Näin meidän kesken - luku 19

 

Se oli maailman perinteisin maanantai. Sateinen. Harmaa. Kylmä. Tuuli vihmoi vaakasuoraa räntäsadetta joka suunnalta täysillä kasvoille, kun Milla palasi päivälenkiltä Killen kanssa. Koiran turkki oli kauttaaltaan aivan vettynyt ja tassut olivat polviin saakka harmaassa kurassa. Milla otti eteisen naulakosta pienen tassupyyhkeen ja hankasi sillä tärisevää Killeä riuskoin ottein kuivaksi. Lopuksi hän kantoi koiran koppaansa makaamaan, peitteli tämän vielä lämpimällä fleecepeitolla ja lähti laittamaan sille ruokaa. Millan päivässä kaikki oli mennyt aamusta saakka pieleen, joten hän oli enemmän, kuin huonolla tuulella.

Kasperia oli edellisellä viikolla kiusattu useammalla välitunnilla ja nyt poika ei halunnut mennä enää kouluun. Milla oli ollut asiasta perjantaina yhteydessä opettajaan ja tämä puolestaan oli luvannut ottaa kontaktin kuraattoriin. Opettaja oli hiljaisella äänellä selittänyt puhelun aikana Millalle, että kiusanneella pojalla oli “hieman ongelmia kotona” ja kiusaaminen oli varmasti vain yksi tapa purkaa omaa pahaa oloa, vaikkei se tehnytkään tilanteesta yhtään sen hyväksyttävämpää.

Millan oli tehnyt mieli kuristaa opettaja samantien.

-Onko se siis meidän lapsen vika, jos jollakulla kaverilla menee huonosti? Milla oli kysynyt jäätävällä äänellä. -Tuollaisella lauseella annat signaalia, että sinun mielestäsi on ihan ookoo purkaa huono olo toisiin, eikö? Minäpä annan siis Kassullekin huomenna pesismailan mukaan ja sanon, että kun oikein vituttaa, niin antaa palaa. Hakkaa ekana paskaksi vaikka sen ruman kiipeilytelineen. Ja keskittää sen jälkeen kiukkunsa niihin kiusaajiin. Minä kun luulin, että koulussa yritettäisiin taata opiskelurauha jokaiselle ja sen pitäisi koskea myös välitunteja. Jos tämä tyyppi vielä jatkaa Kasperin lyttäämistä, se saa seuraavaksi vastata henkilökohtaisesti minulle.

-No niin rauhoitutaanpas nyt, opettaja sanoi väliin. -Ei tässä väkivaltaan ketään kannusteta, eikä anneta sellaiseen lupaakaan. Minä otan yhteyttä kuraattoriin ja sovitaan sitten yhteistä juttuaikaa sinne. Kasperi ja jompikumpi teistä vanhemmista sekä minä. Millainen päiväohjelma sinulla on? Meinaan, että millaiset tapaamisajat olisivat varmimpia?

-Siis hetkinen! Milla kajautti. -Mitä tapahtuu sille kiusaajalle? Eikö se joudukaan mihinkään juttusille? Onko tämä taas niitä tapauksia, joissa kiusattu joutuu keskusteluihin, psykologin arvioon, lastensuojelun listoille ja lopulta vielä vaihtamaan koulua? Ei tule kysymykseenkään. Ei, ei, ei! Minä kyllä puolustan lastani henkeen ja vereen ja haluan ehdottomasti päästä jutulle tämän pojan vanhempien kanssa.

-Ilman muuta perheet jossain vaiheessa tässä lähiaikoina voivat kohdata, jos tilanne sitä vaatii, sanoi opettaja rauhoittelevaan sävyyn. -Mutta tässä on ihan totta sen verran muuta ongelmaa kyseisen pojan kotona, että tämä homma hoidetaan sen takia nyt kuraattorin kautta. Ihan varmuuden vuoksi. Opettaja kuulosti jo hiukan ahdistuneelta. -Kiitos paljon tästä jutteluhetkestä. Minun pitää nyt valitettavasti lopetella ja lähteä vetämään musiikkituntia. Mutta palaan sitten Wilman kautta nopeasti asiaan ja laitan sinne muutamia tapaamisaikavaihtoehtoja.

 

Leijonanosa tästä aamusta oli mennyt vääntäessä Kasperin kanssa kouluun menosta. Poika oli esittänyt olevansa flunssassa ja kuumeinen. Valittanut päänsärkyä ja vaikka mitä. Itkenyt huoneensa lattialla ja venyttänyt kaikkea mahdollista tekemistä tappiin saakka. Samalla myös äitinsä hermoja. Kun Milla oli istuttanut lapset vihdoin aamupalan ääreen ja laittanut itselleen kahvin tippumaan, hän oli sattumalta katsonut kalenteria. Sydän oli hypännyt kurkkuun sekunnissa, kun hän oli huomannut, että juuri puurolautasen eteensä saaneella Maisalla olisi tarhakuvaus tunnin päästä yhdeksältä.

-Ei voi olla todellista, hän oli manannut hiljaa ja alkanut hoputtaa Maisaa syömään ruokansa nopeammin. -Miten mä olen voinut katsoa päivän noin väärin?

Milla paineli Maisan vaatekaapille ja katsoi väsyneenä sekaisia hyllyjä. -Mitä äiti on aina sanonut vaatteista? hän huusi lapsille keittiöön. -Likaiset pesukoneen eteen ja puhtaat nätisti omalle hyllylleen. Minä vuonna ajattelitte muistaakin sen?

Hän veteli henkareita edestakaisin tangolla. Tuo puolimekko voisi olla hyvä, mutta entä sukkikset sen kanssa? Eihän hän ollut ehtinyt käydä ostamassa vielä uudenkokoisia vaatteita, joten kaikki Maisan sukkahousut olivat edellisvuoden kokoa. Tyttö oli kasvanut kesän aikana sen verran, että pituus jäisi varmasti lyhyeksi. Entä sitten lyhythihainen mekko röyhelöhelmalla? Jos hän lisäisi päälle vaaleanpunaisen boleron, hihatonkin kävisi. Ja sitten vielä farkut tai mustat leggarit. Sisätossut peittäisivät sukat, joten niiden kuosilla ei olisi niin väliä. Milla huokaisi helpotuksesta, kun löysi sentään jotain puhdasta. Nyt vielä tytön hiukset päätä kiertävälle palmikolle ja se hemmetin kuvauslappukin piti täyttää. Missähän se oli?

-Kasperi, oletko jo pukenut päällesi ja pakannut reppusi? Milla huuteli metsästäessään kuvaustietolomaketta. Paperia ei näkynyt Maisan huoneessa, eikä keittiössä. Miksi hän ei ollut laittanut sitä suoraan magneetilla jääkaapin oveen?

Milla singahti saumattomalla liikkeellä eteiseen tutkimaan uudelleen tarhareppua. -Kasperi!! hän huusi uudelleen. -Mikset vastaa? Mitä sä teet siellä? Onko hommat jo hoidettu?

Hienoa, lappu löytyi punaisen hiirirepun etutaskusta. Mitä nyt pikkuisen rypyssä, mutta kyllä siitä aina selvän saisi.

-Voi elämän kevät tätä aamua, Milla siunaili ja ryntäsi Kasperin huoneen ovelle, jonne jäi järkyttyneenä seisomaan. -Mitä hemmettiä tämä tarkoittaa? hän huusi pojalle. Kasperi oli repinyt lakanat sängystään ja makasi liinavaatekasan päällä pelkät alushousut jalassaan. -Siis lähtöön on viisitoista minuuttia ja kuvittelet vielä, että sulla on aikaa tuollaiseen! hän kiljui Kasperille. -Maisan on pakko ehtiä tasaksi, koska sillä on valokuvaus. Jos sä jäät kyydistä, saat mennä kävellen, koska minun pitää ehtiä käydä toimistolla ennen ekalle asiakkaalle menoa. On tämä nyt jumaliste, kun kahdeksanvuotiaan aamuhommia pitää paapoa samalla tavalla, kuin kolmevuotiaan. Luulisi sun jo tohon ikään mennessä oppineen, mitä tehdään ja missä järjestyksessä, että ehdit ajoissa ekalle tunnille.

-Mitä väliä sillä sulle on, ehdinkö mä ajoissa? Kasperi kysyi liikahtamatta. -Ei sen luulisi sun elämääsi painavan. Mene sä vaan tärkeän asiakkaasi luokse ja vie Maisa. Kyllä mä pärjään. Ja ehdin ajoissa.

-Että sun pitää järjestää tällaiseen aamuun vielä lisäjännitettä! Milla kivahti. -Mulla on tarpeeksi hommaa ilman tätä showtakin. Mä menen nyt jatkamaan omia juttujani, tee sinä jumalauta mitä haluat!

Milla pamautti täysillä Kasperin oven kiinni ja asteli kiivain askelin Maisan huoneeseen. -Tuo sinä nyt se pääsi tänne, niin saan sen letin edes jonkinlaiseen kuntoon, hän kivahti lattialla istuvalle tytölle. -Tänä aamuna menee kaikki päin persettä ja äiti on ihan tajuttoman vihainen! No, kipin kapin nyt tähän tuoliin. Mä haen pompulat valmiiksi.

-Äiti sanoi tuhman sanan, Maisa jutteli sylissään olevalle nukelle. -Äiti sanoi perse. Se tarkoittaa pyllyä. Tuhmien juttujen puhumisesta tulee matoja kieleen, Iina sanoi tarhassa niin.

Milla huokaisi. -Joo, äiti oli tyhmä ja sanoi rumasti. Olen pahoillani. Äitiä vaan harmittaa tosi paljon, kun Kasperi vaan makaa ja kohta pitäisi lähteä.

-Kasperia varmaan vielä väsyttää, Maisa sanoi. -Sen pitää nukkua päikkärit, kun se tulee kotiin.

-Niinpä, Milla hymyili ohuesti tyttärelleen. -Päiväunet voisivat tehdä hyvää äidillekin.

 

Vietyään Maisan tarhaan ja Kasperin koulun pihalle, Milla oli huomannut unohtaneensa laittaa tytölle sadevaatteet mukaan. Lisäkirouksia vuodattaen hän oli koukannut uudestaan kodin kautta ja heittänyt toimistolle mennessään tytön naulakkopaikalle kurahaalarit, -takin ja saappaat.

Mitähän tänään vielä sattuu, Milla ajatteli ajaessaan työpaikalleen tuhatta ja sataa. Mitään lisää ei olisi kyllä enää kaivattu. Mieli oli tarpeeksi musta jo sen takia, kun hän oli huutanut kurkku suorana puoli aamua viattomille lapsilleen. Kasperin kasvot olivat olleet aivan ilmeettömät hänen kuunnellessaan äitinsä vuodatusta. Kyyneleet kihosivat Millan silmiin hänen pysähtyessään liikennevaloihin ja ajatellessaan pikkuista, koulukiusattua kahdeksanvuotiastaan.

-Sä olet maailman kamalin äiti, hän kuiskasi tyhjyyteen. -Sun kaltaisille naisille ei pitäisi edes suoda lapsia. Toinen on jo potkittu koulussa maahan ja sinä hoitelet sanoillasi homman loppuun kotona. Kotona, jonka pitäisi olla turvallisin paikka maailmassa! Vitun ämmä, mä vihaan sua! Koko maailma vihaa sua! Tuollainen läski, huono, surkea äiti voisi vaikka kuolla! Milla huusi, jysäytti nyrkkinsä rattiin ja antoi itkun tulla.  







 

Kommentit