Eveliina istui työpöytänsä ääressä puhelimessa. Hän järjesteli parhaillaan yöpymistä kuuden hengen pamppuryhmälle, joka oli tulossa tutustumaan ihan ulkomailta saakka heidän firmansa toimintaan.
Vierasmaalaiset delegaatiot saivat talon aina ihan sekaisin. Ulkomaalaiset edustajat piti saada viihtymään erinomaisesti, joten heille järjestettiin jos minkäkinlaista paikallista ohjelmaa ja kestittiin viimeisen päälle. Sauna lämpeni ja olut virtasi, “jotta Suomesta jäisi mahdollisimman hyvä mielikuva”.
Niinpä, Eveliina ajatteli. Miksi kirkkaaseen Suomikuvaan liittyivät aina jääkiekko, rasvainen överi-illallinen ja savusauna kaljamahaisine äijineen? Ihan kuin tässä oltaisiin joku hemmetin metsäläiskansa, jonka miehuuskokeena on jääkylmään veteen kastautuminen. Ja jos oikein luksusta haluttiin, vaihdettiin olut viinipulloon ja savusauna porealtaaseen. Tai ehkä kyseessä olikin pelkkä neuvottelutaktiikka. Suomalaisten viinamäärillä ulkomaalaiset makasivat pöydän alla jo alkuillasta ja torkkuivat seuraavan aamun kokouksessa krapulaisina. Liian jäässä tekemään tiukkoja päätöksiä. Saattoipa ollakin. Mistä sen koskaan tiesi. Hänhän oli ”vain johdon assistentti”, eikä voinut millään ymmärtää piinkovia bisnesjohtajia.
Toisinaan Eveliina mietti, ettei hän ollut vain johtajan oikea käsi, vaan ihan molemmat kädet. Ilman häntä mies ei olisi tiennyt mistään mitään, vaan kaikki paperit olisivat olleet hukassa ja aikataulut solmussa. Eveliina piti huolen kaikesta, joskus jopa oman elämänsä kustannuksella. Hän oli tunnollinen työntekijä, jonka oli vaikea kieltäytyä lisätöistä ja uusi pomo näytti huomanneen sen.
Eveliinasta tuntui, että Jarkko, jonka avustajaksi hän oli siirtynyt, kun suhde Kristianiin selvisi muulle talon väelle, teetti ihan piruuttaan hänellä aina perjantaisin pitempää päivää. Joka hemmetin kerta, kun kello löi perjantaisin puoli neljä ja Eveliina alkoi laitella papereitaan siisteihin pinoihin ja sammutella koneita, tuli Jarkolle mieleen joku pikainen lähetettävä tai puhtaaksikirjoitettava juttu, mikä ei voinut millään odottaa maanantaihin. Eveliina oli tänään jo henkisesti valmistautunut siihen, että lisäduunia pukkaisi taas. Hän oli peilin edessä aamulla harjoitellut napakasti kieltäytymistä ja vakuuttanut kuvalleen, että hänellä oli siihen oikeus. Jos pomo ei muistanut tehtäviä asioita työajan puitteissa, saisi tehdä ne itse tai odottaa seuraavaan viikkoon.
-Kyllä. Varmistan vielä kaksi päivää ennen ryhmän saapumista heidän määränsä, hän sanoi tehokkaalla äänellä puhelimeen. -Ja tämä saunaosasto on sitten varattu koko päivän meille, eikö niin? hän vielä tiedusteli. -Ryhmän saapumisajankohta on meillekin vielä hieman epävarmaa, joten sen takia tarvitsisin nämä neuvottelutila- ja saunavaraukset koko päivän ajaksi. Ei tarvitse sitten odotella turhaan puolin, eikä toisin.
Kirjoittaessaan tietoja ylös koneelleen, Eveliina huomasi sivusilmällä Jarkon oven avautuneen ja miehen seisovan odottamassa ovellaan. Taas sitä mentiin, hän ajatteli kyllästyneenä.
-Kiitos paljon, näillä pärjätäänkin tällä kerralla, hän hymyili puhelimeen. -Palaan sitten asiaan vielä viikon kuluttua. Kiitos, hei hei!
Eveliina laski luurin ja esitti, ettei ollut huomannut Jarkkoa. Hän kasasi nipun papereita eteensä, järjesti ne, napautti suoriksi ja laittoi paikoilleen oikeisiin kansioihin. Sen jälkeen hän otti sisäisen ja ulkoisen postin viedäkseen ne lokerikkoihinsa. Kesken kulkunsa hän pysähtyi muka yllättyneenä ja katsoi Jarkkoa.
–Ai hei, enpä edes huomannut sua. Oletko odottanut jo pitkään? Mulla on tässä vielä tätä järkkäilyhommaa sen pikapuoliin olevan ryhmävierailun tiimoilta, Eveliina levitti käsiään kuvaavasti. -Ja niin! Julkunen soitti sieltä pohjoisesta. Halusi tietää ootko menossa mukaan sinne helmikuiselle moottorikelkkasafarille? Tarvitsisivat osanottajamäärät ajoissa talvilomien takia. Lupasin kysyä sulta ja laittaa sähköpostia tämän kuun aikana.
Jarkko hymyili leveästi.
-Sä oot sitten niin tehokas. Mulla kävi todellinen onni, kun olin assarin tarpeessa juuri nyt, kun Kristianille palkattiin uusi. Joo, voit ilmoittaa mut sinne safarille. Varaa mulle samaan yhteyteen majoitus pari, kolme päivää pitempään, niin ehdin myös lasketella rauhassa. Voin sitten muijalle selittää kotona, että firman puolesta pitää mennä, hän virnuili. -Mulla olisi muuten tässä yksi sanelu vielä ennen, kuin lähdet. Se pitäisi kirjoittaa puhtaaksi saman tien ja saada lähtemään vielä tänään. Ehdit hyvin, jos nyt aloitetaan, Jarkko sanoi kääntyen ovella ja palasi huoneeseensa.
Eveliina irvisti avonaiselle ovelle. Hän otti lehtiönsä ja kynänsä, ja hokien itselleen tsemppilauseita käveli istumaan Jarkon työpöydän edessä olevaan tuoliin.
-Kuule, hän aloitti. -Ehdin kyllä ottaa sanelun, mutta sen kirjoittaminen jää maanantaihin. Olin ajatellut lähteä tänään edes vartin aiemmin, että saan kurottua pätkän edellisillä viikoilla tehtyjä extroja takaisin. Tänä aamuna, kun leimasin korttini, laite näytti kolmea ylityötuntia, jotka pitäisi tässä saada kiinni ennen palkkapäivää.
-Ai, Jarkko totesi ykskantaan. -Kuinka sulla nyt niin paljon on ylitöiksi mennyt? Itse jään aina neljän jälkeen töihin, enkä ole tainnut nähdä sinua täällä kertaakaan sen kellonlyömän jälkeen.
-No onhan tässä ollut juuri näitä saneluita ja viimehetken lähetyksiä ja sen sellaista juttua, Eveliina sanoi hiukan epäröivällä äänellä. -Itse asiassa, joka ikinen perjantai, hän lisäsi hiljaa.
-Nehän on ihan viiden minuutin asioita, Jarkko puuskahti. -Ei mun entisellä sihteerilläni vaan mennyt koskaan ylitöiksi, vaan se sai kaikki hommansa kyllä hoidettua työajan puitteissa. Myös nämä tällaiset “viime hetken jutut”, kuten äsken kritisoit. Toisaalta – ammattitaitoa ja ikääkin taisi löytyä ainakin viisitoista vuotta enemmän.
Jarkko nojautui eteenpäin pöydän yli.
-Mä olen kuule kiireinen mies, enkä aina muista ihan kaikkia juttuja tuoda sun pöydällesi aikaisemmin. Katson kuitenkin, että sun työaikasi on neljään saakka ja siihen asti voin sulle sun töitäsi tuoda. Jos et pysty niistä suoriutumaan, on ehkä peiliin katsomisen paikka. Maijalleko mun pitäisi nyt viedä tämä sanelu kirjoitettavaksi tuonne alimpaan kerrokseen? Ehkä Maija on opetellut pikakirjoitusta jossain kohtaa elämäänsä ja saa tämän helvetin kirjeen lähtemään ajoissa!
Eveliina lysähti lannistuneena tuolin reunalta taaksepäin.
-Ei tarvitse Maijalle viedä, kyllä mä tämän hoidan ilman muuta. Jos sitten ensi perjantaina voisin lähteä puoli tuntia aiemmin, niin saisin niitä tunteja... hän keskeytti.
-No katsotaan nyt. Siitä piti vielä sanoa, että mun pitää olla aina tietoinen siitä, kun aiot lähteä aiemmin. Olet mun assari ja jos mulle tulee joku tärkeä asia, enkä löydä muuta kuin tyhjän tuolin tuosta eteisestä, niin mitä mä sitten teen?
Otat vaikka lusikan kauniiseen ja pätevään käteesi ja teet itse, Eveliina ajatteli kiukkuisesti, mutta sanoi -Tottakai ilmoitan. Kerron jatkossa jo edellisenä päivänä.
-No niin. Homma hoidettu. Ei nyt viitsitä hyvin alkanutta yhteistyötä tärvellä riitelemällä, Jarkko sanoi sovittelevasti ja kiersi pöytänsä tullakseen Eveliinan luo. Hän kumartui Eveliinan puoleen ja silitti hitaasti tämän poskea peukalollaan. -Niin kaunis... Ja niin... pätevä, Jarkko mutisi hiljaa. Hetken aikaa Jarkko tuijotti Eveliinaa suoraan silmiin pienen etäisyyden päästä, liu’uttaen samalla sormeaan Eveliinan huulia kohti. Äkkiä hän kuitenkin suoristautui ja suuntasi omalle paikalleen -Mutta nyt se sanelu.
Puolta tuntia myöhemmin Eveliina istui yhä koneensa edessä. Hän oli yrittänyt kirjoittaa lupaamansa kirjeen valmiiksi, mutta ei osannut tehdä yhtään mitään. Niin järkyttynyt hän oli pomonsa äskeisestä käytöksestä. Tilanne pyöri non-stoppina hänen päässään kuin elokuva ja Eveliina tunsi itsensä nöyryytetyksi sekä nolatuksi. Ensin hänelle kerrotaan, että toinen suurin piirtein omistaa hänet työajan verran ja että hänen täytyy olla saavutettavissa koko ajan. Sen jälkeen häntä vielä kohdellaan kuin jotain huoraa ja tullaan lääpäköimään naamaa sentin päähän, anteeksipyynnön varjolla.
Eveliina oli vihainen itselleen. Sinäkin istuit vain siinä ja olit hiljaa, hän sätti itseään mielessään. Istuit hiljaa ja annoit kaiken tapahtua. Ihan kuin olisit oikein halunnut sitä. Nyt kun se on vielä tarpeeksi ilkeä (ja miksei olisi), se menee jossain vaiheessa kertomaan kaiken Kristianille. Sitten vasta pulassa ollaan, sillä välit kotonakaan eivät olleet enää niin rakastuneet ja mutkattomat.
Eveliina säpsähti, kun Jarkon huoneen ovi aukesi.
-Täällä se minun simpsakka sihteerini vieläkin ahkeroi, mies totesi nauraen. -Nyt mulla on kyllä huono omatunto, kun olen itse lähdössä jo kotiin. Mun pirttihirmu on järjestänyt illaksi pikkujoulujen etkot, joten pitää olla ajoissa kotona auttelemassa järjestelyjen kanssa. Tosin minä auttelen lähinnä viinapuolen kanssa, hän lisäsi hörähtäen. -Mutta hyvää viikonloppua sulle Eveliina! Nähdään sitten maanantaina taas. Jarkko heilautti kättään, iski silmää ja katosi ovesta.
-Kiitos, samoin, sanoi Eveliina hiljaa. -Eikä varmana nähdä maanantaina, hän jatkoi sulkeutuneen oven suuntaan. -Taidan olla flunssassa silloin ja sinä saat hoitaa itse omat postisi parin päivän ajan. Mutta jo uhotessaan hän tiesi, että istuisi kolmen päivän kuluttua samalla paikalla. Täsmälleen ajoissa, kuin sveitsiläinen kello. Eveliinan tunnollisuus oli suurempi, kuin hänen omanarvontuntonsa.
Illalla Eveliina lähti yökerhoon kolmen kaverinsa kanssa. Tavoistaan poiketen hän joi paljon enemmän, kuin olisi ollut humalatilaan tarviskaan. Loppuillasta hän oli jo ihan umpitunnelissa ja sönkkäsi pöydässä päivän tapahtumia naiskolmikolle.
-Shiiis se hemmetin kääl… ääliö. Shillä oli otsaa kosketella mua nhaamaan. Näin. Tiedättekö... Näin thälleen, Eveliina lääppi vieressään istuvan Jonnan kasvoja sormillaan. -Vhittu, olis pitäny purra sen etusormi poikki, hän käkätti ja painui kaksinkerroin. -Jos se ikinä tulee hiplaamaan mua jollain muulla ulokkeellaan, vedän perkle... perekle... hhhemmetti sitä niittarilla vehkeisiin. Sihteereillä on tappavia välineitä laatikoissaan. Ja me osataan käyttää niitä! Eveliina julisti ja löi nyrkkinsä pöytään.
-Joo, ota nyt ihan iisisti, Laura sanoi ja taputti Eveliinaa olalle. -Me ymmärretään kyllä ja ollaan sun puolella. Mutta sivumennen sanoen, nyt olen sitä mieltä, että sä et ota tänään enää yhtään mitään. Korkeintaan tuopillisen raikasta vettä.
-Samaa mieltä, Jonna komppasi pöydän toiselta puolelta. -Ajattelin, että kohta voitaisiin muutenkin tehdä lähtöä. Olis aamulla aikainen herätys, kun ollaan lähdössä Leevin kanssa käymään sen mummolla. Mummo on joutunut sairaalaan sydärin takia ja saanut nyt vielä keuhkokuumeen lisäksi. Ne pelkäävät siellä päässä, ettei se jaksa enää pitkään.
-Voi kurjuus, teillä on huomenna rankka päivä edessä, Minttu sanoi osaaottavan näköisenä. -Muistan, kun käytiin Teemun pappaa hyvästelemässä vanhainkodissa, niin mäkin itkin kuin vesihana, vaikken ollut nähnyt koko miestä koskaan aikaisemmin. Ne tilanteet on jotenkin niin sieluun saakka käyviä. Ja sellaisen päivän jälkeen on jotenkin ihan kaikkensa antanut olo. Tosi väsynyt.
-Mhaanantaina en hemmetti mene shinne toimistolle..., aloitti Eveliina taas mongerruksensa. -Lähetän irtopaperi... irtisanoutumisen aamulla ja jään kotiin. En välitä, vhaikken saisi palkkaa koko irto... irte... no siltä ajalta..., hän heilautti kättään ilmassa. -Haistakoon paskan koko firma! hän huusi ja lisäsi nopeasti perään -No nyt on paha olo.
Kuin pisteeksi tarinalleen Eveliina tyhjensi puolet vatsansa sisällöstä edessään olevaan tuoppiin. Loput valuivat pöydän reunalta alas punaiselle kokolattiamatolle. Myös hänen vaalea silkkipuseronsa sai osansa.
Blokkari, joka keräsi viereisestä pöydästä laseja, vinkkasi järjestysmiehen paikalle. Raamikas järkkäri asteli pöydän viereen ja totesi tylysti, että naisten olisi nyt aika lähteä. Mies seurasi nelikkoa narikalle, kun he Eveliinaa kannatellen kävelivät hakemaan takkinsa. Lopuksi naiset saatettiin ulko-ovelle. Siellä järkkäri toivotti yhä hyisellä äänellä hyvää illanjatkoa ja suositteli vahvasti kotiinlähtöä.
Tuntia myöhemmin Eveliina astui ulos taksista kotipihalla ja liukastui samantien korkokengillään huurteisella kiveyksellä. Hän istui hetken pöllämystyneenä paikoillaan ja kellautti sitten itsensä selälleen kylmään maahan. -Nyt on perseellään koko ämmä, eikä vhain elämä, hän kikatti katketakseen. -Hei, tulkaa tekin katsomaan tähtiä, hän huusi autoon jääneille kavereilleen. -Noooo leidit... Älkää olko tylsiä. Tulkaa nyt! Eveliina maanitteli ja huitoi kädellään kutsuvasti taksin suuntaan.
Hän ei ehtinyt metelöidä pitkään, kun etuoven ylle syttyi pihavalo ja ovi aukesi. Valon kajoa vasten näkyi tumma hahmo, joka katseli hetken öisen pihan tapahtumia, laittoi sen jälkeen kengät jalkaansa ja luisteli varoen jäisellä pihamaalla maassa makaavan Eveliinan luo. Kristian kumartui huolestuneena Eveliinan puoleen ja kysyi mikä tällä oli hätänä. Taksikuski sanoi naisen vain juoneen liikaa ja unohtaneen myös maksaa osansa kyydistä.
Kristian haki sisältä korttinsa, maksoi Eveliinan matkaosuuden, kiitti kuskia ja toivotti takapenkin naiskolmikolle oikein mukavaa viikonloppua. Sitten hän tarttui Eveliinaa kainaloista, nosti tämän ylös ja talutti hoippuvan, käkättävän naisen taloon sisälle. Heti, kun ovi sulkeutui, Kristian alkoi saarnata hiljaisella äänellä.
-Miten hemmetissä olet tuollaisessa kunnossa? Missä sä olet ollut? Jannan ja Juliuksen mukaan et ole edes käynyt kotona töiden jälkeen. Sen verran pitäisi sentään aikuisella naisella olla järkeä, että ilmoittaa edes mihin on mennyt, ettei toisten tarvitse suotta huolestua.
-Älä viitsi, Eveliina sammalsi väsyneenä. -Haluan nukkumaan. Tai en sentään. Hän muuttikin yhtäkkiä mielensä ja painoi Kristianin eteisen seinää vasten. -Oikeastaan haluankin sut! Eveliina otti Kristiania kaulasta kiinni, nosti toisen jalkansa koukkuun miehen lantiota vasten ja tavoitteli rietasta puhetyyliä. -Pane mua oikein kunnolla senkin komistus, hän huohotti miehen korvaan. -Tässä heti. Eteisen lattialla. Nussi niin, että taju lähtee. En oo saanut moneen viikkoon kunnolla, kun aina sulla on jotain muuta.
Hän koitti katsoa Kristiania seksikkäästi kulmiensa alta, mutta ei saanut harittavaa katsettaan kohdistettua mieheen.
-Hei Kristian! Täällä ollaan! Eveliina heilutti kättään miehen silmien edessä. -Kävin vahauttamassa itselleni kiitoradankin ihan sun lentojasi varten. Nyt tämä lentoemo kaipaa todellakin kunnon jyystöä! Eveliina julisti kovaan ääneen.
-Voisitteko pitää pienempää meteliä kiitos, kuului äkkiä olohuoneesta. -Me koitetaan katsoa tää leffa loppuun.
Eveliina säpsähti ja vetäytyi äkkiä irti Kristianin sylistä.
-Mitä hittoa? hän kuiskasi miehelle ja lähti hoipertelemaan seinästä tukea ottaen kohti olohuonetta. Saavuttuaan käytävän päähän, hän kohtasi viiden teinitytön ilkikuriset katseet. Janna ja sen parhaat koulukaverit!
-Moikka! Eveliina sanoi tyttökatraalle hymyillen. Hän koitti epätoivoisesti näyttää niin arvokkaalta, kuin hiukset sekaisin, meikki levinneenä ja oksennusjämät rintamuksilla nyt voi. -Kuinka sä täällä oot? hän osoitti sanansa Jannalle. -Luulin, että äitisi piti tulla tänään illalla hakemaan teidät sinne viikoksi.
-Äidille tuli muuta menoa, Janna sanoi nokkavasti. -Me mennäänkin sinne vasta sunnuntai-iltana. Mistä muistuukin mieleeni, että mulla on huomenna luistelutreenit aamulla yhdeksältä. Iskä lähtee pelaamaan säbää puol kymmeneltä, joten sun pitää viedä mut! hän lopetti voitonriemuisesti. -Parempi siis mennä sänkyyn selviämään ja nukkumaan, ei suorittamaan mannertenvälisiä lentoja, hän lisäsi. Kaikki viisi tyttöä katsoivat toisiaan ja purskahtivat raikuvaan nauruun.
Eveliina katsoi sanattomana ensin tyttöjä, sitten Kristiania. Tämähän oli aivan täydellinen lopetus täydelliselle päivälle. Hän kääntyi nousemaan portaita ja kompastui heti ensimmäisen askelman kohdalla polvilleen. Eveliina kuuli korvissaan vahingoniloisen, tukahdutetun tirskumisen koko matkan ajan, kun hän pää sekaisena konttasi loput portaat yläkertaan.
Kommentit
Lähetä kommentti