No, miten meni? Treffit siis? Krisse
Kyselet harvinaisen paljon ihmiseksi, joka ei halunnut tietää asiasta mitään. Olivia
Hahaha! Nyt kun oot piruillut taas asialla, voit kertoa totuuden.
Jere voitti ristiseiskan. Syötiin pizzaa ja juotiin koko viinipullo. Siinä se. Olivia
???? Ihan tosi? Nou sx???? Mikä eunukki se äijä oikein on?
Jaaaaaaa. Sitä sä siis ajoit takaa : ) Jep. Good sx. Best ever. Ois maistunut sullekin ; ) Olivia
Se kauppalapun kokoinen stringimateriaali otettiin hyvin vastaan täälläkin. En oo tainnutkaan nussia neljää kertaa yön aikana sitten nuoruuden. Krisse
What!!!!? Jaksaako tuon ikäiset vielä enemmän kuin kerran!?
Heeheeeeeee!!! Ulvon täällä naurusta. Not. Muistan tuon, kun oot viisi vuotta vanhempi ja survot tuubillisen liukkaria toosaan ennen sänkypainia. Oliko J iso? Kestävä? Hyvä?
Kuten sanoin, best ever. Ihan kaikissa kategorioissa. Taidan olla ihan oikeasti rakastunut. Olivia
* * *
Milla työnsi puhisten lumikolaa. Hänen kasvonsa olivat ponnistuksesta punaiset, hiki valui lapaluiden välistä pakaravakoa kohti ja kiivas hengitys nosti pieniä höyrypilviä ilmaan. Edellisenä yönä oli pyryttänyt viisitoista senttiä lunta, joista jokainen oli vetisen raskasta, joten työtä sai tehdä hartiavoimin.
Aleksi oli lähtenyt töihin viideltä ja oli aurannut pelkästään itselleen lapiolla pienen polun autotallille. (Lapion mies oli tosin huomaavaisesti palauttanut Millaa varten etuovelle). Toista suojaa autolle heillä ei edes ollut, joten Milla oli saanut kaivaa aamulla ensitöikseen oman menopelinsä kinoksen alta, ennen kuin oli lähtenyt herättelemään lapsia aamutouhuihin. Hinkatessaan lunta konepelliltä ja raapatessaan läpinäkymättömän harmaata jääpintaa etulasista, Milla oli vuodattanut ilmoille aika liudan kirosanoja. Sisätilalämmittimen johtokin oli sopivasti kateissa, joten pienen etsinnän jälkeen hän joutui ajamaan auton lämpiämään talliin aamupalan ajaksi. Näpit jäässä ja vilu selkärangassa hän oli vihdoin päässyt puurokattilaa hämmentämään lieden ääreen.
Maisa oli herännyt tulikuumana. Posket punaisina ja itkuisena. Päähän sattui ja kurkkua poltti.
Loistavaa! Milla oli ajatellut ja huutanut mielessään kaikille kohtalon jumalille manauksia. Näennäisen rauhallisena hän oli kuitenkin lohdutellut tyttöä, pedannut pikku potilaalle sängyn sohvalle, napsauttanut Pikku Kakkosen aamuohjelmat näkyviin ja ryhtynyt päässään suunnittelemaan päivää uudelleen.
Seuraavassa tunnissa hän oli ilmoittanut Maisan poissaolevaksi tarhasta, perunut toisen aamupäivän asiakkaistaan ja siirtänyt toisen Kaarinalle, hoitanut Kasperin kouluunlähtökuntoon, tarjoillut sairastupalaiselle lämpimän kaakaon sohvannurkkaan ja käyttänyt Killen pikapissalla Omenakujan alkupäässä. Maisa oli nukahtanut pian lastenohjelmien jälkeen sohvalle, joten Milla oli päättänyt työnnellä hetken lunta pihalla. Saisipa siinä samalla läskeille hyötyliikuntaa, hän oli ajatellut.
Milla kasasi lunta pieneksi reunavalliksi pihamaalle. Hänen täytyisi ehdottomasti muistaa laittaa jouluvalot lasikuistin ikkunoihin. Ja kaivaa ulkovarastosta kranssit etu- ja takaoviin. Kirjoittaa joulukortit... ja muistaa ostaa niihin postimerkit. Niin ja Aleksin isä tulisi uuden tyttöystävänsä kanssa käymään heillä seuraavana viikonloppuna. Milla ei ollut halunnut tietää tytöstä enempiä yksityiskohtia, vaan ajatteli ottaa asiat tällä kertaa niin kuin ne tulivat. Joku Ossia puolet nuorempi nainen ainakin olisi, joten yhteisiä puheenaiheita heillä tuskin löytyisi.
Sivusilmällään Milla näki jonkun kävelevän heidän portilleen ja pysähtyvän siihen.
-Milla! ääni huudahti. -En tiennytkään, että sä asut täälläpäin.
Milla kääntyi äänen puoleen ja huomasi katselevansa Eveliinaa, joka seisoi heidän pihallaan valkoisessa, polvipituisessa toppatakissa, farkuissa ja turkissomisteisissa kiilakorkonilkkureissa. Käsissään Eveliinalla oli kaksi tyhjää pahvilaatikkoa, jotka oli taiteltu siististi kasaan. Eveliina silmäili ympärilleen silmät loistaen ja yllättyneen näköisenä.
-Ai. Heippa! Milla tokaisi hämmentyneenä. -Joo, niin asun, hän jatkoi kangerrellen. -Ei olekaan tullut koskaan puheeksi.
-Aaaaa, Eveliina pohti purren alahuultaan. -Muistaisin kyllä, että olen maininnut meidän muuttavan Omenakujalle, mutta ehkä olen sitten vain ajatellut sanoa niin. Mutta mitäpä sillä nyt on väliä, hän äkkiä huudahti ja tarkensi katseensa suoraan Millaan. -Olen sanonut tai en. Joka tapauksessa kiva tietää, että ympärillä on tuttuja jo valmiiksi. Jos vaikka kaipaan kahvitteluseuraa tai jotain, hän hymyili.
-Juu, ilman muuta, Milla heläytti jo hiukan ensipelästyksestä toipuneena. -Tottakai kahvitellaan. Minua jo kiinnostaakin, mitä taikoja te olette Juvosten talolle tehneet, että olette saaneet siitä..., hän lopetti äkkiä kesken lauseen ja koitti peittää lipsahduksensa teeskenneltyyn yskänpuuskaan. Eihän hän nyt voinut sanoa, että asuttavan, hyvänen aika.
-Että ollaan saatu mitä ja mistä? Eveliina kuitenkin tarttui lauseen loppuun ja katsoi Millaan tutkivasti.
Perhana, Milla mietti. Mitä hän nyt vastaisi? Miksi hän ei voinut koskaan pitää vain turpaansa kiinni?
-Tarkoitin sitä..., Milla aloitti, että siinä sitä olikin... siitä olette sitten saaneet tuota.. hmmm... hienon talon! hän sai viimein sanottua. -Oikean valioyksilön! Voisi sanoa, että loistokaupalla löitte itseänne. Olisin itsekin varmaan kämpän ostanut, jos en jo asuisi täällä, hän lisäsi ja pinnisteli poskensa hymyyn.
Eveliina rypisti kulmiaan ja tuijotti Millaa kummastunut ilme kasvoillaan. Milla potki mielessään itseään nilkkaan, mutta ei taas saanut hermostukseltaan oltua hiljaa.
-Upean lisäsiivenkin olette tehneet ja kaikkea. Etenkin se työhuoneen erkkerikulmaus oli hyvä idea. Se tuo näyttävyyttä julkisivuun. Itsekö keksit vai onko arkkitehdin ajatus? Milla kysyi siirtäen painoaan jalalta toiselle ja väännellen vaikeana sormiaan.
-Kiitos, ihan oma ajatus kyllä oli, mutta mistä sinä tiedät koko erkkeristä? Eveliina kysyi kiinnostuneena. -Eihän se edes näy suoraan kadulle.
Voi helvetti, Milla kirosi puheliaisuuttaan. Mitähän Eveliina sanoisi, jos kertoisi suoraan käyneensä kyttäämässä illan hämärissä pihamaalla paikanpäällä ja kurkkineensa ikkunoista sisälle? Ihan taskulampun kanssa. Ja käyneensä vähän koiralenkillä juttelemassa timpureille? Pitäisiköhän se häntä liian uteliaana? Ärsyttävänä naapurina, josta pitäisi pysyä mahdollisimman kaukana? Vaarallisena stalkkaajana? Jos hän ei saisi äkkiä käännettyä puheen suuntaa, SuitSaitilla olisi yksi asiakas vähemmän seuraavalla viikolla. Milla avasi jo suunsa änkätäkseen taas selitystä entisen perään. Hän sai kuitenkin huokaista syvään helpotuksesta, kun etuovi aukeni ja Maisan pienet, kuumeesta punaiset kasvot ilmestyivät oven rakoon. Pelastus viime hetkellä, hän ajatteli ja kiitti hiljaisesti luojaansa.
-Äitiiiii, tyttö valitti kasvot vääränä. -Päähän sattuu ihan kauheasti ja aivastuttaa koko ajan. Saisinko lisää kaakaota ja jonkun ohjelman telkkariin? Ja vielä toisen peiton päälle, kun on niin kylmä.
-Ilman muuta kulta, Milla huusi Maisalle. -Mene sisälle, ettet vilustuta itseäsi lisää täällä kylmässä ulkoilmassa. Äiti tulee ihan juuri.
Milla kääntyi Eveliinaan päin pahoittelevasti.
-Anteeksi, pitää mennä hoitamaan pientä potilasta. Maisassa on kuumetta ja jos vanhat merkit paikkansa pitävät, tauti on parin päivän päästä Kasperissa. Saattaa olla, että mulla menee kotona koko viikko, koska näissä tilanteissa Aleksin töitä on vaikeampi järjestellä uusiksi. Laitan sitten Elinan teille perjantaina, jos en itse pääse, mutta ilmoittelen siitä kyllä hyvissä ajoin. Milla hymyili pienesti ja heilautti Eveliinalle kättään. -Nähdään.
-Nähdään, Eveliina huikkasi takaisin. -Ja pienelle pikaista paranemista. Toivottavasti muut säästytte taudilta.
Lauantaiaamuna Milla seisoi patakintaat kädessä uunin edessä. Hän oli leiponut omenapiirakan ja odotti parhaillaan uunin kellon kilausta nostaakseen leipomuksensa jäähtymään hellan päälle. Aleksin isä tyttöystävineen saapuisi kahden tunnin päästä ja hänen piti ehtiä vielä siistiä koko kämppä ja pyyhkäistä vessat pikapikaa puhtaiksi. Aleksi oli aamu-ulkoilulla takapihalla lasten kanssa. Maisan flunssa oli kestänyt vain kolme päivää ja kuin ihmeen kaupalla Kasperi oli väistänyt taudin.
Milla oli ollut enemmän kuin helpottunut, ettei hänen ollut tarvinnut siirtää tai perua kuin kahden päivän asiakkaat. Töitä oli muutenkin sen verran vähän, ettei asiakkaiden pettymykselle ollut kauheasti tilaa. Jotkut kun eivät ymmärtäneet sitä, ettei pienyrittäjä saanut järjestettyä joka kerta tuuraajaa sairasloman iskiessä, vaan siivoukset jäivät yksinkertaisesti siltä päivältä tekemättä. Samalla jäi itse yrittäjänkin palkka nostamatta. Kun Milla oli firmansa alkuaikoina saanut peruutustapausten jälkeen pari tulikivenkatkuista palautetta asiakkailta, hänen oli tehnyt mieli lyödä saman tien hanskat naulaan. Aleksi aina sanoikin, että hänellä oli yrittäjäksi turhan ohut nahka.
Ja sen vanhan kirotun lauseen, jonka mukaan asiakas oli aina oikeassa, voisi heittää romukoppaan. Tosielämässä se ei pitänyt valittavien asiakkaiden kohdalla paikkaansa juuri koskaan. Kovaäänisiä asiakkaat olivat ja pahasuisia, kun tunsivat kokeneensa vääryyttä jollain tavalla. Moni kävi päälle kuin yleinen syyttäjä - huusi ja haukkui, syytti ja uhkaili, mutta asioiden selvittyä ei kukaan koskaan muistanut pyytää ylireagointiaan anteeksi. Ihan kuin asiakaspalvelijana ja etenkin yrittäjänä olisi ollut yleinen eteismatto, johon jokainen sai pyyhkiä jalkansa mennen, tullen ja vielä palatessakin. Yrittäjällä ei ollut tunteita, eikä heitä noin yleensäkään laskettu Millan kokemusten mukaan ihmislajiin kuuluvaksi.
Uuni kilahti. Milla nosti valmiiksi paistuneen piirakan jäähtymään ja latasi kahvinkeittimen valmiiksi. Hän lisäsi mausteeksi kahvinporojen päälle vielä neljä teelusikallista kardemummaa. Omenapiirakan tuoksu huumasi ja hänen teki niin mieli maistaa palanen kulmasta. Pitäisihän hänen varmistaa, että piirakka oli kypsää, eikö?
Milla koitti ohittaa mielitekonsa suunnittelemalla työlistaa. Seuraavaksi hän lähtisi petaamaan lasten sängyt ja siistimään ne vessat. Sitten hän voisi vaikka kattaa pöydän jo valmiiksi. Hyvällä etukäteisvalmistelulla hän ehtisi rauhassa keskustelemaan vieraidenkin kanssa ja tutustumaan kunnolla Aleksin äitipuoliehdokkaaseen. Mitähän ikäluokkaa tällä kertaa olisi tarjolla? Milla mietti huvittuneena. Hän oli jo aiemmin nauranut monesti miehelleen, kun edellisiltä äitikandeilta oli löytynyt ikää hädin tuskin auton ajamiseen.
Keittiöstä lähtiessään Milla kurkkasi ikkunasta etupihalle. Portaiden viereen oli kohonnut pieni lumiukko, jolle Kasperi oli hakenut porkkanan nenäksi ja portin pieleen oli kyhätty hieman vino lumilyhty. Pitäisikin muistaa laittaa lyhdyn sisälle kynttilä illalla, hän ajatteli.
Milla käveli vessan ovelle siivouslaatikko kädessään. Sitten hän palasi keittiöön, leikkasi ison palan omenapiirakan kulmasta, tunki puolet palasta kerralla suuhunsa ja lähti jatkamaan hommiaan.
Illalla Milla ja Aleksi istuivat kahdestaan saunanlauteilla. Heillä oli tapana pitää perjantaisin perhesauna ja lauantaisin käydä ihan keskenään, lasten nukkumaanmenon jälkeen.
Aleksi istui kauimmaisessa nurkassa ja heitti löylyä vimmaisesti. Milla kyyristeli hänen vieressään kuumuuden alla. Violetti venetsialaislyhty loi kaunista valoaan seinille suihkuhuoneen puolella. Saunan valaistuksen hoiti ulkoa hohtava kuutamo.
-Että sellainen tyttöystävä, Milla rikkoi vihdoin hiljaisuuden. -No, ehkä pitäisi sentään olla iloinen siitä, että nainen on vihdoinkin edes hitusen samaa ikäluokkaa. Vai mitä? hän kysyi vilkaisten Aleksiin.
Aleksi katsoi varoittavasti takaisin. Oli enemmän kuin selvää, ettei hän olisi halunnut puhua asiasta sanaakaan.
-Joo-o, hän sanoi sitten hitaasti. -Niin. Voisi kyllä sanoa, että kahdeksankymmentäkaksivuotias on lähempänä seitsemääkymmentä, kuin kaksikymppinen, mutta... Ei hemmetti sentään Milla. Mikä isässä on vikana? Miksi se ei voi koskaan löytää ketään ihan oman ikäistään? Tätäkin kun ajatellaan niin Ossi on kuitenkin vielä hyvässä vedossa ja viriili ikäisekseen. Tykkää mennä ja juhlia. Ja sitten tämä... tämä... mikä helvetin...
-Kyllikki, Milla pisti avuliaasti väliin.
-Niin juuri, Aleksi jatkoi kiihtyneenä. -Tämä Kyllikki Lerssi – on siinä muuten jumaliste paiskattu ihmistä nimellä - tahtoo vaan kotoilla. Ja mitä se kotoilu edes on? Onko se joku hemmetin marttatermi? Aleksi heitti taas kaksi kauhallista vettä kuumuudesta hohkaavien kivien päälle.
-Kotoilu on ihan kotona olemista ja siellä asioiden tekemistä, Milla selvensi ähkien. -Vähän samanlaista, mitä me tehdään kaikki viikonloput. Eikä sun nyt kannata kiihottaa itseäsi tuollaiseen mielentilaan Kyllikin takia. Vaikka ymmärtäähän sen, että isäsi kihlaus nyt tuli vähän yllätyksenä. Meille kaikille, hän lisäsi. -Voit vaan kuvitella, mitä äitisi sanoo, kun kuulee asiasta.
-Tuula nauraa itsensä kuoliaaksi, Aleksi sanoi. -Vahingonilosta. Ja oon kyllä henkilökohtaisesti sitä mieltä, että sillä Kyllikillä on pakko olla paksu pankkitili. Siis mitä ihmettä Ossi siinä muuten näkisi? Ämmä näytti ihan satavuotiaalta Pikku Myyltä harmaan nutturansa kanssa ja luulen, ettei siitä ole enää sänkyleikkeihinkään. Ulkonäkö ja seksi kun on olleet tähän saakka isän topkakkoset naisystävien ansioluettelossa, niin aika kummaan suuntaan on mieli muuttunut.
-Ootko ajatellut, että ehkä Ossi on viimein huomannut, ettei kaksikymppisten elämä ole enää häntä varten? Milla kysyi mieheltään. -Ehkä jaksaminen ei enää olekaan samoissa kantimissa, kuin heti eron jälkeen ja kaikki menetetty aika on jo hänen kohdallaan korvattu. Jos Ossi haluaakin tässä vaiheessa jotain pysyvämpää ja hitaampaa.
-No hitaampaa saa ihan varmasti, Aleksi puuskahti. -Kyllikkiä sai odotella kahvipöytäänkin viisi minuuttia muita pidempään. Ja sielläkin sen piti mainita, että tuore pulla jää tekohampaisiin kiinni. Muuten hän kyllä maistaisi mielellään. Onkohan Ossi nyt ajatellut tämän ihan loppuun saakka?
-Kyllikin vai omaan loppuunsa? Milla virnisteli lauteiden toisesta päästä. -Suosittelisin, että annat Ossin hoitaa omat asiansa niihin sen kummemmin puuttumatta. Luulen, että kyllä tämäkin suhde tästä päättyy ennen aikojaan. Ja jos ei päätykään, niin ainahan sä olet sanonut, että isäsi ansaitsee onnen kaikkien niiden Tuulan kanssa vietettyjen kituvuosien jälkeen. No anna se onni sitten sille. Jos se löytyy kunnon ikäimmen kanssa, niin eihän se sulta ole pois.
-Ja nyt lakkaat heittämästä sitä löylyä lisää koko ajan, Milla jatkoi ärähtäen ja veti Aleksin edestä löylykiulun pois. -Täällähän kuolee kuumuuteen. Vaikka sä vetäisit oman nahkasi rullalle, ei se muuta tilannetta mihinkään.
Milla pyyhki hikeä otsaltaan ja veti sormet hiustensa läpi.
-Mun on pitänyt puhua sulle yhdestä asiasta jo pitempään, hän sanoi hiljaa Aleksille. -Se liittyy mun yhteen asiakkaaseen. Siihen uusimpaan. Rikas perhe, joka on muuttamassa meidän tielle. Muistatko?
Aleksi nyökkäsi. -Joo, ne Hellströmit. Muistan. Mitä niistä?
Milla selitti juurta jaksaen koko Hellströmien kolmiodraaman, johon oli joutunut tahtomattaan mukaan. Hän kertoi Eveliinan tietämättömyydestä. Kristianin ja Juliannan sitomisleikeistä. Uhkauksista tuhota hänen firmansa, jos hän hiiskuisi Eveliinalle sanaakaan. Kun Milla viimein lopetti tarinansa ja vaikeni, Aleksi hengähti syvään.
-Olipa aikamoinen juttu! hän huudahti pienen hiljaisuuden jälkeen. -Mutta siinä nyt nähdään ihan reaaliesimerkki siitä, kuinka hemmetin paljon onnea se raha oikeasti tuokaan. Ulospäin kaikki näyttää niilläkin niin sivistyneeltä, kiillotetulta, rakastuneelta ja hienolta. Seinien sisäpuolella kaikki on hajalla ja talo täynnä onnettomia, yksinäisiä, pettäviä ihmisiä. Eikä ole varmaan ainoa perhe meidän kaupungissa, joilla on kunnon kulissit pystyssä, Aleksi jatkoi. -Toisinaan kun katselee tuota naapurin Riinaa ja Paavoakin, tuntuu, että niidenkin oikea elämä on ihan toisenlaista, kuin millaiseksi se maalataan somessa ja puheissa.
-Älä! Ihanko totta? Oletko säkin sitä mieltä? Milla hihkaisi riemastuneena. -Mä olen ajatellut jo pitkään sitä samaa ja miettinyt jo kuvittelevan omiani. Paavo on päivät pitkät kotona ja Riina painelee menemään aamusta iltaan. Arkena ja viikonloppuna. Koskaan ne eivät tee yhdessä mitään.
-Niin ja Riinan vanhemmat ovat hoitamassa lapsia monta kertaa kuussa, täydensi Aleksi. -Paitsi nyt eivät hetkeen ole. Ainakaan kolmeen viikkoon. Paavo kertoi aamulla tuossa postilaatikolla, että Raisa oli saanut sydänkohtauksen pari tuntia ennen, kuin Paavolla ja Riinalla piti olla se Helsingin reissu. Se oli ollut sairaalassa kaksi viikkoa, kun hengitysvaikeudet eivät millään meinanneet loppua. Olivat kuulemma tyhjentäneet keuhkopussistakin nestettä. Nyt Raisa on kotona antibioottihevoskuurin kanssa, eikä saa muutamiin aikoihin rasittaa itseään millään tavalla, ettei sydänkohtaus uusiudu.
-Se on Riinalle ihan oikein, Milla pamautti. -Kuulostaa sydämettömältä tai ei, niin sitä se muija juuri tarvitsee. Pakon, jonka edessä pitää huolehtia ihan itse omasta elämästään ja lapsistaan. Joutua käymään kaikki se sama paska läpi, kuin muidenkin vanhempien ja kärsiä toisinaan maailman suurinta ärsytystä, kun jättää menoja menemättä ja asioita tekemättä siksi, kun äkillinen tilanne perheessä niin vaatii. Ei me muutkaan voida soittaa aina äitiä ja isiä hätiin, kun ei jakseta tai kun lapsi sairastuu tai omassa nupissa alkaa heittää.
Aleksi tönäisi Millaa pehmeästi olkapäähän.
-Eikö tuo teksti ole oikeasti jo aika julmaa? hän kysyi. -Raisa saattaa vielä vaikka saada uuden kohtauksen ja kuolla ja sinä vaan sanot, että se on ihan ansaittua.
-Etkö sä jumaliste kuunnellut? Milla kiljahti. -Riinalle ansaittua, ei Raisalle. Mua on jo pitkään raastanut se, kun Riina aina vaikertaa siitä, kuinka vaikeaa sen elämä on, eikä millekään ole koskaan aikaa. Ikinä ei ehdi sitä, tai koskaan saa tätä. Mitä hittoa sillä ämmällä muuta on kuin aikaa?! Se on vaan sellainen sosiaalihuora, että sen pitää olla aina joka hemmetin paikassa, missä jotain tapahtuu. Ja lapsistaan se välittää tasan sen verran, että saa muutamia otoksia pojista postattavaksi Instagramiin muutaman kerran vuodessa.
Milla löi molemmat kämmenensä täysillä lauteisiin.
-Olen sun mielestäsi kylmä tai en, mutta tuo tilanne on sille akalle ihan oikein! Saa nähdä miten se selviytyy. Ja vielä joulukin tulossa. Oivoivoi. Miten pikku Riina nyt hoitaa leipomisen ja joulusiivoukset, kun äiti ei olekaan hoitamassa lapsia sillä aikaa pois jaloista? Tai ehkä Paavo pääsee tänä vuonna luudan varteen. Jos läpäisee seulan, koska se ei kuulemma “koskaan imuroi kynnyksiä ja ikkunalautoja kunnolla, niin kuin minä teen”. Ja tämä on ihan tositekstiä Riinan puolelta. En ole kyllä vielä koskaan kuullut, että joulupukki olisi kääntynyt kynnykseltä takaisin pölykerroksen takia.
Milla veti henkeä paasattuaan urakalla ja huomasi Aleksi tuijottavan häntä puoliksi huvittuneena.
-Jos nyt puhutaan siitä, kuka kiihottaa itseään. Sullahan on siellä päässä laudetta ihan hurmos päällä tämän asian kanssa, mies vitsaili. -Tottahan se tavallaan on, mitä juuri latelit, mutta silti on kurjaa, että Riinan äiti voi huonosti. Se on aina meillekin niin mukava. Toivottavasti selviää tästä nyt säikähdyksellä, eikä kohtaus uusi. Olisi se Mikaelille ja Henrillekin kamalaa, jos heidän elämässään niin paljon vaikuttanut mummo nyt yhtäkkiä otettaisiinkin pois.
Aleksi nousi kumarassa seisomaan.
-Taidan lähteä nyt pesulle ennen kuin sä lähdet jyystämään tuota tukkaasi puhtaaksi. Sulla kuluu siinä kuitenkin taas vartti, kun lotraat sen läpi kaikilla aineillasi.
Milla lääppäisi sormillaan hiestä kosteaa, rasvaista kuontaloaan. Ehkä hänen tosiaan tarvitsisi pestä se tänään. Mutta kun ei millään jaksaisi. Jos hän heräisi aamulla muita puoli tuntia aiemmin ja pesisi sen silloin?
Aleksin lähdettyä kuivattelemaan, Milla astui suihkun alle ja kasteli hiuksensa läpimäriksi. Hän tarttui shampoopulloon ja valutti pesuainetta kämmenelleen. Milla katseli hetken pitkästä saunomisesta rypistyneitä käsiään ja mietti. Mielipahan vallatessa päätä asteittain, hän huuhteli shampoon kädeltään viemäriin ja haki pyyhkeen kuivatakseen itsensä.
Hetken päästä hän istui lauteilla lämmittelemässä pyyhkeen päällä. Hiukset edelleen rasvaisina, mutta likomärkinä. Pieniä jokia selkään valuttaen. Hiki alkoi tunkea uudelleen Millan ihohuokosista läpi, mutta hän ei välittänyt. Pesulle hän ei ainakaan enää menisi. Hän ei yksinkertaisesti jaksaisi.
Milla katseli saunan pienestä ikkunasta ulos pimeään joulukuiseen yöhön. Itku puristi kurkkua, mutta toisaalta olo oli kummallisen tyhjä. Hän oli viime viikkoina huomannut, ettei enää tuntenut oikein mitään. Ei iloa, eikä myötätuntoa, ei odotuksen riemua eikä toiveita tulevaisuudesta. Pelkkää surua tai tyhjää. Jos toiseen sattui, hän kyllä auttoi, mutta ei tuntenut mielessään enää minkäänlaisia tunneailahduksia. Nauranutkaan hän ei ollut aidosti pitkiin aikoihin. Mikään ei sykähdyttänyt enää. Milla oli elänyt aina voimakkaasti tunteiden kautta, joten niiden puuttuminen oli hänelle kuin puoli kuolemaa. Kuin häntä ei olisi enää olemassakaan.
Milla kietoi pyyhkeen turbaaniksi päänsä ympärille. Nyt Aleksi ainakin luulisi, että hän oli pessyt hiuksensa. Millaa oli alkanut jo hävettää oma väsymyksensä ja ulkoinen olemuksensa. Mutta vaikka hän kuinka yritti tsempata itseään parempaan elämään, ei siitä tullut sen pitempää tulosta koskaan. Muutaman päivän hän jaksoi kärvistellä terveellisellä ruokavaliolla ja lisätyllä liikunnalla, sitten antoi taas väsymykselle periksi.
Milla huokaisi, otti kiukaan pois päältä, tyhjensi löylysaavin ja pyyhki lastalla pesuhuoneen lattian kuivaksi. Pitäisi varmaan mennä hänenkin nukkumaan. Ehkä, jos, kenties, seuraavana päivänä olisi taas hänen terveellisen ja jaksavan loppuelämänsä ensimmäinen päivä. Tällä kertaa pysyvän sellaisen.
Kommentit
Lähetä kommentti