Kello oli kuusi aamulla ja Milla istui keittiön pöydän ääressä tuijottamassa tablettia kämmenellään. Nyt se oli siis virallista. Hän oli hullu. Sekopää. Kaheli, joka tarvitsi lääkkeitä ja psykoterapiaa selvitäkseen elämästään. Ja ettei kaikki nyt niin ruusuista olisi, hän oli todennäköisesti syypää myös poikansa ongelmiin.
Millalla oli diagnosoitu masennus tutkimuksissa, joihin Aleksi oli hänet passittanut löydettyään työpäivänsä jälkeen Millan istumasta makuuhuoneen nurkasta. Milla itse ei muistanut tuosta päivästä muuta, kuin kaikennielevän väsymyksen ja koiranmuotoisen pelastusrenkaan. Kille oli tuntunut hänelle sillä hetkellä ainoalta asialta maailmassa, joka kaikessa siinä ympäröivässä tyhjyydessä ja pahassa olossa piti hänet pinnalla.
Millan masennus ja väsymys aiheuttivat lumipalloefektinä myös herkän Kasperin ongelmat. Jotka siitä laajenivat koskettamaan vielä Maisaakin. Kun Milla raivosi ja kirosi lapsille elämänsä vaikeuksia, joutui esikoinen kantamaan liian suurta taakkaa. Kasperi ja Maisa piilottelivat myös molemmat omia vaikeuksiaan äidiltään, koska pelkäsivät tämän hajoavan liian murheen alla.
Milla ja Aleksi olivat käyneet pariterapiassa jo kaksi kertaa. Aleksia oli ohjattu ottamaan enemmän osaa perheen arkeen ja parantamaan kontaktiaan lapsiin. Terapeutti oli painottanut puheissaan Millan väsymystä ja vähäisiä mahdollisuuksia palautua kiireisessä arjessa. Millan täytyisi nyt antaa itselleen aikaa ja tehdä välillä asioita, joista hän nauttisi. Koko arki ei saisi olla pelkkää suorittamista.
Millan ja Aleksin kannattaisi jättää lapset välillä vaikka naapureille ja lähteä ihan kahdestaan johonkin, oli terapeutti suosittanut. Nainen oli korostanut, että vanhemmuuden lisäksi pitää muistaa myös se, mistä perheeseen on lähdetty. Siitä, kun oltiin vain kahden. Hän oli kehottanut Millaa ja Aleksia haalimaan ja vaalimaan myös sellaisia kahdenkeskisiä hetkiä, joissa olisi läsnä vain läheisyyttä. Ilman seksiä.
Siinäpä olisikin urakkaa kerrakseen, Milla ajatteli ja nielaisi tabletin. Häntä stressasi jo nyt jatkuva terapioissa juokseminen, saati, että myös Kasperi kävi omassaan. Sen lisäksi oli vielä heidän pariterapiansa ja pari perheen yhteistä kokoontumista perheneuvolassa, hänen yrityksensä ja Aleksin työt, lasten harrastukset ja kotihommat. Ei hän voisi silti heittäytyä laakereilleen, vaikka mieli olisi kuinka maassa ja jaksaminen nollissa. Ei. Hänen täytyisi pitää huoli firmastaan ja siivouskohteistaan ja työntekijöistään. Mitä henkilökuntakin sanoisi, jos pomo jäisi nuppilomalle? Kaikki varmaan irtisanoutuisivat niin epävarmasta työpaikasta.
Milla huokaisi ja etsi työpöytänsä laatikosta kalenterin esille. Maanantaina olisi sentään uusi paikka tiedossa. Se toisi kaivattua vaihtelua. Kohde olisi vain järjestelykohde ja hän kävisi siellä korkeintaan kaksi kertaa. Järjestämässä omistajapariskunnan vaatehuoneen ja makuuhuoneen kaapit toimivimmiksi. Silti hän jo odotti päivää.
Hän nosti katseensa kalenterista ja vilkaisi pihalle. Kaunis huhtikuun päivä oli aluillaan ja lintujen laulu kuului avoimesta ikkunasta lähes huumavana.
Mikäs tuo oli? Milla valpastui. Auto hurautti heidän porttinsa ohi.
Tähän aikaan?
Ja vielä lauantaina?
Milla hiipi eteiseen koittaen olla herättämättä muuta perhettä. Hän nosti hiljaa varmuusketjun paikoiltaan ja astui keväiseen auringonpaisteeseen silmiään siristellen. Auto oli pysähtynyt lähistölle, sillä moottorin ääni kuului niin selvästi. Ettei kukaan vaan olisi ikivaltaa tekemässä, Milla mietti. Tai varkaissa.
Hän hiipi hiljaa omenapuun taakse ja kurkkasi kadulle. Millan suu avautui ja silmät pyöristyivät, kun hän näki taksin pysähtyneen naapurin portille ja Riinan kompuroivan auton takaovesta pihalle. Milla varmisti ajan rannekellostaan. Kuusi aamulla. Oli se. Mistä ihmeestä naapurin täydellinen rouva oli tulossa tähän aikaan? Hän katseli, kun Riina maksoi ensin kyytinsä taksikuskille ja jäi sen jälkeen odottamaan, että auto häviäisi näkyvistä. Sen jälkeen naapuri loikki kumarassa etuovelle, avasi oven ja jätti sen apposen auki. Milla odotti hetken. Mitä ihmettä Riinalla oli tekeillä?
Viiden minuutin kuluttua Riina ilmestyi uudelleen ylimmälle portaalle. Hänellä oli yllään juoksuleggingsit, ohut takki ja jaloissaan lenkkarit. Hän veti hiuksensa pikaiselle nutturalle, laittoi napit korviinsa ja lähti hiukan hoiperrellen kävelemään katua kohti. Postilaatikkonsa kohdalla Riina pysähtyi oksentamaan pensaan sisään. Vedettyään päänsä alppiruusujen seasta, hän pyyhki suupielensä hihaan ja jatkoi matkaansa hiukset jokaiseen ilmansuuntaan sojottaen. Milla laittoi käden suunsa eteen, ettei olisi nauranut ääneen. Mitä ihmettä heidän aina niin tyylikkäälle naapurilleen olikaan mahtanut sattua?
***
Riina käveli kadulla autuaan tietämättömänä siitä, että Omenakujan pahin juorukello seisoi lähimmän puun takana silmät kiiluen, tarkkaillen hänen jokaista liikettään. Riinalla oli huono olo. Häntä vapisutti, päätä särki ja kamala morkkis ravisutti koko kehoa pienin väliajoin. Hemmetti! Hän oli ollut neljän kimpassa ja nussinut jokaisen kanssa ihan huolella. Tällä hetkellä häntä nolotti niin, että hän olisi halunnut vajota maan syvyyksiin. Yöllä hän puolestaan oli nauttinut suunnattoman paljon. Niin paljon, ettei olisi koskaan kuvitellut sen olevan mahdollistakaan.
Riina syytti kaikesta humalatilaansa. Jos hän olisi ollut selvinpäin, ei häntä olisi saanut koskaan mukaan moiseen hommaan. Niin juuri. Kännisekoilu porukalla, hän päätti. Sitä se oli. Se ei vain valitettavasti ollut hyvä selitys armasta aviomiestä ajatellen.
Riina kääntyi takaisin kotiinpäin. Jos hän teeskentelisi, että olisi tulossa normaalilta aamukuuden lenkiltään, jossa ei ollut ehtinyt käymään aikoihin, voisi Paavo luullakin hänen olleen yötä kotona, eikä hän joutuisi selittelemään. Ainakaan heti aamusta. Sillä kyllähän hän nyt Paavolle kertoisi. Eikö niin? Eihän hän voisi tuollaista asiaa pitää millään salassa. Riina tarttui molemmin käsin päähänsä. Krapula ja itseinho väänsivät hänen aivonsa solmuun. Päähän sattui niin, että teki mieli hautautua peittojen alle, mutta hän suuntaisi sen sijaan tekemään aamupalaa ja lähtisi vanhemmilleen juhlimaan.
Perkele! Ja taas mentiin. Seuraava vatsantyhjennyspaikka sijoittui Millan aidan viereen. Toivottavasti se akka ei ole vielä hereillä, Riina mietti noustessaan vapisten seisomaan. Se tästä vielä puuttuisi, että se alkaisi puhua tästä häpeän hetkestä ympäri kyliä.
Riina laahusti portista etupihalle. Jalat painoivat tonnin. Ikinä matka ei ollut tuntunut näin pitkältä ja vaikealta, hän mietti. Mutta tämä olikin hänen henkilökohtainen Via Dolorosansa. Aivan ansaittu sellainen. Toivon mukaan Paavo ja pojat nukkuivat vielä. Hän avasi hiljaa kotioven ja tunsi kahvin tuoksun jo eteiseen. Pelkkä ajatus kahvikupista sai vatsan kääntymään taas ylösalaisin, mutta mitään ei enää tullut ulos saakka.
Aikaa pelaten Riina riisui kuulokkeet, lenkkarit ja takin mahdollisimman hitaasti. Hän laittoi vielä hiuksensakin uudelleen ja siunaili mielessään katsoessaan peilikuvaansa. Kauheaa! Oliko hän oikeasti ollut tämän näköisenä ulkona! Riina avasi oven eteiseen ja suuntasi sitten keittiöön. Paavo istui siellä kahvikupin kanssa pöydän ääressä ja venytteli käsiään nautinnollisesti kattoa kohti.
-Huomenta, mies toivotti iloisesti. -Sinä se sitten jaksoit lähteä jopa juhlaillan jälkeen aamulenkille. Täytyy ihan nostaa hattua tuollaiselle omistautumiselle.
-Huomenta! Riina kiekaisi kimeästi ja kiirehti kahvinkeittimen luo. Hän käänsi selkänsä Paavolle, kaatoi itselleen kupin kahvia ja alkoi voidella leipää.
-Mitenkäs se konsertti sujui? Paavo uteli hänen takaansa. -Ja millaisia ne ystävät olivat? Kun kerran pelkäsit jutun luistamista jo etukäteen.
-Konsertti oli tosi loistava, Riina kertoi ja haukkasi leipäänsä seisten keittiösaarekkeen takana. Hän ei voisi mennä Paavon kanssa saman pöydän ääreen. Mies näkisi lähietäisyydeltä heti, että hänellä oli jotain salattavaa. -Ja ystävätkin olivat kivoja. Ihan tavallisia, hän lopetti lyhyeen. -Mitenkäs teidän iltanne sujui? Menivätkö pojat ajoissa nukkumaan?
-Vähän oli Henrin kanssa vääntöä, kun annoin sen valvoa puoleenyöhön katselemassa yhtä leffaa kanssani. Se olisi halunnut sen jälkeen vielä somettaa kavereitten kanssa, mutta mä nappasin kännykän pois. Se suuttui siitä kunnolla, mutta ei auta. Säännöt on sääntöjä ja sopimukset pidetään.
-Ihan oikein, Riina komppasi ja laski lähes täyden kahvikuppinsa tiskialtaaseen. -Mä taidan tästä mennä vielä hiukan pitkäkseni, kun pojatkin pitää herättää vasta kahdeksalta, hän sanoi Paavolle. -Oli tuo lenkki sen verran rankka näin pitkästä aikaa.
-Mene vaan, Paavo sanoi leppoisasti. -Kun olet nukkunut tarpeeksi, käydään siellä Arvolla ja Raisalla. Illalla me voidaankin sitten lasten nukkumaanmenon jälkeen selvitellä sitä, missä sä vietit viime yösi.
Kommentit
Lähetä kommentti