Moikka Jere! Ehditkö koska käymään? Olivia
Helou babe! Tänä iltana tunti aikaa ennen salia. Käykö viideltä? Jere
Ok, nähdään silloin. Meillä. O
Siinä se nyt istui, hänen sohvallaan. Pitkästä aikaa. Niin komeana, hyväntuoksuisena ja aivan täysin vastustamattomana. Jere. Perhoset täyttivät Olivian vatsanpohjan ja halu alkoi heti virrata koko kehoon. Ehtisivätköhän he...?
Niin. Eivät. Voi hemmetti.
Olivia henkäisi hermostuneena ja istuutui miestä vastapäätä. Nyt tai ei koskaan, hän komensi itseään. Tee velvollisuutesi ja lakkaa miettimästä sitä, kuinka tämä kaikki tulee pilaamaan teidän yhteisen tulevaisuutenne. Kuinka Jere nousee kohta ylös, sanoo, että soitellaan, eikä siitä näy sen jälkeen enää vilaustakaan. Koskaan. Hän yskäisi ja selvitteli hetken kurkkuaan.
-No tytteli, mikä oli asia? Jere tiedusteli ja katsoi Oliviaa lempeästi silmiin. -Oon pahoillani, kun en ole ollut yhteyksissä. Sofia on pitänyt meidän yhteisillä menoilla aika tiukkaa aikataulua.
-Niin, siitä mun onkin pitänyt puhua sun kanssasi, Olivia aloitti. -Mitä oot ajatellut sen Sofian kanssa? En tykkää olla toinen nainen, joten musta olisi kiva saada selvyys tähän hommaan.
-Siellä baarissahan sä olit valmis mun kanssa millaiseen suhteeseen vaan, Jere muistutti. -Vaikka olemaan se toinen nainen.
-Tilanteet muuttuu, Olivia naurahti kireästi. -Nyt, kun me ollaan oltu sängyssä, en kestä ajatusta, että käyt jyystämässä jotain toista tässä välillä. Ja tehän nyt melkein käytännössä asutte vuoronperään toisillanne, joten sekin sakkaa. En tykkää olla valittava, nariseva akka, mutta nyt on pakko. Tää ei voi jatkua näin. Olivia repi hermostuksissaan kynsinauhaansa, josta alkoi vuotaa verta. -Ja tähän samaan syssyyn voinkin sitten ilmoittaa, että oon raskaana. Siitä yhdestä kerrasta joo. Huono säkä, hän pyöräytti silmiään. -Ja ennen kuin ehdit alentaa mua kysymällä kuka on isä, niin sinä olet. En ole sekstaillut kenenkään muun kanssa puoleen vuoteen, joten mahdollisuudet erehtyä ovat todella rajalliset. Ellei mun dildo sitten yhtäkkiä ole alkanut kasvattaa siittiöitä, hän puuskahti.
Olivia nosti katseensa ja kohtasi Jeren järkyttyneen tuijotuksen. Tämä avasi suunsa ja sulki sen taas. Hieroi kädellään niskaansa, raapi otsaansa ja henkäisi lopulta syvään. Ei tainnut mies tietää mitä sanoa, Olivia mietti.
-Jep. Tuollaista reaktiota olenkin aina toivonut, kun ilmoitan miehelleni, että meille on tulossa vauva, Olivia sanoi vaisusti.
-Tota noin... Jere aloitti ja oli hetken hiljaa. -Siis oletko nyt aivan varma? hän lopulta kysyi.
-Mistä? Olivia tiedusteli. -Siitäkö kuka on isä, vai siitäkö, että olen paksuna? Olen varma molemmista. Oon kuule paukuttanut menemään jo viisi testipuikkoa ja toivonut, että jossain olisi virhe, mutta tulos pamahtaa viikko viikolta aina vain nopeammin. Raskaana ollaan ja tukevasti, hän naurahti ja silitti vielä olematonta vatsaansa. -Laskettu aika on heinäkuun viides.
-Sä oot sitten käynyt jo... neuvolassakin? Jere änkytti.
-Kerran, Olivia vastasi. -Kuunneltiin silloin sydänääniäkin. Ihan kuin pieni poni olisi laukannut siellä, hän sanoi hellästi. -Säkin voit tulla mukaan seuraavalla kerralla. Jos siis haluat olla osa tätä, Olivia selvensi.
-No tottakai haluan olla osa lapseni elämää. Älä nyt tyhmiä puhu, Jere ärähti. -Oon itse eroperheestä ja kasvanut ilman isää puoli lapsuuttani. Silloin jo vannoin, että mun perhe tulee olemaan onnellinen ja ehjä, eikä mun lasten tarvitse ikinä miettiä, rakastaako niiden isä niitä.
Jere oli hetken vaiti ja katseli sormiaan. Vain kello tikitys rikkoi täydellisen hiljaisuuden. Sitten Jere nosti katseensa ja alkoi taas puhua päättäväisellä äänellä.
-Onhan tää nyt hemmetin hienoa, vaikkakin tosi suunnittelematonta ja ennenaikaista. En mä nyt ihan kolmekymppisenä vielä ajatellut isäksi tulla, hän tunnusti. -Haluaisin ehtiä matkustella ja tehdä vielä kaikenlaista ennen paikoilleen asettumista. Kavereita katseltuani tiedän, kuinka paljon muksut sitoo. Ja mekään ei sun kanssa edes tunneta kunnolla. Mitä jos me ei ollakaan yhtään yhteensopivia elämään kimpassa, vaan suorastaan vihataan toisiamme?
Olivia oli yllättynyt miehen purkauksesta. Hän oli iloinen siitä, kuinka kiihkottomasti Jere oli uutiseen suhtautunut, mutta samalla häntä loukkasivat viimeiset lauseet. Ihan kuin hän veisi toiselta nuoruuden sitoutumattomuuden ja kaikki mahdollisuudet vapaaseen elämään vatsassaan kasvavan lapsen takia.
-Sä voit elää vapaasti edelleen ja matkustella vaikka maailman ääriin ja takaisin, Olivia sanoi tylysti. -Mä olen nainen, joten multa ei edes kysytä. Mukulahan kasvaa mun mahassa. Se tässä maailmassa on Jere katsos ollut aina vikana, että jos nainen ja mies harrastaa seksiä ja nainen pamahtaa paksuksi, niin mies voi vielä valita mitä tekee. Elää vaikka loppuelämänsä niin, ettei ole tenavasta tietääkseenkään. Olivia nousi seisomaan ja alkoi kävellä kiivaasti edestakaisin sohvan edessä heilutellen kuvaavasti käsiään. -Moraalisestihan lapsensa hylkäävä mies on täysi kusipää, mutta minkäs teet? Useimpia miehiä itseään se ei rassaa yhtään ja kuvio on tavallaan yhteiskunnallisesti hyväksytty malli. Jos nainen tekee saman, se on täysi hulttio ihminen, joka ei ansaitse lapsiaan ja josta jokainen naapurin äiti tekee voodoonuken kaapin kulmaan roikkumaan. Sitten naista pistellään porukassa ja lopuksi suljetaan yhteisön ulkopuolelle, haukutaan huo...
-No niin, riittää! Jere nosti kädet ilmaan. -Rauhoitu nyt neiti toimittaja! En tajunnutkaan, että omien haaveiden kertominen olisi tuollainen virheliike. Jere nousi seisomaan ja otti Oliviaa olkapäistä kiinni. -Mä en ole sellainen hylkääjä, kuten jo sanoin. Ja tarkoitan sitä, usko pois, hän katsoi Oliviaa tiukasti silmiin. -Olen siinä samaa mieltä, että kun lapset saatetaan yhdessä alulle, niin ne myös hoidetaan yhdessä. Mutta voit uskoa myös sen, että tämä tuli mulle niin suurena yllätyksenä, etten nyt varmaan ihan parasta tekstiä onnistu tällä hetkellä itsestäni antamaan. Luulen, että itsekin jouduit sulattelemaan asiaa, joten anna sama mahdollisuus mulle. Oot kuitenkin tiennyt tästä jo muutaman viikon ennen mua, hän muistutti. -Lapsi on ihan älyttömän suuri elämänmuutos ja meidänkin pitää ennen sen syntymää oppia tuntemaan toisemme. Ei koko yhtälössä ole mitään pahaa, mutta mun mielestäni sekin oli sanottava. Meistä on tulossa kohta vanhempia ja ollaan keskusteltu yhteiselomme aikana jopa kolme kertaa. Ei tiedetä toisistamme oikeastaan muuta, kuin että hedelmällisiä tunnutaan olevan, hän sitten tyrskähti.
Olivia katsoi miestä silmiin ja purskahti hänkin nauramaan. Hän nojasi Jereen ja nauroi. Hysteeristä naurua, jossa vedet valuivat silmistä vuolaina virtoina. Olivia oli niin helpottunut monta viikkoa jatkuneen jännityksen lauettua, että hän ei saanut tunnemyrskyään loppumaan. Yhtäkkiä hän vain huomasi naurun vaihtuneen itkuksi ja itsensä nyyhkivän Jeren paitaa märäksi.
-Sori, hän sanoi ja pyyhki paitaa kämmenellään. -Nyt mä sotkin sun paitasikin.
-Ei se mitään, Jere sanoi. -Oon kohta lähdössä sinne salille, niin vaihdan kuteet siellä kuitenkin.
-Mitenkäs se Sofia? Olivia tiedusteli heiveröisellä äänellä. -Koska sä aiot kertoa sille?
-En tiedä, Jere vastasi rehellisesti. -Totta puhuen se on käynyt aika kummalliseksi. Kyselee jatkuvasti mun menoista ja yhtenä iltana yllätin sen penkomasta mun kännykkää. Oli menossa Wappiin katsomaan mun viestejä, mutta ehdin väliin. Mä suutuin sille kunnolla, koska en tykkää tuollaisesta mustasukkaisuudesta. Se veti herneen nenään siitä, kun huusin sille ja repi melkein multa hiukset päästä irti. Sofia on tosi pelottava, kun se sille päälle sattuu.
-Ei kai, Olivia katsoi Jereen epäillen. -Oon aina tiennyt, että se osaa olla tosi veemäinen toisille naisille, mutta luulin, että miehiä se pitää kuin kukkaa kämmenellä. Etenkin sut se ylisti niin maasta taivaaseen, kun nähtiin silloin siellä kahvilassa. Kehui teidän seksielämää ja kaikkea.
-Aijaa, Jere mutisi. -Sänky taitaakin olla ainoa paikka missä meillä menee vielä hyvin. Oon jo hetken aikaa pedannut lähtemistä, mutta ei ole tullut vielä sopivaa saumaa eteen. Ja hemmetti mikä piru on irti, kun se kuulee tästä selän takana vehtaamisesta ja vielä sun raskaudestasi. Tiedä mitä se suutuspäissään vielä tekee.
-Sä saat mut pelkäämään jutuillasi, Olivia totesi. -Ei kai se nyt mikään hullu sentään ole?
Jere oli kysymyksen jälkeen sen verran pitkään hiljaa, että Olivia katsoi häntä huolestuneena silmiin. -Eihän? Jere, eihän?
-No en mä nyt hulluksi sanoisi, mutta en terveeksikään, Jere myönsi. -Jotain mielenterveysjuttua sillä on vieläkin pakko olla. Kun se suuttuu, se käy muhun käsiksi. Lyö ja repii vaatteita ja hiuksia. Haistattelee, kiroaa ja tuhoaa mun tavaroita. Suloisesti hymyillen uhkaa tappaa mut, jos kosken ikinä johonkin toiseen naiseen.
Jere huokaisi syvään, istui nojatuoliin ja työnsi sormet hiuksiinsa.
-Tiedän, mitä mietit tällä hetkellä, hän sanoi Oliviaa katsellen. -Ajattelet, että miksen lähde pois. Mietit, että sehän on tuollainen keho koko äijä. Kai sillä nyt on voimaa puolustaa itseään. Mutta ei se ole niin helppoa, Jere henkäisi. -Sitä miettii itseään ja sitä toista ja ajattelee päivä toisensa jälkeen, että se muuttuu vielä siksi ihmiseksi takaisin, johon sitä rakastui. Että jossain siellä sisällä on pakko olla se lempeä, ihanakin tyyppi vielä tallella. Kun aikaa kuluu lisää, huomaa pikkuhiljaa muuttavansa jatkuvasti omaa käytöstään sellaiseen suuntaan, että vältytään törmäyksiltä ja ristiriidoilta. Huomaa välttelevänsä kavereitaan, ettei kukaan sano vahingossakaan mitään sellaista, josta Sofia suuttuu. Koska mä maksan sen suuttumuksen kotona. Lopulta sitä elää sellaista elämää, jossa hiipii koko ajan varpaillaan ja tunnustelee toisen mielialaa, tietääkseen, kuinka vapaasti uskaltaa sillä hetkellä olla ja toimia.
Jere oli taas hetken vaiti ja hengitteli syvään. Monta kertaa sisään ja ulos. Olivia oli jännittyneen odotuksen vallassa ja tunsi kylmän vanteen kiertyvän rintansa ympärille.
-Mä en olisi ikinä uskonut, että parisuhteessa voi pelätä niin paljon, Jere tunnusti. -Kun ei pelkää vaan itsensä puolesta, vaan myös kaikkien läheisten. En mä nyt ihan tosissaan ajattele, että Sofiasta olisi tappamaan ketään, mutta täytyyhän se pitää mielessä. En ajatellut sitäkään, että se hakkaisi mua nyrkeillä tai raapisi kynsillä mun selän ihan paskaksi.
Olivia haukkoi henkeään järkytyksestä.
-Siis ihan oikeasti? hän kysyi epäuskoisena. -En olisi ikinä uskonut, että se on väkivaltainen. Vaikka onhan sillä siihen kyllä voimaa, hän lisäsi. -Se nostaisi yhdellä kädellä mutkin seinälle roikkumaan ja sinne jäisin. Ei hemmetissä Jere. Sun on pakko lähteä pois.
Olivia istahti Jeren viereen ja laittoi kätensä tämän reiden päälle.
-Teillähän on eri kämpät. Et mene enää sen luokse yöksi, vaan menet aina kotiin. Tapaatte vaan jossain julkisilla paikoilla siihen saakka, kunnes saadaan tämä homma selvitetyksi.
-Ei onnistu, Jere vastasi. -Jos mä menen kotiin, se tulee perästä. Sillä on oma avain, enkä mä voi sitä ihan niin vaan ottaa pois ilman, että se alkaa heti epäillä jotain. Mun pitää nyt hetki miettiä, kuinka hoidan tämän asian, koska en halua saattaa sua vaaraan. Sinähän Sofian vihan kohteeksi joudut ilman muuta, kun tämä paljastuu, Jere lopetti.
-Sä puhuit aluksi, että jotain mielenterveysongelmaahan Sofialla on pakko vielä olla, Olivia sanoi. -Miten niin vielä?
-Ootpa sä tarkka neiti toimittaja, Jere hymähti. -Kun oltiin oltu hetki yhdessä, sen veli kertoi mulle, että Sofku kävi nuorempana psykoterapiassa. Että siinä on ollut aina jonkinasteinen narsismi vallalla – kuulemma ihan pienestä saakka ja koko juttuun on sekoittunut vielä vaikea vihanhallinta. Mukulanakin se oli kuulemma halunnut olla aina kontrollissa kavereittensa kanssa ja kaikkien huomion keskipisteenä. Ortorektinen ruokavalio ja pakonomainen treenaus ovat sille yksi tapa hallita omaa kaoottista tunnemaailmaansa. Siksi se varmaan peeteeksikin halusi. Mutta joo, Jere kohautti hartioitaan -Koskaan ei tosiaan ihmisistä tiedä. Siksi kai oon tullutkin varovaisemmaksi ihmissuhteissa.
-No tuon tarinan jälkeen en ihmettele yhtään, Olivia sanoi ja otti Jeren tiukkaan halaukseen. -Kyllä me tästä selvitään. Ihan varmasti. Mä autan sua. Ja jos se ämmä käy hankalaksi, niin ilmoita se poliisille.
-Joo, Jere nauroi. -Tällainen kaappi menee poliisiasemalle kertomaan, että puolet pienempi naisystäväni pahoinpitelee minua. Arvaa vaan ottaisivatko tosissaan? Jos ei ole esittää edes mustaa silmää? Ei. Kyllä tämä täytyy hoitaa jotenkin muuten, Jere sanoi. -Mutta nyt mun pitää lähteä. Haluan pitää mun salihetkistä kiinni, koska se on ainoa paikka, jossa voin nähdä kundikavereita ja olla ihan oma itseni. Niin ja tietysti sun kanssasi myös, hän lisäsi silmää iskien.
Laitettuaan kenkänsä jalkaan Jere silitti vielä varoen Olivian vatsaa.
-Varo vaan, ettei susta tuu samanlaista pirttihirmua sitten, kun tuo tenava tuolta puskee itsensä päivänvaloon. Mä en ehkä kestäisi sitä, mies virnisti.
-Hahaa, sanoi Olivia laimeasti ja hymyili. -Soitellaan.
Kun Jere lähti, Olivia jäi vielä hetkeksi ovenrakoon. Hän katseli miehen reipasta kulkua.
-Pidä itsesi turvassa, hän kuiskasi loittonevalle selälle ja sulki oven.
Kumpikaan heistä ei nähnyt hahmoa, joka irtautui Olivian talon takaseinästä ja hiipi kumarassa raja-aidan vieressä portille saakka. Siellä hahmo nousi seisomaan, tömisteli lumet pois kengistään ja siirtyi Omenakujan puolelle, lähteäkseen samaan suuntaan, jonne Jere oli hävinnyt vain hetkeä aikaisemmin.
*****
Sofia käveli hetken Jeren perässä pitkin Omenakujaa, välillä kadun varjopaikkoihin piiloutuen. Muutaman minuutin kuluttua hän kaivoi taskustaan kännykän ja nojautui lähimmän pensasaidan suojiin kirjoittamaan viestiä.
Moi rakas! Missä oot? Sofku xoxo
Vastaus kilahti melkein samantien.
Vietän täällä koti-iltaa ja ikävöin sua. Voisit lähteä sieltä tyttöjen iltamista jo mun luokse. Puspus Jere
-Hemmetin petturi, Sofia sihahti survaistessaan puhelimensa kiukkuisella liikkeellä taskunpohjalle. Kädet puristuivat nyrkkiin ja silmät hohtivat vihaa, kun hän lähti kävelemään omaa asuntoaan kohti. -Tämän sä vielä maksat, hän uhosi hiljaisella äänellä. -Ja kalliisti maksatkin.
Kommentit
Lähetä kommentti