Näin meidän kesken - luku 18

 

Olivia istui läppäri edessään ja nautiskeli toista Cappuccinoaan. Kalkkunavoileivän hän oli syönyt jo aikaa sitten, mutta ottaisiko vielä jälkkäriksi joulutortun? Olivia katseli ohikulkijoita ja paineli samalla kevyesti toisella kädellä niskaansa. Hemmetin niskajumi, hän puhisi mielessään. Kahvilan pöytä ei ollut varsinaisesti mikään työergonominen riemuvoitto, mutta hän ei yksinkertaisesti jaksanut kirjoittaa aina kotona. 

Tällä hetkellä hän istui koneineen  lähiseudun ostoskeskuksessa, josta löytyi hyvien kahviloiden lisäksi vielä useinkin aiheita blogikirjoituksiin. Hän oli kirjoittanut asiakaspalvelusta (josta oli tottavie omakohtaistakin kokemusta enemmän kuin olisi tarvinnut), alennusmyynneistä, lapsiperheistä sekä kurittomista kakaroista ravintolassa. Hän oli kirjoittanut rakastuneista pariskunnista, kyynärpäineen etuilevista mummoista sekä vanhoista pareista, jotka eivät enää edes puhuneet keskenään, sen kuin istuivat vaan ostarin penkeillä ja tuijottivat kaukaisuuteen.

Tällä hetkellä Olivia kirjoitti samaan aikaan kahta tekstiä. Toinen käsitteli joulua, joka alkoi vuosi vuodelta aina vain aiemmin. Nytkin oli vasta marraskuun alku ja kaupat olivat jo lähes kuukauden myyneet joulusuklaita sekä joulukalentereita. Kaikki koristeluun liittyvät tingeltangelit oli laitettu paikoilleen jo ennen Halloweenia. Lelukaupat pursuivat tavaraa, kukkakauppiaat olivat tulleet jo asetelmineen ostoskeskuksen aukiolle ja muutaman viikon kuluttua olisi Black Friday, joka oli monin paikoin muuttunut jo koko viikon kestäväksi alennushässäkäksi. Olivia rakasti joulua, mutta vihasi sen kaupallisuutta. Hän oli varma siitä, että valtaosa lapsista ei olisi ilman uskonnontunteja edes tiennyt, miksi joulua ylipäänsä vietetään. Suurimmalle osalle mukuloista joulu oli vain päivä, jolloin voi toivoa mitä vaan ja äärettömän rikas punanuttuinen pukki toisi sen mitä suurimmalla varmuudella. Tästä näkökulmasta hän kirjoitti ja tekstistä tulisi todennäköisesti liian pitkä. Niin paljon sanottavaa hänellä aiheesta oli.

Toisen aiheen Olivia oli keksinyt katsottuaan leffan “Kuinka hukata kundi kymmenessä päivässä”. Elokuvassa toimittajatyttö tekee kaikenlaisia kokeiluja ja raportoi niistä sitten lehdessä. Olivia ajatteli ryhtyvänsä samaan. Hän aloittaisi pienistä jutuista, kuten kuukauden sokerittomuudesta tai selibaatista. Sitten hän kokeilisi iskeä satunnaisen yhden yön jutun kaupasta tai kirjastosta. Kuitenkin jostain paikasta, joka ei ollut millään tavalla sidoksissa bilettämiseen ja viinanhuuruisen iskemisen helppouteen.

Hän voisi myös koittaa herätä kaksi viikkoa aamuviideltä lenkille ja... ehkä syödä pari viikkoa pelkkää vegeä. Tehdä kaikenlaista, mikä haastaisi hänen normaaleita tottumuksiaan. Tosin ruokarajoitusjuttuja ei kyllä ihan heti voisi aloittaa, Olivia pohti, sillä joulusuklaat olivat hänen lempiherkkujaan. Hän ei voisi ajatellakaan olevansa sokerilakossa marras- tai joulukuussa. Mutta selibaattia hän voisi kokeilla. Siis ihan totaalisellaista. Ei sooloseksiäkään kuukauteen. Tai no, ainakaan kolmeen… kahteen viikkoon. Niin, ja hänhän voisi tässä joulun alla unboxata jonkin erotiikkakalenterin! Testailla välineitä itsekseen. Tai soittaa jollekin entiselle poikaystävälleen ja ehdottaa yötä blogiyhteistyön merkeissä.

Olivia laskelmoi, että rohkeammilla juttuaiheilla voisi saada lisää lukijoita. Määrät hänen sivustollaan olivat lähteneet hienoiseen laskuun ja pienen blogitutkimustyön jälkeen, Olivia oli huomannut, että seksielämään liittyvillä postauksilla näytti saavan kivasti sekä lukijoita, että kommentteja. Suurin osa kommenteista oli asiallisia, mutta osa tuli tietenkin seksihulluilta hörhöiltä. Ne olivat yleensä aivan asiattomia ja sisälsivät kaikenlaisia hulluja, välillä suorastaan pelottaviakin ehdotuksia. Onneksi ne pystyi aina moderoimaan pois.

-Moikka Livia! kuului yhtäkkiä hänen vierestään.

Olivia nosti yllättyneenä päänsä. Kuka hänen tutuistaan nyt täällä tähän aikaan olisi? Kaikkien mukulathan olivat aamupäivällä mättämässä soraa naamaansa puiston hiekkalaatikolla ja äidit istuivat vieressä katsellen puhelimiaan tai jakamassa keskenään äitimaailman salaisia asioita. Asioita, joiden olemassaoloa piiloteltiin lähes hengellisin voimin. Jos joku lapseton sivullinen sattuisi vahingossa paikalle kuulemaan näitä äitimyyttiin liitettyjä pimeitä tunteita, hänet todennäköisesti sidottaisiin puuhun ja ammuttaisiin aamunkoitteessa. Äitiys kun on ainakin ulospäin pelkkää onnea ja auvoa.

-Moikkamoi! Olivia vastasi tervehdykseen automaattisesti ja koitti samalla tavoittaa naista pikaisesti muistinsa lokeroista. Asiakas? Ei. Vanha opiskelukaveri? Ei voinut olla... Jossain hän oli tyypin nähnyt ja ihan lähiaikoina.. Olisiko ollut jossain baarissa?

Äkkiä lokero avautui. Hei, mutta... Aivan! Niinhän se olikin! Olivian edessä seisova nainen oli heidän keskiviikkoisesta lukupiiristään. Olivia ei tuntenut naista kovinkaan hyvin, sillä tämä oli hänen parhaan ystävänsä Krissen salikavereita. Krisse oli halunnut lukupiiristä mahdollisimman suuren, joten hän oli kysynyt porukkaa mukaan myös harrastuspaikoistaan. Olivia muisti, että naisen nimi oli Sofia ja tämä työskenteli jollain salilla personal trainerina sekä ravintoneuvojana.

Sofia oli kaunis, tummahiuksinen, noin 175 senttinen hurmaajatar, jonka kroppa oli kuin suoraan amerikkalaisen Sports Illustrated-lehden kannesta. Hoikka, kiinteä, ruskettunut ja juuri sopivan lihaksikas. Yleisvaikutelma Sofiasta oli niin raikas ja terve, että Olivia tunsi heti olonsa ihan nahistuneeksi. Hänenkin pitäisi ehdottomasti alkaa treenata enemmän. Hänhän voisi tehdä yhden postauksen siitä, kuinka paljon lihasta saisi kasvatettua kuukaudessa.

-Mitäs sulle? Sofia kysyi ja hymyili niin, että suora rivi valkaistuja hampaita lävähti näkyville. -Uutta tekstiäkö pukkaa? Luin just toissapäivänä sun viimeisimmän juttusi ja pakko sanoa, että odottelen innolla jatkoa. Joko sä kävit rekonstruoimassa sen illan Synnissä? Löysitkö ne maailman sinisimmät silmät uudelleen?

-Joo, kyllähän mä olen käynyt siellä sen jutun jälkeen jo useampaan otteeseen. Olivia myönteli, mutta kyseistä tyyppiä en kyllä ole nähnyt enää. Ehkäpä tuo oli vain vieraileva tähti ja pelkästään käymässä tässä kaupungissa.

-Niin, saattaa olla, myötäili Sofia.

Sitten hän vilkaisi pikaisesti ympärilleen ja kysyi Olivialta -Mitä muuten oot mieltä siitä lukupiirin tämänkertaisesta kirjasta? Sofia madalsi ääntään ja lisäsi -Voin kertoa, että meillä on peitto heilunut melkein joka ilta sen jälkeen, kun avasin ensimmäisen sivun. Se Christian Grey osaa jumaliste kyllä hommansa. Aloin tässä suunnitella jo omaankin kämppääni sellaista punaista leikkihuonetta, Sofia virnisti ja iski Olivialle silmää.

Olivia hymyili takaisin. -No onhan se aika mukanaan vievää ja mielikuvitusta kiihottavaa tekstiä paikka paikoin, hän vastasi lyhyesti.

-Hei nainen! Sofia naurahti -Pitää olla kyllä aika estoinen, jos mielikuvitus on ainoa paikka, joka sen kirjan parissa kiihottuu.

Äkkiä Sofia kääntyi ja alkoi vilkuttaa tiskille päin. -Hei, täällä! Tuu tänne!

Olivia vilkaisi samaan suuntaan ja näki mustaan, puolipitkään villakangastakkiin pukeutuneen harteikkaan miehen olevan tulossa heitä kohti. Miehellä oli vanhanaikainen lakki päässä ja katse tiukasti suunnattuna alas tarjottimeen, jonka kanssa hän taiteili läpi lounasajan ruuhkajonon. Kun mies pääsi perille, hän laski tarjottimen Olivian viereiseen, kahden hengen pöytään.

-Hirveästi porukkaa, hän huokaisi Sofian suuntaan, riisuen samalla takkiaan ja kaulahuiviaan.

-Jere, tässä on Olivia, Sofia esitteli ja osoitti kädellään Oliviaa kohti. -Ja Olivia, tässä on mun rakas hunajapupuni Jere, hän sanoi lepertelevällä äänellä. -Löysin tämän kultakimpaleen puoli vuotta sitten salilta. Oltiin yhtenä iltana nostelemassa rautaa samaan aikaan ja Jere antoi mulle pari tekniikkavinkkiä. Viimeisen sanan kohdalla Sofia nosti paljonpuhuvasti kulmiaan.

Olivia suoristautui kätelläkseen, mutta iloinen tervehdys puristui kurkkuun, kun mies kääntyi ja Olivia huomasi katsovansa maailman ihanimpiin, sinisiin silmiin. Silmiin, jotka kerran olivat vieneet häneltä jalat alta ja joita hän oli etsinyt Synnistä sen jälkeen jo useamman kerran.