Taina oli tuonut tullessaan lumoavan tuoksuisen omenapiirakan ja purkillisen valmista vaniljakastiketta. Olivia haisteli sokerilla ja kanelilla kuorrutettua piirasta samalla, kun lastasi pöytään kahta laatua pipareita, sipsejä ja karkkikulhon. Vielä limua, vettä, kahvia ja muutama tölkki siideriä, niin tarjoilupuoli olisi kunnossa. Heidän lukupiirinsä, joka koostui kahdeksasta naisesta, kokoontui tällä kertaa Olivian luona. Lukupiiri oli ollut toiminnassa kaksi vuotta ja he koittivat tavata kahden kuukauden välein. Aina se ei onnistunut, sillä naiset olivat kaikki kiireisiä. Yhteisen ajan löytäminen oli joka kerta saavutus.
Kahvi oli valmista. Olivia nosti pannun pöytään ja huuteli olohuoneeseen kutsun käydä tarjottavien kimppuun. Hän itse latoi lautasensa äärimmilleen. Nälkä oli nykyään koko ajan ja vähänkin tyhjällä vatsalla iski huono olo saman tien.
-Onko sulla sokeria jossain? Nelli kysyi hänen takanaan.
-Joo, siellä hellan viereisessä kaapissa, Olivia vastasi ja leikkasi samalla omenapiirakkaa. Vielä iso loraus vaniljakastiketta päälle. Mmmmmmm. Ja sitten pari piparia ja... hän kääntyi etsimään katseellaan namikippoa. Olivian sydän jysähti varpaisiin. Hän näki kuin hidastetussa filmissä Nellin avaavan lääkekaapin oven. -Ei siellä, hän huudahti kimeästi. -Sokeri on siinä hellan toisella puolella.
Mutta liian myöhään. Alahyllyllä nököttävä raskaustestipaketti loisti kilometrin päähän.
Nelli katsoi yllättyneenä Oliviaan. -Mitäs... mikäs se täällä on? hän sitten kysyi.
Kiusallinen hiljaisuus laskeutui hetkessä keittiöön.
-Ei ole mun, vaan yhden kaverin, Olivia vastasi lopulta. -Turhaan siis kuvittelette järkkäävänne mulle mitään tyhmiä babyshowereita. No niin, ottakaa nyt siitä herkkuja ja lähdetään keskustelemaan siitä tämän kerran kirjasta, hän yritti vaihtaa aihetta.
-Kaverin, Nelli räjähti nauramaan. -Kenen? Krissen vai? Nelli kääntyi Krissen puoleen. -Ootko sä käynyt vieraissa ja pamahtanut paksuksi? Etkä uskalla kertoa ukollesi. Muija käy täällä pissaamassa tikkuun, ettei äijä pääse jäljille, hän hihitti. -Aika upeaa! Suorastaan nerokasta! Nelli pyyhki silmiään. -Ole kertomatta, jos haluat, hän sitten sanoi Olivialle ja sulki kaapin oven. -Nähdäänhän me totuus muutaman kuukauden sisään kuitenkin. Ja tässäkö kaapissa sanoit sen sokerin olevan, vai onko täällä lisää kavereitten juttuja? Nelli virnisti. -Olivian keittiö on salaisempi, kuin alue viiskytyks.
Olivia nielaisi kuuluvasti. -Joo, on siellä sokeria, hän vastasi lyhyesti ja lähti olohuoneeseen kantamuksineen. Hieno homma.
Kolme tuntia myöhemmin Olivia oli salaisella alueellaan siistimässä paikkoja. Krisse keräsi hänen apunaan astioita ja täytti tiskikoneen. Neljä naista istui vielä olohuoneessa juttelemassa niitä näitä, Sofia ja Karin pukivat eteisessä takkeja päälleen.
Olivia koitti pitää yllä rentoa ja neutraalia keskustelua. Hän rupatteli tyhjänpäiväisiä säästä, opintoviikoistaan ja Krissen lapsista. Jos joku sattuisikin heidän juttunsa kuulemaan, ei niistä saisi mitään juoruttavaa irti. Luojan kiitos tämä oli hänen viimeinen lukupiiri-iltansa. Hän ei ollut vielä kertonut kenellekään, mutta aikoi tosissaan jäädä pois jo seuraavalla kerralla. Hänestä ei olisi esittämään enää entistä bileoliviaa ja totuus olisi vielä liian noloa tunnustaa.
-Hyst, Krisse nosti äkkiä etusormen huulilleen ja vilkaisi Oliviaa varoittavasti. Olivia vaikeni ja keskittyi kuuntelemaan. Krisse viittasi keittiön oviaukolle, jonka takana eteinen oli. Sofia puhui siellä hiljaa Karinille.
-Älä nyt kerro kenellekään, mutta oon ihan varma, että Jere pettää mua, hän sanoi.
Krissen kulmakarvat singahtivat ylöspäin ja hän puri teatraalisesti huultaan yrittäen näyttää kauhistuneelta. Olivian ei tarvinnut esittää. Hän oli kauhistunut.
-Se tekstailee jonkun kanssa välillä, kun me ollaan yhdessä, Sofia jatkoi. -Ja kun mun piti yhtenä iltana olla leffassa kavereitten kanssa ja Jere sanoi olevansa kotona, ei se ollutkaan siellä, kun mun suunnitelmat peruuntuivat ja lähdin yllätyskäynnille sen luokse. Se salaa ihan selvästi jotain.
Olivian silmät olivat kuin lautaset. Hän pidätti huomaamattaan hengitystään. He olivat Jeren kanssa viettäneet vain yhden illan yhdessä. Olikohan se ilta ollut juuri tuo Sofian mainitsema?
-Kysyin ihan pokkana seuraavana päivänä, mitä se oli tehnyt. Se kertoi lukeneensa kotona ja menneensä aikaisin nukkumaan, Sofia sihisi. -Siis valehtelee päin naamaa vielä. Paskiainen.
Karin komppasi myötätuntoisena vieressä, kun Sofia lupasi repiä sen naisen sisäelimet peräsuolen kautta ulos, saadessaan sen hemmetin lehmän kiinni. Krisse tyrskähti ja löi äkkiä käden suulleen.
-Kuulostaa kivuliaalta tuo sun tulevaisuutesi, hän kuiskasi Olivialle ja rypisti otsaansa. -Peräsuoli on kuitenkin aika pieni. Jos noin niin kuin ajattelee vetävänsä sieltä vaikka maksan. Tai haiman. Noooo, mutta kai Sofia tietää mitä tekee, hän nyökytteli. -Kuulostaa nimittäin aika ammattikiduttajalta. Ja mielikuvituksekkaalta. Itse olisin keksinyt vain huutamisen. Tai postilaatikkoon kusemisen. Krisse koputteli miettiväisenä nenäänsä. -Toisaalta, miehille se olisi helpompaa. Nimittäin se postilaatikkojuttu. Nainen joutuisi tekemään hiukkasen enemmän akrobatiaa siinä hommassa, mutta eiköhän se lopulta onnistuisi. Ja ajattelepa, jos kyseinen loota sijaitsisi vielä kerrostalon rappukäytävässä.
-Naama umpeen, Olivia sihahti. -Sä et ole lähdössä tässä kostamaan kenellekään. Eikä toivottavasti tuokaan, hän näytti peukalollaan eteiseen. -Ja on sulla oikeesti jutut, hän jatkoi silmiään pyöritellen. -Siis kuka idiootti nyt kusisi kenenkään postilaatikkoon. Hei haloo.
-No vaikka sama hypoteettinen ihminen, joka laittaa varashälyttimen päälle, laukaisee sen itse ja menee sen jälkeen sängylle alasti odottamaan hyvännäköistä vartijamiestä tarkastuskierrokselle, Krisse henkäisi.
Olivia tuijotti ystäväänsä suu auki. Ei hemmetissä.
-Siis... voisiko tämä hypoteettinen... mmmm.... henkilö olla joku, joka me tunnetaan? hän sitten tiedusteli uteliaana.
-Kenties, Krisse kuiskasi ja iski silmää. -Mistä sitä koskaan tietää.
-Olet sä jumaliste hullu ihminen, Olivia huokaisi ja pyöritteli päätään. -Kannattaisi varmaan joskus käydä juttelemassa jossain ammattilaisella. Sä olet naimisissa ihminen! Varattu! Sidottu! Elinkautisvanki! Et vapaa odottelemaan vartijapojuja ilman vaatteita.
-Kuka sanoi, että me puhutaan minusta? Krisse kysyi arvokkaasti ja pyyhki hihansuustaan näkymättömiä tomuhiukkasia.
Kommentit
Lähetä kommentti