Olivia käveli edestakaisin apteekin hyllyjen välissä ja vilkuili aika ajoin ympärilleen. Kukaan tuttu ei missään nimessä saisi nähdä häntä. Jos joku hänen työkavereistaan tai koulustaan saisi tietää hänen etsivän raskaustestiä, ei irvailusta tulisi loppua koskaan. Hänen olisi turha satuilla testin tulevan ystävälle, sitä ei uskoisi kukaan. Ei, vaikka hän vannoisi sielunsa autuuden kautta. Olivia juoksutti katsettaan hyllyn reunalla. Mikähän näistä nyt olisi kaikkein luotettavin, hän mietti. Keneltäkään hän ei ainakaan kysyisi. Hän joutuisi kassallekin mennessään vetämään pipon syvälle päähänsä, niin paljon häntä hävetti.
Olivia oli aina kuvitellut, että sitten, kun hän joskus olisi valmis perheenlisäykseen, hän kävisi ajan tullen miehensä kanssa käsi kädessä valitsemassa raskaustestin. Sitten he menisivät onnesta hehkuen yhdessä jännittämään tulosta kotiin ja pussailisivat positiivisen testin jälkeen loppuillan toisiaan sohvannurkassa. Tuon romanttisen kuvan sijaan, hän oli täällä kuin myymälävaras. Yksin, puoliksi kyykyssä, pipo silmillä ja suuri kaulahuivi peittäen puolet kasvoista. Mitenkähän hän saisi muilutettua testin kassalle niin, ettei kukaan näkisi sitä maksutapahtuman aikana?
Olivia nappasi eniten mainostetun testin, jossa oli kaksi puikkoa sisällä. Kiva, toinen kaupan päälle, hän irvaili mielessään. Voisi sitten lähettää kaksi punaista viivaa isäehdokkaalle kirjekuoressa. Laittaa vielä positiiviseen testiin terveisiksi, arvaa kuka.
Helvetin helvetti, Olivia manasi mielessään. Hän ei ollut maannut pitkiin aikoihin kenenkään muun, kuin Jeren kanssa. Ja Jerenkin kanssa vain sen yhden kerran. Silloin, kun mies oli ollut hänen luonaan iltaa viettämässä. Mitähän Jere sanoisi? Tosin eihän Olivia ollut vielä testiä tehnyt, eikä tieto ollut varmaa, mutta hänen kuukautisensa eivät olleet koskaan aiemmin olleet paria päivää enempää myöhässä. Nyt hän oli odotellut niitä alkavaksi jo kaksi viikkoa. Rinnatkin olivat turvonneet ja kipeytyneet.
Olivia lähti kassalle päin ja päätti ostaa vielä jotakin, jonka alle saisi testin kassatiskillä piilotettua. Ehkä tuon ison perusvoidepurkin? Tai vaikka kaksi. Ainahan nyt rasvaa tarvittiin. Ja vaikka vielä paketin särkylääkkeitä. Olivia nappasi tuotteet kainaloonsa ja haki vielä hyllyn päädystä apteekin oman lehden mukaansa. Niine hyvineen hän siirtyi jonoon neljänneksi odottamaan vuoroaan, peittäen raskaustestin kasan alimmaiseksi.
Siinä seisoessaan hän katseli ympärilleen. Muita tuttuja ei näkynyt, kuin kaksi naista, jotka asuivat saman kadun varrella hänen kanssaan. Toinen oli tulossa jonoon hänen taakseen, toinen oli asioimassa reseptitiskillä. Onneksi hän oli kummankin kanssa vain hyvänpäiväntuttu, joten heitä tuskin kiinnosti se, mitä hän oli ostamassa.
Voi kunpa Olivia olisi vain tiennyt.
***
Milla sai reseptiostoksensa suoritettua ensimmäisenä, sillä Riina oli jäänyt kyselemään omalle luukulleen vielä vaihtoehtoisesta valmisteesta. Niinpä Milla siirtyi kassajonoon ja ilahtui nähdessään edessään toisenkin naisen Omenakujalta. Kylläpä hänellä kävikin nyt tuuri! Tämän tytön kanssa hän ei ollut vielä paljoa ehtinyt jutellakaan. He eivät juuri koskaan sattuneet samaan aikaan pihalle tai kadulle, eikä toisella ollut lapsiakaan, joista Milla olisi voinut lähteä tekemään jutun juurta. Tavalliseen tapaansa Milla taputti muitta mutkitta naista olalle.
-Heipähei! Täällä taitaa olla koko meidän katu asioimassa, hän sanoi hymyillen aurinkoisesti.
Nainen hätkähti kunnolla tuntiessaan taputuksen ja käännähti salamana ympäri.
-Ai. Hei, nainen mutisi hiljaa vastaan ja hymyili vaisusti. -Niin taitaa olla, hän tyytyi vastaamaan ja kääntyi takaisin jonoon.
-Asuitkos sinä siinä kolmosessa vai vitosessa? Milla kysyi katsellen vaitonaista selkää, eikä aikonut tyytyä pelkkään pikaiseen tervehdykseen. -Siinä vitosessa on kyllä niin upea piha. Olen aina ohikulkiessani miettinyt, että siinä pitää asua kyllä jonkun puutarhurin. Että onko se sinun? Olet kyllä sen verran eksentrisen näköinen, että kävisit hyvin puutarha-alan ihmisestä. Siis hyvällä tavalla erikoisen, hän lisäsi ystävällisesti.
Nainen kääntyi uudelleen, totesi asuvansa kolmosessa ja käänsi selkänsä taas Millalle. Olipa se nyt vaikea tapaus.
-Et sinä varmaan kauaa siinä ole asunut? Milla kysyi taas. -Muistan vielä, kun itse muutin alueelle, että kolmosessa olisi asunut silloin vanha mies kahden koiransa kanssa. Vaikutti yksinäiseltä tapaukselta. Vähän sellainen kylähullu, tiedäthän? Milla naputti otsaansa. -Miehen vaimo oli tainnut kuolla muutamaa vuotta aiemmin. Niin ainakin muistaisin miehen joskus kertoneen, kun se juttupäälle sattui. Vai olikohan se nainen kuollut ollenkaan? Ehkä he olivatkin eronneet, hän mietti puoliääneen.
Nainen kääntyi häneen päin ja sanoi -Kyllä se oli kuollut. Oli minun mummoni. Pappa jäi siihen koirien kanssa ja hänen kuoltuaan talo jäi minulle. Eikä pappa ollut mikään kylähullu. Hiukan erikoinen ja taiteellinen persoona vain.
Nainen katsoi Millaa kylmästi, siristi hiukan silmiään ja kääntyi jonossa maksamaan ostoksiaan. Milla seurasi, kun nainen nosti tiskille voidepurkkinsa ja pari pahvirasiaa. Tyttö kärsi varmaan atooppisesta ihosta, kun osti rasvaakin tuplat, hän mietti. Äkkiä Milla valpastui. Hän tunsi suorastaan heräävänsä eloon siinä jonottaessaan, kun näki kassaneidin bongaavan koneelle raskaustestipaketin. Ei hän vaan ollut koskaan miestä nähnyt tämän neitokaisen talossa. Eikä muutenkaan siinä lähistöllä edes pyörimässä. Oliko tässä nyt käynyt niin sanotusti vanhanaikaisesti ja orava oli pamahtanut reppuun vahingossa? Milla katsoi naiseen viekkaasti. Tämä oli tunkenut itsensä ihan tiskiin kiinni ja piti laukkuaan ostostensa edessä. Nii-in. Siinä sitä oltiin niin kylmiä ja olevinaan naapureille ja koitettiin salata raskaustesti viimeiseen saakka. Hah. Kiinni jäi silti, Milla ajatteli vahingoniloisena.
Viimein tuli Millan vuoro maksaa. Nainen kääntyi kassalta lähteäkseen ulos.
-No, hei nyt sitten, Milla sanoi mairealla äänellä ja katsoi merkitsevästi naisen laukkua. -Oikein mukavaa iltaa sinulle.
-Kiitos, samoin, nainen vastasi lyhyesti ja kiiruhti pois.
Milla maksoi nopeasti omat ostoksensa ja jäi vielä selailemaan apteekin lehteä. Riinan lähestyessä ovea, hän lyöttäytyi tämän seuraan.
-Oletko vielä kauppaan menossa vai autolleko päin jo? hän tiedusteli. -Mä olen vasta menossa kauppaan, niin, että jos meillä on sama suunta, voidaan vaikka mennä yhtä matkaa.
Riina oli myös menossa vasta kauppaan, mutta sitä hän ei olisi myöntänyt Millalle suurin surminkaan. Hän tulisi uudestaan vaikka tuntia myöhemmin, mutta naapurin akan kanssa hän ei viettäisi aikaa yhtään enempää, kuin oli ihan pakollista. Niinpä hän kertoi Millalle käyneensä jo ja olevansa matkalla kotiin.
-Mikaelilla on tänään partiossa koloilta ja oon menossa sinne käymään, Riina valehteli sujuvasti. -Täytyykin tästä jo mennä, hän hymyili.
-Älähän nyt vielä, Milla hätääntyi. -Tiedätkö sen tytön sieltä Omenakuja kolmosesta? hän kysyi hiljaisella äänellä Riinalta. -Sen tummatukkaisen? Taitaa olla sinkku vielä?
-Niin minun tietääkseni, Riina vastasi. -Se taisi olla äsken meidän kanssa samaan aikaan apteekissakin.
-Niin oli, Millan silmät säihkyivät. -Ja arvaapa mitä se osti? Niin? Arvaa vain? hän jankkasi innokkaasti.
-Nooo… Riina venytti vastaustaan. Häntä ei kiinnostanut tämä keskustelu pennin vertaa. Hän halusi vain jatkaa matkaansa.
-Peräpukamarasvaa? Tai liukkaria? hän sitten totesi tylsistyneenä, katsellen samalla ohikulkijoita. Jotain maata kaatavaahan sen piti tuon naisen mielestä olla. Ei se muuten olisi noin piukeana kertomisen halusta.
-Raskaustestin, Milla pamautti tyytyväisenä.
-Ihanko totta? Riina kysyi silmät pyöreinä. Nyt hänenkin kiinnostuksensa heräsi. -Minä jo vähän ajattelinkin jotain sellaista, kun se pyöri siellä hyllyjen välissä niin salaperäisenä, hän myönsi.
-Kyllä, Milla komppasi. -Salaperäinen oli ja koitti piilotella ostoksiaan vielä kassallakin. Siitähän voi jokainen tietysti vetää omat johtopäätöksensä, miten asiat ovat, hän lisäsi ja katsoi Riinaa kohottaen tietävästi kulmakarvojaan. -Että vahinkoja sattuu, Milla tarkensi hetken hiljaisuuden jälkeen, sillä hän ei luottanut Riinan kykyyn tehdä oikeita johtopäätöksiä. -Mutta toisaalta. Mitäpä se minulle kuuluu. Kukin tyylillään. Ja emmehän me oikeastaan edes tunne tämän Omenakuja kolmosen kanssa. En tiedä edes koko naisen nimeä, hän tunnusti.
-Olivia se taitaa olla, Riina muisteli. -Sukunimeä en tiedä. Meidän pojat kun ovat sen ikäisiä, että seuraavat näitä somejuttuja, niin puhuivat kerran, että se kirjoittaisi myös blogia. Se blogin nimi liittyi jollakin tavalla naisen omaan nimeen. En nyt saa sitä päähäni, koska en itse seuraa sitä maailmaa lainkaan, hän tunnusti.
Milla tunsi jännityksen nousevan. Että ihan bloggaaja! Loistavaa, hän mietti. Hänen pitäisi vain kotiin päästyään googlailla kaikki mahdolliset Olivia nimiset blogit. Ehkä nainen kertoisi netissä jotain elämästään. Mahdollisesta miesystävästään. Kukaties heistäkin - naapureista. Jos blogi olisi kovinkin suosittu, Milla voisi kysyä, josko nainen voisi tehdä jutun siivousfirmoista. Laittaa ehkä SuitSaitista pienen mainoksenkin sivuilleen. Hän voisi sitten antaa suursiivouksen tai vaikka ikkunoiden pesun vastapalveluksena. Hän voisi myös ottaa itsestään muutaman selfien siivoamassa Olivian taloa. Hänen pitäisi kyllä tilata kuvia varten uusi siivoustakki ja ehkä käydä kampaajalla. Vähän meikkiä ja...
-…tästä sitten lähdenkin. Hei vaan! Riinan ääni tunkeutui Millan haaveiden keskelle.
Milla säpsähti. -Mitenkäs se sun työpaikkajuttusi? hän kysyi Riinalta nopeasti, ettei tämä vain ehtisi lähteä. -Se haastattelu, missä susta oli tykätty kovasti, hän täsmensi.
Riinalla meni hetki, ennen kuin hän muisti Millalle syksyn alussa puhumansa valheet.
-Aaaa, niin, se paikka! hän huudahti. -Ei siitä tullut mitään. He olivat löytäneet jonkun, jolla oli paikkaan vielä soveltuvampi koulutus, kuin mulla. Ja vähemmän ikää tietenkin, Riina lisäsi katsoen Millaa tietävästi. -Jos totta puhutaan, niin olinhan mä vähän ylipätevä siihen työhön. Vaikka alanvaihto kiinnostaa edelleen, viihdyn meidän Dekoraation porukan kanssa niin hyvin, ettei ohi mennyt mahdollisuus jäänyt tällä kertaa yhtään edes harmittamaan. Ja on tässä ollut muutenkin kaikenlaista, joten..., Riina jätti lauseen lopun leijumaan ilmaan.
-Olipa siinä sitten… onni... onnettomuudessa, Milla vastasi takellellen ja mietti, kuinka joku voi puhua Pandoran lippaasta ja ylipätevyydestä samassa lauseessa.
Kommentit
Lähetä kommentti