Se
oli maailman perinteisin maanantai. Sateinen. Harmaa. Kylmä. Tuuli vihmoi
vaakasuoraa räntäsadetta joka suunnalta täysillä kasvoille, kun Milla palasi
päivälenkiltä Killen kanssa. Koiran turkki oli kauttaaltaan aivan vettynyt ja
tassut olivat polviin saakka harmaassa kurassa. Milla otti eteisen naulakosta
pienen tassupyyhkeen ja hankasi sillä tärisevää Killeä riuskoin ottein
kuivaksi. Lopuksi hän kantoi koiran koppaansa makaamaan, peitteli tämän vielä
lämpimällä fleecepeitolla ja lähti laittamaan sille ruokaa. Millan päivässä
kaikki oli mennyt aamusta saakka pieleen, joten hän oli enemmän, kuin huonolla
tuulella.
Kasperia
oli edellisellä viikolla kiusattu useammalla välitunnilla ja nyt poika ei
halunnut mennä enää kouluun. Milla oli ollut asiasta perjantaina yhteydessä
opettajaan ja tämä puolestaan oli luvannut ottaa kontaktin kuraattoriin.
Opettaja oli hiljaisella äänellä selittänyt puhelun aikana Millalle, että
kiusanneella pojalla oli “hieman ongelmia kotona” ja kiusaaminen oli varmasti
vain yksi tapa purkaa omaa pahaa oloa, vaikkei se tehnytkään tilanteesta yhtään
sen hyväksyttävämpää.
Millan
oli tehnyt mieli kuristaa opettaja samantien.
-Onko
se siis meidän lapsen vika, jos jollakulla kaverilla menee huonosti? Milla oli
kysynyt jäätävällä äänellä. -Tuollaisella lauseella annat signaalia, että sinun
mielestäsi on ihan ookoo purkaa huono olo toisiin, eikö? Minäpä annan siis
Kassullekin huomenna pesismailan mukaan ja sanon, että kun oikein vituttaa,
niin antaa palaa. Hakkaa ekana paskaksi vaikka sen ruman kiipeilytelineen. Ja
keskittää sen jälkeen kiukkunsa niihin kiusaajiin. Minä kun luulin, että
koulussa yritettäisiin taata opiskelurauha jokaiselle ja sen pitäisi koskea
myös välitunteja. Jos tämä tyyppi vielä jatkaa Kasperin lyttäämistä, se saa seuraavaksi
vastata henkilökohtaisesti minulle.
-No
niin rauhoitutaanpas nyt, opettaja sanoi väliin. -Ei tässä väkivaltaan ketään
kannusteta, eikä anneta sellaiseen lupaakaan. Minä otan yhteyttä kuraattoriin
ja sovitaan sitten yhteistä juttuaikaa sinne. Kasperi ja jompikumpi teistä
vanhemmista sekä minä. Millainen päiväohjelma sinulla on? Meinaan, että
millaiset tapaamisajat olisivat varmimpia?
-Siis
hetkinen! Milla kajautti. -Mitä tapahtuu sille kiusaajalle? Eikö se joudukaan
mihinkään juttusille? Onko tämä taas niitä tapauksia, joissa kiusattu joutuu
keskusteluihin, psykologin arvioon, lastensuojelun listoille ja lopulta vielä
vaihtamaan koulua? Ei tule kysymykseenkään. Ei, ei, ei! Minä kyllä puolustan
lastani henkeen ja vereen ja haluan ehdottomasti päästä jutulle tämän pojan
vanhempien kanssa.
-Ilman
muuta perheet jossain vaiheessa tässä lähiaikoina voivat kohdata, jos tilanne
sitä vaatii, sanoi opettaja rauhoittelevaan sävyyn. -Mutta tässä on ihan totta
sen verran muuta ongelmaa kyseisen pojan kotona, että tämä homma hoidetaan sen
takia nyt kuraattorin kautta. Ihan varmuuden vuoksi. Opettaja kuulosti jo
hiukan ahdistuneelta. -Kiitos paljon tästä jutteluhetkestä. Minun pitää nyt
valitettavasti lopetella ja lähteä vetämään musiikkituntia. Mutta palaan sitten
Wilman kautta nopeasti asiaan ja laitan sinne muutamia
tapaamisaikavaihtoehtoja.
Leijonanosa
tästä aamusta oli mennyt vääntäessä Kasperin kanssa kouluun menosta. Poika oli
esittänyt olevansa flunssassa ja kuumeinen. Valittanut päänsärkyä ja vaikka
mitä. Itkenyt huoneensa lattialla ja venyttänyt kaikkea mahdollista tekemistä
tappiin saakka. Samalla myös äitinsä hermoja. Kun Milla oli istuttanut lapset
vihdoin aamupalan ääreen ja laittanut itselleen kahvin tippumaan, hän oli
sattumalta katsonut kalenteria. Sydän oli hypännyt kurkkuun sekunnissa, kun hän
oli huomannut, että juuri puurolautasen eteensä saaneella Maisalla olisi
tarhakuvaus tunnin päästä yhdeksältä.
-Ei
voi olla todellista, hän oli manannut hiljaa ja alkanut hoputtaa Maisaa syömään
ruokansa nopeammin. -Miten mä olen voinut katsoa päivän noin väärin?
Milla
paineli Maisan vaatekaapille ja katsoi väsyneenä sekaisia hyllyjä. -Mitä äiti
on aina sanonut vaatteista? hän huusi lapsille keittiöön. -Likaiset pesukoneen
eteen ja puhtaat nätisti omalle hyllylleen. Minä vuonna ajattelitte muistaakin
sen?
Hän
veteli henkareita edestakaisin tangolla. Tuo puolimekko voisi olla hyvä, mutta
entä sukkikset sen kanssa? Eihän hän ollut ehtinyt käydä ostamassa vielä
uudenkokoisia vaatteita, joten kaikki Maisan sukkahousut olivat edellisvuoden
kokoa. Tyttö oli kasvanut kesän aikana sen verran, että pituus jäisi varmasti
lyhyeksi. Entä sitten lyhythihainen mekko röyhelöhelmalla? Jos hän lisäisi
päälle vaaleanpunaisen boleron, hihatonkin kävisi. Ja sitten vielä farkut tai
mustat leggarit. Sisätossut peittäisivät sukat, joten niiden kuosilla ei olisi
niin väliä. Milla huokaisi helpotuksesta, kun löysi sentään jotain puhdasta.
Nyt vielä tytön hiukset päätä kiertävälle palmikolle ja se hemmetin
kuvauslappukin piti täyttää. Missähän se oli?
-Kasperi,
oletko jo pukenut päällesi ja pakannut reppusi? Milla huuteli metsästäessään
kuvaustietolomaketta. Paperia ei näkynyt Maisan huoneessa, eikä keittiössä.
Miksi hän ei ollut laittanut sitä suoraan magneetilla jääkaapin oveen?
Milla
singahti saumattomalla liikkeellä eteiseen tutkimaan uudelleen tarhareppua. -Kasperi!!
hän huusi uudelleen. -Mikset vastaa? Mitä sä teet siellä? Onko hommat jo
hoidettu?
Hienoa,
lappu löytyi punaisen hiirirepun etutaskusta. Mitä nyt pikkuisen rypyssä, mutta
kyllä siitä aina selvän saisi.
-Voi
elämän kevät tätä aamua, Milla siunaili ja ryntäsi Kasperin huoneen ovelle,
jonne jäi järkyttyneenä seisomaan. -Mitä hemmettiä tämä tarkoittaa? hän huusi
pojalle. Kasperi oli repinyt lakanat sängystään ja makasi liinavaatekasan päällä
pelkät alushousut jalassaan. -Siis lähtöön on viisitoista minuuttia ja
kuvittelet vielä, että sulla on aikaa tuollaiseen! hän kiljui Kasperille.
-Maisan on pakko ehtiä tasaksi, koska sillä on valokuvaus. Jos sä jäät
kyydistä, saat mennä kävellen, koska minun pitää ehtiä käydä toimistolla ennen
ekalle asiakkaalle menoa. On tämä nyt jumaliste, kun kahdeksanvuotiaan
aamuhommia pitää paapoa samalla tavalla, kuin kolmevuotiaan. Luulisi sun jo
tohon ikään mennessä oppineen, mitä tehdään ja missä järjestyksessä, että ehdit
ajoissa ekalle tunnille.
-Mitä
väliä sillä sulle on, ehdinkö mä ajoissa? Kasperi kysyi liikahtamatta. -Ei sen
luulisi sun elämääsi painavan. Mene sä vaan tärkeän asiakkaasi luokse ja vie
Maisa. Kyllä mä pärjään. Ja ehdin ajoissa.
-Että
sun pitää järjestää tällaiseen aamuun vielä lisäjännitettä! Milla kivahti.
-Mulla on tarpeeksi hommaa ilman tätä showtakin. Mä menen nyt jatkamaan omia
juttujani, tee sinä jumalauta mitä haluat!
Milla
pamautti täysillä Kasperin oven kiinni ja asteli kiivain askelin Maisan
huoneeseen. -Tuo sinä nyt se pääsi tänne, niin saan sen letin edes
jonkinlaiseen kuntoon, hän kivahti lattialla istuvalle tytölle. -Tänä aamuna
menee kaikki päin persettä ja äiti on ihan tajuttoman vihainen! No, kipin kapin
nyt tähän tuoliin. Mä haen pompulat valmiiksi.
-Äiti
sanoi tuhman sanan, Maisa jutteli sylissään olevalle nukelle. -Äiti sanoi
perse. Se tarkoittaa pyllyä. Tuhmien juttujen puhumisesta tulee matoja kieleen,
Iina sanoi tarhassa niin.
Milla
huokaisi. -Joo, äiti oli tyhmä ja sanoi rumasti. Olen pahoillani. Äitiä vaan
harmittaa tosi paljon, kun Kasperi vaan makaa ja kohta pitäisi lähteä.
-Kasperia
varmaan vielä väsyttää, Maisa sanoi. -Sen pitää nukkua päikkärit, kun se tulee
kotiin.
-Niinpä,
Milla hymyili ohuesti tyttärelleen. -Päiväunet voisivat tehdä hyvää äidillekin.
Vietyään
Maisan tarhaan ja Kasperin koulun pihalle, Milla oli huomannut unohtaneensa
laittaa tytölle sadevaatteet mukaan. Lisäkirouksia vuodattaen hän oli koukannut
uudestaan kodin kautta ja heittänyt toimistolle mennessään tytön
naulakkopaikalle kurahaalarit, -takin ja saappaat.
Mitähän
tänään vielä sattuu, Milla ajatteli ajaessaan työpaikalleen tuhatta ja sataa.
Mitään lisää ei olisi kyllä enää kaivattu. Mieli oli tarpeeksi musta jo sen
takia, kun hän oli huutanut kurkku suorana puoli aamua viattomille lapsilleen.
Kasperin kasvot olivat olleet aivan ilmeettömät hänen kuunnellessaan äitinsä
vuodatusta. Kyyneleet kihosivat Millan silmiin hänen pysähtyessään liikennevaloihin
ja ajatellessaan pikkuista, koulukiusattua kahdeksanvuotiastaan.
-Sä
olet maailman kamalin äiti, hän kuiskasi tyhjyyteen. -Sun kaltaisille naisille
ei pitäisi edes suoda lapsia. Toinen on jo potkittu koulussa maahan ja sinä
hoitelet sanoillasi homman loppuun kotona. Kotona, jonka pitäisi olla
turvallisin paikka maailmassa! Vitun ämmä, mä vihaan sua! Koko maailma vihaa
sua! Tuollainen läski, huono, surkea äiti voisi vaikka kuolla! Milla huusi,
jysäytti nyrkkinsä rattiin ja antoi itkun tulla.
Kommentit
Lähetä kommentti