Aleksi liikkui rytmikkäästi Millan takana. Milla nojasi käsienpesualtaan reunaan ja koitti peittää huohotuksensa paidan kaulukseen.
-Meidän täytyy kiirehtiä, ohjelma loppuu kohta, Milla henkäisi miehelleen.
-Joo joo, ihan just, Aleksi huohotti ja nopeutti tahtiaan. -Tuun ihan just. Häneltä pääsi äänekäs voihkaisu ja hän tarttui Millaa kovemmin lantiosta kiinni.
-Ole hiljaa! Milla kivahti. -Lapset kuulevat pian.
Samassa olohuoneesta kuului huuto.
-Äitiiii! Iskääää! Ohjelma loppui! Missä te ootte?
-Voi hemmetti, Aleksi ärähti. -On se jumaliste, kun paneminenkin pitää nykyään sovittaa piirrettyjen tahtiin. Saat laittaa seuraavalla kerralla pyörimään jonkun kolmetuntisen leffan, niin keritään hiomaan ihan kunnolla. Aleksi siveli Millan selkää ja otti tätä sitten rinnoista kiinni.
-Äitiiiii! Maisa kuului kiljuvan jo ihan täysillä. -Missä sä ooooot? Mulla on nälkääää! Haluan omenan!
-Nyt ihan oikeesti, Milla kuiskasi. -On ihan pakko lopettaa. Hoidetaan hommat loppuun sitten joskus toisella kertaa.
-Jos mä ihan vähän vielä, Aleksi yritti. -Ei tässä mene kuin minuutti... tai pari, hän voihkaisi.
Ovelta kuului koputus.
-Miksi tää ovi on lukossa? Kasperi huuteli oven takaa. -Mulla on pissahätä. Ootko sä äiti siellä? Tai iskä? Miksi te ette avaa ovea?
Aleksi vetäytyi Millan luota ja huokaisi pettyneenä.
-Saat sitten kanssa lunastaa lupauksesi ja hoitaa homman loppuun, hän kuiskasi. -Mieluiten vielä tämän päivän puolella, jos saa toivoa.
-Ei tämä mikään toivekonsertti ole, Milla puhahti pettyneenä itsekin ja kiskoi pikavauhtia housuja takaisin jalkaansa. -Katsotaan nyt milloin taas ehditään.
He olivat nykyään niin väsyneitä molemmat, etteivät jaksaneet mitään parisuhdejuttuja enää iltaisin lasten nukkumaanmenon jälkeen. Niinpä he koittivat hoitaa seksin lastenohjelmien aikana. Joko peiton alla piilossa, saunanlauteilla tai vessassa lukittujen ovien takana. Hommasta oli kuitenkin alkanut muodostua viikko viikolta aina vain haastavampaa.
-Äitiii! Ootko sä siellä? Kuulen, kun sä puhut, Kasperi kitisi oven takana. -Avaa tai mä pissaan kohta housuihin.
Milla varmisti, että Aleksi oli ehtinyt pukeutua tarpeeksi, kunnes avasi oven. Kasperi juoksi suoraan pöntölle istumaan.
-Me halutaan Maisan kanssa lähteä ulos. Leikkipuistoon, Kasperi selosti ja katsoi sitten äitiinsä. -Miksi sun posket on ihan punaiset? hän kysyi kahdeksanvuotiaan tarkkanäköisyydellä. -Ja tukkakin on ihan sekaisin. Ootko kipeenä?
Milla sutaisi sormet hiustensa läpi ja naurahti.
-En ole rakkaani. Äidillä on vaan vähän kuuma, kun olen tässä järjestellyt paikkoja.
Hän vilkaisi sivusilmällä hymyilevään Aleksiin ja joutui kääntymään, ettei olisi purskahtanut nauruun. Pienempien lasten kanssa eläessä seksiin oli tosiaan tullut uusi ulottuvuus. Milla mietti, kuinka heidän parisuhteensa kipinä säilyisi silloin, kun talossa asuisi teinejä, jotka laukkaisivat kavereineen sisään ja ulos aamusta iltaan.
Aleksi kampasi hiuksensa ja lisäsi deodoranttia. Hän kääntyi silmät hiljaisesta naurusta sirrillään Millan puoleen, veti tämän syliinsä ja halasi lujasti.
-Kiitos siivousseurasta muru, hän sanoi iskien silmää. -En saisi ikinä järjestettyä laatikoitani ilman sun apuasi. Tai no... jäihän se tällä kertaa vähän puoliväliin. Se järjestäminen siis, hän katsoi Millaa syvälle silmiin.
Milla tunsi polviensa notkahtavan. Hän rakasti Aleksia vieläkin niin mielettömästi.
-Äiti onkin ammattisiivooja, Kasperi puuttui vierestä tietäväisenä puheeseen. -Mutta kyllä sun pitäisi isä opetella siivoamaan itse omat laatikkosi. Ei äiti aina ehdi, kun sillä on niin paljon kaikkea muutakin, poika selitti ja rypisteli vessapaperin palaa palloksi.
-Se on vaan niin paljon kivempaa äidin kanssa, Aleksi sanoi ja läppäisi Millaa kevyesti takapuolelle. -Lähden tästä nyt rautakauppaan. Ostamaan sitä lattialistaa sinne kodinhoitohuoneeseen.
-Mutta..., Milla aloitti.
-Vai oliko sulla tähän väliin jotain muuta ajateltuna? Aleksi kääntyi kysymään.
Olisin vaan levännyt vähän, Milla mietti seisten edelleen vessan kynnyksellä. Hän oli odottanut lauantaita jo keskiviikosta saakka väsymyksensä takia. Viikko oli ollut hektinen työkiireiden, jouluvalmisteluiden sekä erinäisten pikkujoulujen ja joulujuhlien takia. Lapsilla oli käynyt leikkikavereita joka päivä ja meteli alkoi hakata jo aivoissa saakka. Milla kaipasi toisinaan yksinäisyyttä ja ehdotonta hiljaisuutta, mutta niitä sai nykyään lähes anella, sillä hänen tarpeilleen ei tuntunut olevan kiireisessä perhearjessa tilaa koskaan.
-Ei mulla tässä mitään sen kiireisempää, hän tyytyi lopulta sanomaan. Aamun hyvä mieli tuntui olevan hetkessä poispyyhkäisty -Jos jossain kohti ehtisin käydä vaikka lenkillä, niin se olisi kiva.
-Jee, lenkille! Maisa, äiti lähtee tänään lenkille, Kasperi huusi täyttä kurkkua. -Mennään mukaan ja käydään silloin leikkipuistossa. Jooko äiti? Jooko? Pliide, kiltti äiti, Kasperi mankui.
Maisa juoksi käytävää pitkin nukke kainalossaan ja yhtyi huutokuoroon.
-Äiti! Jooko, kiltti? Mennäänkö oikeasti? Mennäänhän? Saanko ottaa Maijan mukaan, hän pyöritti nukkeaan ilmassa. -Voisin antaa sille isot vauhdit liukumäessä.
Milla pyöräytti silmiään ja henkäisi syvään. Miten hän voisi sanoa pienille rakkailleen, että hänkin haluaisi olla joskus rauhassa? Että äiti nyt tästä lähtee yksin, kun ei hermo kestä enempää teidän meteliä ja kinaamista. Eikä jatkuvaa huomion jakamista kymmenen asian välillä. Äiti ei halua enää keskeyttää yhtäkään työtä persauksen pyyhkimisen takia tai esittääkseen nukketohtoria. Äitiä ei yksinkertaisesti kiinnosta muovailla, askarrella, pujotella helmiä tai piirtää. Eikä selvitellä yhtäkään typerää riitaa! Äiti haluaa omaa aikaa, aikuista seuraa, aikuisia juttuja ja hiljaisuutta! Niitä äiti olisi eniten vailla - vaikka äiti teitä rakastaakin eniten maailmassa. Niinkö hänen pitäisi sanoa?
Kuinka hän voisi oikeasti jättää hyvällä omallatunnolla väliin näitä kallisarvoisia hetkiä lastensa kanssa vain siksi, että nuppi alkaa hajota? Vaikka pään ympärillä puristi rautavanne viikko viikolta aina vain enemmän ja mieli huusi, ettei jaksa enää. Ei. Ei missään nimessä. Jos hän ajattelisi vain itseään ja haalisi määrättömästi omaa aikaa tapahtuisi lapsille jotain kamalaa. Kohtalo ajattelisi, ettei hän iloinnut pikkuisistaan ja ottaisi heidät pois. Sitten hänellä olisi paljon aikaa, mutta ei enää elämää. Ja se olisi maksu hänen itsekkyydestään. Ei. Hän jaksaisi kyllä.
-Äiti oli kyllä varmaan ajatellut mennä ihan itsekseen, Aleksi aloitti, mutta Milla keskeytti hänet.
-Kyllä me voidaan sinne puistoon mennä, hän sanoi väsyneesti. -Lähdetään vaikka nyt saman tien, kun isäkin lähtee sinne kaupalle. Tullaan sitten samoihin aikoihin kotiin välipalalle.
-Oletko nyt ihan varma? Aleksi kysyi.
Milla lähti kävelemään Maisan huonetta kohti.
-Mitäs muutakaan tässä voi? hän kivahti. -Et jätä paljoa vaihtoehtoja. No niin, laittakaahan vauhtia itseenne ipanat! Ehditään ilman kiirettä, hän huuteli mennessään. -Äiti petaa teidän sängyt ja lataa tiskikoneen valmiiksi. Sitten puen päälleni ja lähdetään. Sinä saat jäädä tällä kertaa kotiin, hän puheli Killelle ja taputti koiraa päälaelle.
-Mä voin mennä kyllä toisellakin kertaa, Aleksi sanoi Millalle hiljaisesti. -Ei sillä listalla nyt niin kiire ole.
-Näytti olevan, Milla tiuskaisi. -Lähde menemään nyt, niin ehdit kotiinkin.
-Vai tällaista tällä kertaa, Aleksi mutisi. -Mä en lähde mihinkään, vaan vien lapset ulos. Saat tehdä rauhassa kotihommia.
-Jumaliste sinähän lähdet, sähähti Milla. -Kun olet kerran suunnitellut oman vapaapäiväsi valmiiksi aamupanosta rautakauppakeikkaan, niin mitäpä minun aikeillani on silloin mitään merkitystä? Koskahan sinä oppisit sen, että perheen muillakin jäsenillä saattaisi olla suunnitelmia viikonlopun varalle?
-Perhana, että sä olet vaikea ihminen, Aleksi ärähti ja löi kämmenellään Maisan ovenkarmia. -Sen kuin kiukuttelet sitten. Oman päiväsihän siinä pilaat.
-Kunnia päivän pilaamisesta kuuluu kyllä sinulle, Milla sanoi ja huusi lapsille -Muistakaa laittaa villahousut päälle! Ja kaulurit kaulaan ja kunnon hanskat käteen. Siellä on kolmetoista astetta pakkasta ja aukeilla alueilla tuulee kovasti.
-No, mä sitten lähden, huikkasi Aleksi ovelta. -Heippa sitten. Kivaa ulkoilua teille!
Lapset huusivat isälleen iloiset heipat. Milla asetteli pehmoleluja Maisan sängylle ja teeskenteli, ettei edes kuullut.
Muutamaa tuntia myöhemmin Milla siirsi kasan vaatteita pesukoneesta kuivuriin ja napsautti kuivausohjelman päälle. Seuraavaksi pesukoneeseen saivat mennä kuudessakympissä pestävät pyyhkeet.
Pyykkivuorelta hän siirtyi sulavasti keittiöön, jossa tyhjensi ensin tiskikoneen sisällön kaappeihin oikeille paikoilleen ja täytti koneen uudelleen tiskipöydälle kertyneillä tavaroilla. Aamupuuro oli ehtinyt jämähtää kivasti kattilanpohjaan, jota kukaan ei ollut muistanut laittaa likoamaan. Tosin hänhän heillä oli myös ainoa, joka osasi tehdä puuroa, joten hänelle se kattiloiden pesukin sitten aina jäi.
Milla mittasi kahvijauhetta suodattimeen. Pannukakku oli uunissa paistumassa. Lapset olivat leikkipuistossa riehumisen jälkeen rakentamassa yhdessä legoja Kasperin huoneen lattialla ja talossa vallitsi ihana rauha. Tällaista kun olisi aina, Milla ajatteli. Mikäpä tässä olisi silloin eläessä.
Tunnelma katkesi kuitenkin saman tien, kun Milla otti kännykän käteensä ja ehti lukea ensimmäisen somepäivityksen. Maisa juoksi Kasperin huoneesta itkien, että Kasperi oli raapinut häntä. Poika käveli siskonsa perässä keittiöön.
-Enkä raapinut! hän huusi. -Mä kerron miten siinä kävi. Maisa tuli ottamaan legoa mun kädestäni, kun se olisi halunnut tehdä juuri samanlaisen talon, mitä mä olin tekemässä ja niitä ikkunapalikoita on vain yksi...
-Jos sä et kerran ole tehnyt mitään, niin miksi Maisan naamassa on sitten tuommoinen? Milla keskeytti ja ryntäsi tuoliltaan ylös nähdessään pehmeässä poskessa tulipunaisen naarmun. Suuret kyyneleet valuivat pitkin tytön kasvoja ja nyyhkytys yltyi uudestaan valtavaksi ulinaksi.
-Älä siinä taas seiso selittelemässä turhuuksia, vaan kerro suoraan mistä tuo on ilmestynyt? Milla huusi Kasperille täyttä kurkkua osoittaen Maisan poskea sormellaan. -Ja kerro kerrankin totuus, äläkä aina yritä puhua itseäsi ulos kaikesta!
-No, kun se oli ihan totta vahinko, Kasperi yritti selittää. -Maisa otti mun kädestäni palikkaa, mä nostin kättäni ylös, ettei se olisi saanut sitä ja siinä mun kynsi sitten osui sen poskeen. En mä tahallani, hän lopetti ja katsoi äitiään.
-Eikä ollut vahinko, Maisa kirkui. -Se palikka oli ensin mulla ja sä veit sen suoraan mun talon seinästä! Sitten, kun pyysin sitä takaisin, sä sanoit, että ne ovat sun legojasi.
-No kun ne ovat senkin idiootti ääliö! Kasperi vihastui. -Ne olivat mun jo ennen kuin sä synnyit!
-Älä hauku siskoasi! Milla äyskäisi Kasperille. -Siis Maisako tässä nyt puhuu totta? Milla varmisti lapsiin katsoen. -Siltä se vähän kuulostaisi.
Kasperi pudisti päätään ja katsoi maahan.
-Vihaan tätä, kun kumpikin kertoo aina eri tarinaa, Milla huusi. -Mistä hemmetistä mä voisin tietää, kumpi teistä on tehnyt ja mitä, koska molemmat valehtelette suut ja silmät täyteen! Sinä varsinkin, senkin myymälävaras! Milla katsoi silmät leimuten Kasperia. -Susta kuoriutuu viikko toisensa jälkeen aina vain uusia puolia ja kaikki puolet ovat täynnä paskaa! Miten susta on voinut tullakin tuollainen?
-Enkä ole myymälävaras, Kasperi purskahti itkuun. -Se juttuhan selvitettiin jo. Ja mä puhun totta. Ihan oikeasti puhun. Maisa valehtelee.
Maisa piteli poskeaan ja kirkui täyttä huutoa Millan ja Kasperin välissä.
-Nyt sinä mukula olet hiljaa, Milla rääkäisi Maisalle. -Tuota saamarin huutoa ei jaksa kuunnella kukaan! Tuon kokoinen raappu ei varmasti noin kipeää teekään.
Milla nosti katseensa ylös ja tarttui itseään hiuksista kiinni.
-Miksi? Miksi hemmetissä nämä hetket osuvat aina minulle, eivätkä koskaan Aleksille? hän huusi kiskoen sivuhiuksiaan alaspäin. -Miksi te olette aina kuin enkelit, kun isänne on kotona ja minun aikanani olette aina tukkanuottasilla? Hän lysähti tuolille istumaan, painoi päänsä käsiinsä ja alkoi nyyhkyttää. -Mä en jaksa enää! En jumaliste jaksa enää! Te olette ihan kamalia! Täysiä hirviöitä! Olisi pitänyt miettiä toiveitaan tarkemmin kahdeksan vuotta sitten. Silloin oltiin sentään isänne kanssa vielä onnellisia!
Milla parkui hetken onnetonta oloaan sydämensä pohjasta. Hän halusi olla perheen kanssa, mutta halusi myös vapaata. Hän ei vain tiennyt, kuinka olisi järjestänyt asian. Kaikilla tuntui aina olevan tärkeämpää tekemistä kuin hänen lepohetkensä olisi ollut, eikä hän sitten kehdannut tehdä väsymyksestään niin suurta numeroa. Kyllä hän kestäisi. Tilanteen ristiriita oli alkanut vain hiljalleen tuntua tukahduttavalta. Ihan kuin hänen olisi ollut pakko laittaa elämänsä ihmisiä ja asioita jatkuvasti tärkeysjärjestykseen, eikä hän itse kuulunut listalle lainkaan. Kun Milla purkauksensa jälkeen nosti kyyneleisen katseensa, hän näki edessään kahdet pienet, järkyttyneet kasvot, jotka tuijottivat häneen. Maisa perääntyi hitaasti äitinsä luota, otti Kasperia kiinni kädestä ja vetäytyi puoliksi veljensä selän taakse.
-Ei sun äitiä tarvitse pelätä kulta, Milla sopersi ja yritti hymyillä. -Äitiä vaan vähän itketti, kun... kun...
-Milloin isä tulee, Maisa kysyi pelokkaasti.
-En tiedä, Milla vastasi. -Sitten, kun isä on saanut omat tärkeät asiansa päätökseen. Hän ojensi kätensä vetääkseen Maisan luokseen, mutta tyttö piti lujasti kiinni veljensä paidasta.
-Ole siellä sitten, Milla suutahti uudelleen. -Äiti onkin niin pelottava ihminen. Ihan kamala, huutava ämmä. Kannattaa pysyäkin kaukana. Ehkä toivotkin, että äiti muuttaisi pois ja saisitte jäädä asumaan täydellisen isänne kanssa. Mutta tiedätkö mitä Maisa? hän nojautui eteenpäin ja katsoi tytärtään kiukkuisena -Ehkä isästäkin tulisi hirviö, kun se asuisi vähän aikaa teidän kanssanne kuuntelemassa teidän riitelyänne. Koska tehän olette tehneet hirviön äidistäkin. Olette siinä tosi hyviä.
Milla nousi tuolilta ylös ja haki palan talouspaperia pyyhkiäkseen silmänsä.
-Isällä on niin helppoa. Niin helppoa, hän naurahti niistämisensä välissä. -Nytkin äijä istuskelee autossaan, omassa seurassaan. Kaikessa ihanassa hiljaisuudessa sillä aikaa, kun minä hoidan teitä täällä. Se osaa kyllä järjestää elämänsä, ei muuta voi sanoa.
Milla rypisti paperin roskiin ja sanoi enemmänkin itselleen -Kuka teitä hoitaa, kun minä en enää kohta jaksa? Eikä siihen mene kauaa aikaa.
-Vaikka mummo tai pappa, Maisa ehdotti Kasperin selän takaa. -Tai naapurin Riina.
-Riinasta nyt ei ole hoitamaan edes omia mukuloitaan, Milla pihahti. -Mutta jos sä siitä Riinasta niin tykkäät, niin voithan sä muuttaa vaikka saman tien sen luokse asumaan, Milla sanoi Maisalle. -Äiti pakkaa kohta tavarat, niin saat ainakin lopuksi elämääsi kivan äidin. Äidin joka tekee ja taikoo kaikkea kivaa. Leipoo, lenkkeilee, askartelee ja leikkii. On ihana ja näyttää nätiltä. Paitsi ettei ole koskaan kotona tehdäkseen mitään edellä mainituista, hän lisäsi ilkeästi.
Kasperi tuli Millan luo ja kosketti äitinsä olkapäätä.
-Sä olet paras äiti koko maailmassa, tiedäthän sen, hän kuiskasi hiljaa. -Ei Maisa tosissaan mitään Riinaa ehdottanut.
-Ehdotinpas, Maisa sanoi viisivuotiaan suoruudella, mutta Kasperi nosti sormen varoittavasti huulilleen.
-Eikä ehdottanut, Kasperi sanoi uudestaan. -Anna anteeksi, kun me riideltiin ja häirittiin sua. Hän halasi äitiään. -Rakastan sua eniten maailmassa. Kiitos, kun olet meidän äiti.
-Ei sun tarvitse, Milla sanoi hiljaisella äänellä. -Saat mun oloni vaan huonommaksi. Hän silitti hellästi Kasperin poskea. -Tai onhan se mulle ihan oikein, Milla jatkoi armottomasti. -Paskasta käytöksestä on syytä saadakin surkea olo. Anteeksi, kun oon... tällainen, hän sanoi ja otti lapset syliinsä. -Huudan aina, suutun pienestä ja puhunkin vielä ihan tyhmiä. Te ootte mulle maailman tärkeimpiä ja rakastan teitä ihan yhtä paljon kuin ennenkin. Teidän pitää vaan tietää, että äiti on tosi, tosi väsynyt. Tosi. Väsynyt. Siksi äiti on vähän... outo.
-Joo, me tiedetään. Annetaan sun nyt levätä. Tuu Maisa, mennään mun huoneeseen, Kasperi sanoi ja otti Maisan käden uudelleen omaansa. -Sä saat sen ikkunan. Mä teen jotain muuta.
Milla jäi silmät kirvellen katsomaan, kun nuo kaksi rakasta lasta kävelivät pois hänen luotaan. Kuinka paljon hän inhosikaan sillä hetkellä itseään. Nuoruuden lupaukset kelautuivat taas kerran hänen päässään. Hän ei huutaisi lapsilleen koskaan, niinkö se oli mennyt? Hän olisi ihana, ymmärtävä, leikkivä äiti. Keskittyisi keskustelemaan ja sovittelemaan. Niinpä niin. Mitään muuta hän ei tänäänkään ollut tehnyt, kuin tuottanut mielipahaa koko perheelleen. Kuinka hän saattoi olla niin julma ja tyly juuri niille ihmisille, jotka olivat hänelle kaikkein läheisimpiä? Kaikkein rakkaimpia. Hän ei olisi missään nimessä itse halunnut olla oma lapsensa, joten sääliksi kävi Maisaa ja Kasperia.
Kello oli jo puoli yksi yöllä, kun Milla vihdoin pääsi sänkyyn saakka. Ilta oli ollut väsyttävä.
Aleksi oli palannut rautakauppakeikaltaan loistouutisin. Hänet oli soitettu loppuillaksi töihin tuuraamaan sairaslomaa, joten siinä meni Millan viimeinenkin haave edes puolen tunnin vapaahetkestä. Lisäksi Maisan ja Kasperin välirauha oli kestänyt tunnin, jonka jälkeen he olivat vääntäneet taas kaikesta mahdollisesta, kannelleet joka sanan äidilleen ja vaatineet Millaa selvittelemään riitojaan.
Niinpä Milla oli vetänyt taas normipäivänsä. Hänen kohdallaan päivillä, viikoilla ja kuukausilla ei ollut merkitystä. Samat rutiinit pyörivät aamusta iltaan, oli arki tai juhla. Nyt oli lauantai, joten hän lämmitti saunan, pesi lasten hiukset, rasvasi ihot, etsi kadoksissa olevat yövaatteet, putsasi korvat, teki iltapalan ja luki sadun. Lasten harjatessa hampaitaan, hän käytti koiran lenkillä ja ruokki sen. Vielä palmikot yöksi Maisan päähän, jotteivät juuri pestyt hiukset olisi aamulla aivan kamalassa takussa.
Kun lapset tuhisivat tyytyväisinä syvää untaan omissa huoneissaan, Aleksi tuli töistä kotiin ja meni puolestaan saunaan. Milla makasi siinä vaiheessa tokkurassa sohvannurkassa sipsipussi kainalossaan. Hän koitti katsoa myöhäiselokuvaa, mutta ei saanut keskityttyä siihen. Päivän riita lasten kanssa ja rumat, huudetut sanat pyörivät hänen päässään. Samoin tuhat tekemätöntä asiaa, jotka odottivat heti maanantaina. Milla mietti jo valmiiksi väsyneenä seuraavaa aamua, jolloin sama ruletti pyörähtäisi käyntiin uudelleen. Suunnilleen aamuseitsemältä.
Ennen sunnuntait olivat olleet ihanan nautinnollisia ja rauhallisia. Pitkään nukuttuja aamuja, puolenpäivän tienoilla syötyjä aamupaloja ja leffamaratoneja. Nykyään ne olivat silmä kourassa heräämistä, pakkoulkoilua säällä kuin säällä, leikkimistä, muovailua, ruoanlaittoa, ruoanlaittoa ja mainittiinko jo ruoanlaitto?
Milla oli mielestään viettänyt edellisistä kahdeksasta vuodesta suunnilleen neljä lieden ääressä. Lapsiperheessä syötiin hemmetti koko ajan. Kun hän oli asunut sinkkuna, hän oli toisinaan tilannut vain pizzan ja elänyt muuten kahvilla ja leivällä. Joskus ostanut valmissalaatin ja tehnyt makaronilaatikon. Ei hän niihin aikoihin ollut tajunnut, että äitiys toi tullessaan jatkuvan muonitusvahvuudessa olemisenkin. Etenkin, kun aviomiestä ei kiinnostanut ruokapuolessa mikään muu, kuin syöminen. Aleksi ei käynyt kaupassa, ei suunnitellut syömisiä, saati laittanut niitä.
Tätä se hänen elämänsä olisi siis seuraavat viisitoista vuotta. Vankila, jossa ei ollut edes eristysselliä rauhoittumiseen, hän mietti ja koitti seurata edelleen elokuvan juonikuvioita.
Aleksi tuli saunasta pyyhe lanteilla ja istahti sohvan toiseen reunaan. Hän tuoksui ihanalta ja lämpö hänen kehostaan säteili Millalle saakka.
-Mikäs täällä menee? hän kysyi viitaten televisioruutuun.
-En tiedä, Milla vastasi lyhyesti. -Joku ö-luokan leffayritelmä. En ole oikein jaksanut edes seurata.
-Saanko vaihtaa kanavaa ja katsoa mitä muualta tulee? Aleksi kysyi tavoitellen kaukosäädintä.
-No et hemmetissä saa! Milla kivahti. -Mä olin tässä ensin.
-Sähän just sanoit, ettet edes katsele koko elokuvaa, Aleksi ihmetteli. -Ja ootko sä vieläkin vihainen? Ei se ole mun syyni, että jouduin tekemään saikkutuurauksen. Kuuluu mun hommaan. Ja saanhan mä niistä joskus sitten arkivapaita ja pitempää viikonloppua.
Milla ei vastannut mitään. Tunki vaan sipsejä kourallisen suuhunsa.
-Miten muuten olisi se aamuisen uusinta? Aleksi kysyi hymyillen. -Tällä kertaa ilman keskeytyksiä. Olisi tässä nyt ihan saunapuhdasta miestä tarjolla.
-Vedä käteen! Milla kiljaisi ja heitti kourallisen sipsejä Aleksin päälle. -Sä et kanssa ajattele mitään muuta, kuin seksiä! Varmaan haluttaa tässä ihan täysillä, kun olen hoitanut taas päivän kitiseviä, tappelevia mukuloita ja siihen päälle tehnyt vielä yksin kaikki kotityöt. Sinä sen sijaan olet patsastellut kassalla, pitänyt kaikki lakisääteiset taukosi kaikessa rauhassa ja saanut aikuiskontakteja. Että ole hyvä ja mene harrastamaan seksiä ihan yksinäsi!! Milla sammutti telkkarin, heitti kaukosäätimen seinään ja lähti kiivain askelin keittiöön.
Kommentit
Lähetä kommentti