Näin meidän kesken - luku 13

 

Eveliina istui kimaltelevassa puvussaan firman iltajuhlassa ja odotti Kristiania. Mies oli myöhässä sovitusta ajasta jo tunnin. Eveliina ei tuntenut ketään omasta pöydästään, joten hän selasi kännykkäänsä edes jotain tehdäkseen ja pitääkseen samalla ulkopuoliset loitommalla. Viereisillä kahdella tuolilla puhuttiin bisneksiä ja naisseurue Eveliinan takana muisteli edellisiä juhlia. Ympäriltä kuului tasainen puheensorina ja teennäinen nauru, kun toisilleen puolitutut ihmiset vaihtoivat kuulumisia ja mäiskivät ilmassa teatraalisia poskipusuja.

Eveliina huokaisi tylsistyneenä ja avasi Instagraminsa sadannen kerran viimeisen tunnin sisään. Hän katseli kuvia parhaan ystävänsä kolmekymppisistä, jotka olivat parhaillaan käynnissä ja joissa näytti olevan älyttömän hauskaa. Eveliina oli tietenkin myös kutsuttu. Vieläpä avecin kera. Mutta sitten tämä hemmetin gaalailta oli tullut väliin ja pilannut kaiken.

Kristianille kyseinen tapahtuma oli syyskauden tärkeimpiä. Mies oli selittänyt Eveliinalle, että näissä juhlallisuuksissa ei pelkästään kerätty rahaa hyvään tarkoitukseen, vaan myös näyttäydyttiin ja solmittiin suhteita. Tilaisuutta ei siis kerta kaikkiaan voinut jättää väliin. Ja Eveliinan täytyi olla mukana ilman muuta. Kaikilla muilla olisi avec, eikä Kristian voisi mennä ihan kenen kanssa vaan, kun kaikki tiesivät, että hän eli parisuhteessa. Niinpä niin, Eveliina mietti. Tässä sitä sitten oltiin. Hän istui yksinään maailman tylsimmissä “juhlissa”, joissa kukaan ei halunnut edes tuntea häntä. Ainoa, jonka kanssa hän oli jutellut koko iltana, oli vahtimestari, jolta hän oli kysynyt tietä naistenhuoneeseen.

Ja minkä vaivan hän olikaan nähnyt ulkonäkönsä eteen.

Eveliina oli käynyt kampaajalla laitattamassa kauniin kiharoista kootun nutturan takaraivolleen. Muutama hiussuortuva valui kauniisti hänen kasvoilleen ja timanttiset hiusruuvit koristivat kiharakasaa sieltä täältä. Hän oli käynyt myös kosmetologilla rentouttavassa jalkahoidossa ja teettänyt samalla ranskalaisen manikyyrin. Kulmat oli nypitty ja meikkikin oli ammattilaisen tekemä. Eveliina oli miettinyt, että jos ilta kerran oli niin tärkeä, hän panostaisi siihen kaikkensa. Kristiankin näkisi, että se mikä oli tärkeää miehelle, oli tärkeää myös hänelle.

Kaunis iltapuku oli lainassa hänen yhdeltä ystävältään, joka joutui työnsä puolesta käymään vastaavanlaisissa tilaisuuksissa. Onneksi Mari oli sen verran samankokoinen Eveliinan kanssa, että puku istui edes jotenkin. Hiukan rintojen kohdalle jäi väljää, mutta se virhe oli ollut helppo korjata topatuilla liiveillä. Lopun epäistuvuuden hän oli piilottanut kimaltavan jadenvihreän hartiahuivin alle. Mustat matalakorkoiset kengät olivat hänen omansa, vaikkeivät ne täysin sopineetkaan kokonaisuuteen. Eveliina oli päättänyt, ettei viitsi tuhlata yhden illan takia montaa sataa euroa kenkiin, joita ei koskaan enää sen jälkeen käyttäisi. Sitä paitsi, puku oli niin pitkä, että se peitti mukavasti kengät kärkiin saakka ja istuessa jalat olivat kuitenkin piilossa pöydän tai tuolin alla.

Eveliina silmäili pöytiin jaettua ohjelmalehtistä. Kohta alkaisi osuus, jossa yritykset lahjoittivat suuria summia hyväntekeväisyyteen ja Kristianin pitäisi puhua oman yksikkönsä puolesta. Miestä ei vain näkynyt missään. Eikä se vastannut edes puhelimeen. Mikä kumma sitä pidätteli? Eveliina oli tarkastanut Finnairin sivuilta, että lento oli ainakin saapunut ajallaan. Jo neljä tuntia sitten.

Yhtäkkiä hän tunsi kädet silmillään.

Kristian, hän aikoi torua nauraen, mutta vetikin sanansa viime hetkellä takaisin. Kristianin sormet eivät olleet noin kapeat, eivätkä jäiset. Kuka kumma hänen... Ei kai vaan... Voimakas hajuveden tuoksu leijaili ympärille ja alkoi kutittaa Eveliinan nenää. Häneltä pääsi kunnon aivastus. Kämmenet pysyivät edelleen Eveliinan silmillä ja liiankin tuttu ääni kysyi ilkeän surkuttelevasti.

-Nooooo. Onko meidän pikku äitipuoli vilustuttanut itsensä? Olet tainnut tulla tänne ihan kurpitsavaunulla, kun tikkuaskiasi ei näkynyt parkkipaikalla. Istuvaa asua ei haltijatarkummilla ollutkaan sitten aikaa taikoa, sanoi ääni ja puhkesi nauramaan. Nauruun yhtyi ympärillä isompi joukko. Eveliina tarttui käsiin, nosti ne silmiltään ja kääntyi katsomaan Kristianin ex-vaimoa suoraan silmiin.

-Hei vain sullekin Julianna, hän totesi rauhallisesti. -Kiva nähdä pitkästä aikaa.

-Ilo on todellakin vain sinun puolellasi, Julianna sanoi kylmästi. -Ihan yksinkö miehesi on päästänyt sinut “edustamaan” vai lymyileekö se luuseri jossain pöydän alla piilossa? Julianna nosti pöytäliinan kulmaa ja oli kurkkaavinaan sen alle.

-Kristian tulee kyllä ihan kohta, Eveliina vastasi. -Sillä oli työreissu ja konekin laskeutui kotimaahan vasta muutama tunti sitten. Ikävä tietysti jetlagissa tulla pitämään puheita, mutta mitä se ei tekisi hyvän asian eteen, hän lisäsi ja koitti hymyillä edessään seisovalle naisporukalle.

-Mitä sinäkin jetlagista tiedät? Julianna kysyi hiljaa. -Luulit varmaan vielä pari vuotta sitten jälkiruokalajiksi. Kristian on kyllä puhunut sinusta. Sanoi, ettet ole käynyt Tanskaa etelämpänä kertaakaan elämässäsi. Tunnin aikaerolla ei ihan kauheaa jetlagia vielä saada muruseni, joten jos puhuisit asioista, joista tiedätkin jotain. -Toisaalta, Julianna koputti sormellaan ylähuultaan ja näytti mietteliäältä. -Sellaisia asioita ei varmaan ihan kauhean montaa löydy. Hän käkätti taas käheää nauruaan muun hyeenaporukan liittyessä iloon.

-Hienoa, että voin tarjota sulle noin paljon hauskuutta pelkällä läsnäolollani, Eveliina sanoi koittaen pitää rohkeutensa yllä korkkarimafian ympäröimänä. -Nyt, jos suot anteeksi...

-Enpä taida suoda muruseni, Julianna keskeytti. -En voi suoda anteeksi, enkä unohtaa, kun sinä hoidat minun lapsiani joka toinen viikko. Etkä selviydy edes siitä kunnolla. Viime viikon osalta meillä on vielä puhuttavaa, mutta en halua pilata nyt kenenkään juhlailtaa. Me jatkamme siitä myöhemmin kahdestaan. Julianna katsoi Eveliinaa terävästi. -Sinä halusit Kristianin kultaseni. Suihinottojen mukana tuli myös joukko velvollisuuksia. Toivottavasti sinusta on naista niiden hoitamiseen, Julianna hymyili irvistäen.

Eveliina avasi suunsa vastatakseen jotain, mutta ei keksinytkään mitään sanottavaa.

-Niin? kysyi Julianna kumartuen lähemmäs Eveliinaa. -Oliko Tuhkimolla vielä jotain asiaa, ennen kuin kello lyö kaksitoista ja puku muuttuu tuhkaksi? Rohkeasti vaan rakkaani. Älä nyt meitä pelkää, Julianna ilkkui ja viittoili naisryhmää ympärillään. -Meitä sinä tulet näkemään usein vastaisuudessakin, sillä alat osallistua enemmän firman vaimojen puuhiin. Parasta siis tottua porukkaan. Vaikka minä en enää Kristianin kanssa naimissa olekaan, pidän silti edelleen lankoja käsissäni ja vaadin, että Hellströmin perhe on edustettuna kaikissa tapahtumissa.

Juliannan raskaasti meikatut kasvot vääntyivät pilkalliseen hymyyn.

-Sitä saa mitä tilaa pikkuinen, hän kuiskasi, ennen kuin lipui joukkoineen omaan pöytäänsä.  

Eveliinan kurkkua kuristi. Sanoi Kristian mitä vain, hän lähtisi nyt. Mikään maailmassa ei velvoittanut häntä jäämään tänne enää sekunniksikaan tuon akkajoukon ivattavaksi. Sen enempiä miettimättä, Eveliina keräsi helmansa kasaan ja nousi ylös. Hän teeskenteli lähtevänsä naistenhuoneeseen päin, mutta kääntyi puolivälissä matkaa takaisin ja puikki koristeltujen pylväiden varjoissa vaatesäilytykseen hakemaan takkinsa.