääsisivät jatkamaan siivouslistan parissa. Nainen oli hävinnyt luureineen jo vartti sitten työhuoneeseen ja laittanut oven perässään kiinni.

Milla oli ollut enemmän kuin yllättynyt, kun heidän naapuritalossaan yksityisnäytöllä käynyt nainen oli avannut oven. Eikö hän ollutkin arvannut, että perhe asuisi jossain hienossa paikassa. Johan se hienous oli kalskahtanut pelkästään miehen nimestä. Hellström. Miksiköhän naisella oli eri sukunimi, kuin miehellään, hän mietti. Ja entä lapset sitten? Milla muisteli, että muksut olivat olleet jo teini-ikäisen näköisiä. Eveliina näytti itsekin niin nuorelta, ettei voinut olla lasten äiti, hän päätteli. Tämän täytyi olla joku uusperhehässäkkä.

Olohuone oli sisustettu hiekanruskealla ja valkoisella. Tasoilla oli kristallivalaisimia ja koristeellisia kynttilälyhtyjä. Verhot olivat ilmavat ja kevyen näköiset, sohva pursui koristetyynyjä ja pari pehmoisen näköistä vilttiä oli heitetty huolettomasti ikkunan eteen sijoitetulle divaanille.

Huone huokui tyyliä ja rauhaa, mutta oli Millan mielestä myös jotenkin eloton. Vähän museomainen. Huoneesta puuttuivat valokuvat ja kaikki sellainen, mikä olisi antanut sille edes jonkinlaisen henkilökohtaisen leiman. Kaikki näytteillä olevat esineet olivat taidelasia tai upeasti maalattua posliinia. Upottavan nojatuolin vieressä pyöreällä pöydällä, lojui näennäisessä epäjärjestyksessä kolme paksuhkoa kirjaa. Puutarhaa, sisustusta ja matkailua, Milla luki kirjojen selustoista. Koristekirjoja, hän tiesi. Tuskin niitä kukaan lukee.   

Kaarina käveli keittiöstä Millan luokse ikkunan eteen.

-Vähänkö hieno paikka, hän kuiskasi pomolleen kohottaen paljonpuhuvasti kulmakarvojaan. -Tällaisen kun saisi joskus itsekin. En tajua, miten näissä palatseissa asuvat ihmiset haluavat koskaan lähteä lomille, kun kotonakin on näin leppoisaa ja tunnelma kuin hotellissa. Kuitenkin eniten nämä roopeankat juuri lomilla juoksevatkin. Ihme juttu, Kaarina kummasteli.

-Se on varmaan niin raskasta pitää kaikkea tällaista luksusta yllä, Milla totesi. -Siksi täytyy käydä niillä lomilla. Ja kai se palatsi on koti asukkailleen siinä missä meidänkin kodit on meille. Tutuista ympyröistä kaipaa joskus lomaa, olivat ne ympyrät sitten kuinka hohdokkaita tahansa.

-Aamen, kuului heidän takaansa.

Milla ja Kaarina pyörähtivät säikähtäneinä ympäri ja katsoivat silmiin Eveliinaa, joka oli lopettanut puhelunsa ja tullut huomaamatta heidän taakseen.

-Ai, sä lopetit jo, möläytti Milla. -Me tässä vaan... Ihailtiin teidän näkymiä. Ja taloa. Ja... Kaikkea, hän jatkoi hermostunutta puhettaan. -Taitaa olla aika ihannepaikka asua tällainen. Ja rauhallinen myös. Ja vielä järvikin ihan vieressä. Tuleeko kalaa?

Milla päätti monologinsa ja halusi kiskaista samantien itseltään pään irti. Voi jumaliste! Tuleeko kalaa?! Ihan kuin hän olisi lähdössä tässä ongelle. Tai vielä parempi ajatus - lähdetäänkö porukalla? Sen jälkeen, kun on ensin kolmeen naiseen hakattu teidän matot ja pesty lattiat. Milla halusi vajota maan alle. Hän oli kamala hölöttäjä hermostuessaan.

-Ei mitään hätää, Eveliina naurahti. -Mullakin meni aikaa tottua tähän kaikkeen. Ei nimittäin ole mun taloni, vaan mieheni, hän selitti avoimesti. -Avopuolisoni, hän lisäsi vielä tarkennuksen. Eveliina kumartui lähemmäs naisia ja kuiskasi hiljaa -Jos olisi mun kämppä, olisi hitusen enemmän väriä. Ja tämä oli tietysti luottamuksellinen tieto, hän jatkoi iskien silmää.

-Ilman muuta luottamuksellista, Milla henkäisi yllättyneenä Eveliinan rentoudesta. -Meillä SuitSaitissa kaikki on luottamuksellista. Mitä tapahtuu kohteissa, se pysyy kohteissa... Ja niin edelleen, hän jatkoi Kaarinan katsellessa kummastuneena vieressä.

Milla nolostui lisää. No nyt hän puhui aivan, kuin asiakas olisi huumediileri ja he olisivat juuri sopineet olevansa huomaamatta sitä, että takapihan kasvihuone on täynnä hamppua. Miten tämä voi nyt olla niin hemmetin vaikeaa, hän ajatteli. Uskaltaisikohan hän mainita siitä, että asui sen tönön naapurissa, jossa Eveliina perheineen oli käynyt muutamia viikkoja sitten?

-Mä voisin nyt näyttää teille paikkoja, sanoi Eveliina. -Miehelläni on viikkosiivousten lisäksi vielä erillinen listaus harvemmin tehtävistä siivoushommista. Haen senkin kohta teille mukaan. Sopimuksen olette tainneet tehdä Kristianin kanssa jo aiemmin? Eveliina osoitti sanansa Millalle. Saatuaan myöntävän vastauksen, hän jatkoi –Me tarvitaan todennäköisesti siivousta enintään ensi kevääseen saakka tähän taloon, sillä ollaan muuttamassa toiseen osoitteeseen. Se asumus onkin sitten sen verran pienempää kokoluokkaa, että selviän sen siivouksesta itsekin, Eveliina hymyili. -Tai selviäisin tietysti tästäkin, mutta Kristian ei halua lopettaa rutiinia, johon on tottunut jo monien vuosien ajan, hän selvensi.

Hienoa! Milla ajatteli. Siinähän se tulikin! Nyt hänen ei tarvitsisi alkaa udella asuntokaupoista. Olisihan se vähän epäkohteliasta ollutkin näin lyhyen tuttavuuden jälkeen, hän mietti. Sillä todennäköisesti Eveliina nyt kuitenkin puhui samasta talosta. Heidän naapuristaan Omenakuja yhdestätoista.

Vai aikoivat ne muuttaa jo ennen seuraavaa kesää, hän pohdiskeli. Olivatkohan olleet niin hulluja, että olivat maksaneet ihan täyden hinnan? Vai tinkineet? Varmaan täyden summan, hän lopulta päätteli. Ei näissä piireissä napilla pelata. Remonttiryhmä saisi kyllä laittaa parastaan, että ehtisi tehdä puolessa vuodessa kunnon kasvojenkohotuksen vanhuuttaan huokuvalle talolle. Ja mahdollisesti uusia joitain rakenteita kokonaan. Kämppähän haisi homevauriolta jo kilometrien päähän, Milla ajatteli inhoten.

Hänen pitäisikin laittaa heti viestiä Aleksille, että nyt se hieno perhe, josta hän oli kertonut, oli tulossa ihan lähituntumaan. Eveliinalle hän ei voisi tietenkään vielä paljastaa, että naapureitahan tässä kohta oltaisiin. Se voisi vaikuttaa vähän hyökkäävältä. Ja yli-innokkaalta. Mutta ilman muuta hänellä pitäisi olla ensimmäinen kiinnitys uusiin naapureihin. Hänhän heidät oli ensimmäisenä bongannutkin. Ja melkein tuttujahan tässä nyt jo oltiin.

Milla hymyili leveästi seuratessaan Eveliinaa eteiseen. Olisihan se nyt ihan älyttömän hienoa saada kyläillä miljonäärien luona. Mennä niin, että kaikki näkisivät. Riinaltakin putoaisivat silmät päästä. Ja hän voisi kertoa sitten Eveliinalle kaikista naapureista kaiken kertomisen arvoisen. Pitihän sitä nyt uusien ihmisten saada tietää, millaista porukkaa lähitaloissa asusti.

Milla suunnitteli mielessään jo kahvikestejä uusille naapureille, joihin pyytäisi kaikki lähitalojen asukkaat. Paitsi Riinaa, kun se oli hänelle aina niin tyly... Ja Nousiaisen Aino saisi jäädä kotiinsa myös, kun ei koskaan tykännyt Millan Facepostauksista.

-Mutta tässä ovat avaimet ja te tulette sitten ensi viikon perjantaina puolenpäivän aikoihin? Eveliina varmisti, puhkaisten samalla Millan haavekuplan. -Häippään siihen mennessä ja sanon lapsillekin, että pysyvät poissa maisemista puoli neljään saakka. Tai kyllähän ne osaavat, hän puuskahti. -Hommahan on tuttua niille jo entuudestaan. Omalla kohdallani tässä on eniten harjoittelemista.

Eveliina hymyili lämpimästi ja ojensi Millalle avaimen, jonka naru oli sidottu hennon vaaleanpunaiseen kristallisydämeen.

-Kiitos, viikon kuluttua tullaan, Milla sanoi. -Jos on jotain ylimääräistä tai muuta ilmoitusasiaa, niin jätä viestilappu aina samaan paikkaan. Vaikka keittiön pöydälle. Ja ilman muuta voi aina soittaa tai laittaa viestiä. Kuittaan sulle päin jokaisen luetuksi, niin tiedät, että olen nähnyt ne. Tee sä mulle samoin, hän lisäsi, vilkutti vielä ovelta ja lähti.

Milla ei ollut ehtinyt autolleen saakka, kun Aleksi sai jo viestin töihin.

Et ikinä arvaa, kuka on mun uusi asiakas!!! Se rikas perhe, joka kävi katsomassa Juvosten taloa. Ja mitämitämitä!!! Ne muuttavat siihen ensi keväänä. Meidän asunnon arvo kohosi kertaheitolla kun saadaan tällaista verta naapurustoon. Kohta ollaan mekin suihkuseurapiireissä. Hahhahhah! Pusuin hullu vaimosi.