Luku 59 - Mitä hittoa?

-Älä nyt hemmetissä huuda! Sofia karjaisi kiukkuisena, kun Olivia kirkaisi ja pudotti laukkunsa Sofian jalkoihin. 

-Mitä hel-vet-ti-ä sä nainen teet mun portailla? huusi Olivia täyteen ääneen. -Mistä sä siihen tipahdit? Vai olitko stalkkaamassa jonkun puun takana? Siis ei jumaliste! Hän tarttui molemmin käsin vatsaansa. -Arvaa pelästyinkö? 

-No sori, Sofia sanoi virnuillen. -Toivottavasti ei nyt tuu keskenmenoa tai mitään muutakaan, hän jatkoi vakavampana. -Jere luultavasti tappaisi mut sen jälkeen. 

-Siis miten niin? Olivia valpastui. -Mistä sä olet kuullut ja mitä? Miksi luulet mun olevan raskaana?

-En luule, vaan tiedän, Sofia sanoi varmasti. -Jerehän kailottaa siitä kuulemma joka kulmalla. Sitä, että hänestä tulee isä. Mullehan se ei ole sitä vielä suoraan kertonut, mutta satuin saamaan ennakkotietoa yhteisiltä salikavereilta. 

-Mitä hemmettiä? Olivia oli ihmetystä täynnä. Jerehän oli sanonut, että Sofia on täysi hullu. Miksi se nyt sitten huutelee joka puolella asiaa, joka heidän oli pitänyt pitää salassa niin pitkään, kuin mahdollista? Ainakin niin pitkään, että Jeren ja Sofian suhdesotku olisi ohi. 

-Niinpä, Sofia sanoi tyytyväisenä Olivian reaktiosta. -Se on sen tapa toimia. Pitää langat omissa käsissään ja holhota toista niin kauan, että suhteesta muodostuu kiva pikku vankila. Itse asiassa siihen liittyykin syy, miksi halusin tulla sua tänään tapaamaan. Sofia kääntyi ympäri ja huusi kadulle -Riikka, tuu tänne!

Olivia katsoi Sofian olan yli ja huomasi vasta nyt postilaatikollaan seisovan nuoren pitkähiuksisen naisen, jonka löysä pipo peitti puolet kasvoista. Nainen käveli nopeasti portaille ja kätteli Oliviaa voimakkaalla otteella. Maailman kauneimmat siniset silmät katselivat Oliviaa pipon reunan alta, vehnänvaaleiden hiusten seasta. 

-Moikka. Mä olen Riikka, Jeren kaksoissisko. 


Kaksi tuntia myöhemmin Olivia istui järkytyksestä hiljentyneenä keittiönsä pöydän ääressä. Toisella puolella pöytää istuivat Sofia ja Riikka, glögimukit edessään. 

-Mä oon todella pahoillani, että tämä kaikki tuli näin yllättäen, Riikka sanoi Olivialle. -Ja vielä tässä tilanteessa. En ole nähnyt Jereä pitkiin aikoihin, enkä siis ole ollut yhtään tietoinen, missä se menee. Voisi melkein sanoa, että se piilottelee elämäänsä koko lapsuudenperheeltään.  

-Mutta miksi se niin tekee? Olivia voihkaisi lamaantuneena. -Mä sain sitä paitsi Jeren puheista sellaisen kuvan, ettei sillä ole isää lainkaan.

-Kyllä sillä isä on, vastasi Riikka. -Niillä on vaan aika jäiset välit. Isä kun ei hyväksynyt ihan kaikkea, mitä Jere aina nuorempana yritti ja laittoi kovan kovaa vastaan. Sellaista rakas veljeni ei voinut sietää. Kun Jerellä sitten varmistui narsistinen persoonallisuushäiriö, se alkoi varoa vanhempien edessä ihan kaikkia sanojaan ja tekemisiään. Mä olin ainoa, jolle se kertoi jotakin maailmastaan, jota äiti ja isä eivät ymmärtäneet lainkaan. Riikka hengähti syvään. -En mäkään sen maailmankuvaa ymmärrä tai jaakaan, mutta taitaa olla niin, että kaksonen tajuaa silti jollakin tavalla sisaruksensa mielenmaisemaa. Oli se kuinka sairas tahansa. 

-Siis tarkoittaako tuo, ettei Jere pysty elämään normaalia elämää lainkaan? Olivia tiedusteli katsoen Riikkaa otsa huolesta rypyssä. -Kun tämä vauvakin on tulossa ja kaikkea. Hän sipaisi vatsaansa hellästi. 

-Pystyyhän se parisuhteessa olemaan, Riikka totesi. -Mutta aikaa myöten tilanne käy todennäköisesti sulle tukalaksi. Näin on alkanut käydä jo Sofiankin kohdalla. Eikä Jere ja Sofku ole olleet yhdessä, kuin puolisen vuotta.

Olivia katsoi Sofiaan. 

-Mutta sähän kerroit, että teillä peitto heiluu ja kaikki on hyvin ja sitä rataa, hän sanoi kysyvästi. -Mä luulin, että teillä olisi ollut ihan unelmaliitto, ilman sun… Olivia vaikeni äkkiä. 

-Ilman mun mitä? Sofia tarttui kesken jääneeseen lauseeseen.

Olivia kiemurteli vaivautuneena tuolillaan ja siirteli tyhjää kuppiaan pöydällä paikasta toiseen. 

-Tää on vähän noloa, hän sai lopulta sanottua tuskastuneella äänellä. -Mutta Jeren kertoman mukaan sä olet ihan umpihullu. Hakkaat ja pahoinpitelet sitä. Uhkailet tappaa, jos se koskee muihin naisiin. Pitääkö tämäkään nyt sitten paikkaansa? 

Sofia huudahti ällistyneenä ääneen. 

-Siis mitä?! Puhuuko se minusta tuollaista kylillä? Voi tsiisus, että laitan sen äijän vielä kärsimään. 

Sofia pudisteli päätään epäuskoisena. Riikka puuttui puheeseen.

-Jere on aina valehdellut omaksi edukseen, hän sanoi katsoen kumpaankin naiseen. -Sille on tärkeää antaa itsestään hyvä kuva kaikille, eikä se välitä, vaikka ryvettäisi siinä samalla toisen maineen maan tasalle. Jerellä ei ole lainkaan empatiakykyä. Ei ole koskaan ollut. Se ei osaa millään asettua toisen asemaan, vaikka se alkuun saattaakin vaikuttaa maailman ihanimmalta tyypiltä. 

Olivia nojasi päänsä käsiinsä. 

-Tämä ei voi olla jumaliste totta, hän sanoi hiljaa. -Ei tällaista tapahdu oikeasti. Hän katsoi Riikkaan anovasti ja risti kätensä. -Sano pliis, että tämä on vain joku teidän kimppavitsi. Nauretaan yhdessä tyhmälle Olivialle, joka nieli tarinan ja sen jälkeen kaikki on niin kuin ennenkin. 

Riikka oli pahoittelevan näköinen.

-Mä oon niin pahoillani, että toimin tällaisena viestintuojana, hän sanoi. -Olen kuitenkin siivonnut Jeren jäljiltä jo nuoresta saakka särkyneitä ihmisiä, joten koitan ehtiä toisinaan edelle. Tämä tilanne on nyt todella erilainen, sillä koskaan aiemmin suhteissa ei ole ollut lapsia pelissä. 

-Mäkin sain tietää Jeren touhuista vasta eilen, Sofia huomautti väliin. -Kun Riikka otti yhteyttä ja kysyi voitaisiinko nähdä. Etkä sä ole vielä edes kuullut kaikkea, hän lisäsi. -Jerellä on myös vihanhallintaongelma, joka ei mun kanssani ole vielä kovin pahasti ehtinyt tulla esiin, mutta Riikka kertoi, että se on suuttuessaan hakannut aika pahasti yhden eksänsä. Nainen oli vitsaillut sille suhteen lopettamisesta ja oli saanut kunnon tällin päähänsä. Todennäköisesti siis kaikki, mitä Jere satuili sulle mun tekemisistä, onkin tarinaa sen omasta elämästä. Sen menneistä suhteista.

Sofia huokaisi ja pyöritteli tyhjää kuppia käsissään. 

-Kävin jo kerran sun pihallasi. Ajattelin varoittaa sua Jerestä ja siitä, ettet lähde sen hurmausvaihteeseen mukaan. Että tietäisit, mitä on odotettavissa. Harmi vaan, että taisin jo silloin olla asialla liian myöhään. Siis tuon kannalta, hän muotoili käsillään isoa vatsaa eteensä. 

Olivia henkäisi syvään. -Sinäkö ne jäljet olit tehnyt mun ikkunani alle? hän kysyi Sofialta. -Oli sydäri lähellä, kun satuin näkemään ne. 

-No, sori siitäkin, Sofia totesi lakonisesti. -Halusin varmistaa, ettei Jere ole teillä, ennen kuin soittelen ovikelloa. Huomasin, että nukuit, joten ajattelin tulla sitten toisen kerran. 

-Hyvä kun tässä selvisi samalla tuokin asia, Olivia hymähti. -Voin taas nukkua yöni rauhassa. 

Hän otti pöydällä olevasta kupista konvehdin ja tarjosi toisillekin. 

-Riikka sanoi, että Jeren ongelmat näkyy jotenkin jo teidän suhteessa, Olivia tiedusteli Sofialta. -Miten?

-Se jarruttelee mun menoja nykyään aika rankalla kädellä, Sofia vastasi. -Itse se käy salilla ja viettää aikaansa kavereiden kanssa, mutta mun kavereista se on tosi mustasukkainen. Ihan kuin se koittaisi eristää mut kaikesta muusta elämästä, paitsi siitä, mitä mä elän sen kanssa. Ja kaikki – siis ihan kaikki, mitä mä teen, on väärin. Jollain tavalla. Jere osaa nälviä aika nöyryyttävästi asioista toiselle, jos toinen on eri linjoilla sen kanssa. Jos oot samaa mieltä koko ajan, tuut jotenkin toimeen sen kanssa. 

Olivia huomasi kuunnelleensa hengittämättä ja veti keuhkonsa täyteen happea. Tämä ei saanut olla totta. Ei voinut olla. Hänen lapsensa isä oli täysi hullu. Naisia hakkaava, alemmuudentunteita kokeva sekopää. Ei hemmetissä. Olivia räpytteli pois esiin pyrkivät kyyneleet. Hän varmaan pyörtyisi kohta. 

Unelmamiehen ja ”he elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka”-sadun sijaan, hänestä tulisi yksinhuoltaja. Hän näki jo itsensä synnytyssalissa äiti apunaan. Valvomassa itkevän vauvan kanssa kaiket yöt. Ilman ketään kanssakärsijää. 

Hän näki sielunsa silmin kolmekymppisen väsyneen naisen, jonka silmänaluset muistuttivat avaruuden mustia aukkoja. Vakavan hapannaaman, joka ei koskaan osannut iloita mistään. Hän näki lapsille huutavan, nalkuttavan akan, joka juoksi kaupan parkkipaikalle karanneen mukulan perässä imetyksestä veltostuneet tissit heiluen.

Ei enää bileitä. Ei viinaa. Ei rankan juhlimisen jälkeisiä raukeita aamuja. Ei yhden yön juttuja. Ei seksiä. Ei enää hyvännäköistä kroppaa.

Siinä se oli. Hänen elämänsä. 

Eletty.




Kommentit