Olivia tervehti ohi juoksevaa
naapurin naista ja jatkoi sitten päivän posti kädessään matkaansa etuovelle.
Tuo nainen se juoksi joka ikinen ilta lenkkiään kuin piru olisi kintereillä.
Mitähän se juoksi karkuun? Kiimaista miestään kenties, Olivia virnisti itsekseen.
Nainen oli vaikuttanut Olivian mielestä aina hivenen kireältä. Sellaiselta,
joka koitti olla hiukan enemmän, kuin oikeasti olisi jaksanut olla. Tuollainen
naistyyppi silitti sukat ja alushousut, leipoi itse kaikki syötävät alusta
loppuun, toimi koulun vanhempaintoimikunnan puheenjohtajana ja keksi lapsille
kehittävää tekemistä sadepäiviksi.
Olivia ei ymmärtänyt, miksi
ihmeessä jotkut äidit luulivat, että heidän piti taipua niin moneen ja tietää
kaikesta kaikki. Sama syndrooma oli iskenyt poikkeuksetta jokaiseen Olivian lisääntyneeseen
ystäväänkin. Tyypit, jotka olivat maanneet ennen vapaapäivinään puoleenpäivään
ja tilanneet sen jälkeen ruoaksi kiinalaista tai noutopizzaa, nousivat nykyään
viikonloppuisinkin yhtä aikaa Paavo Pesusienen kanssa ja söivät aamupalaksi
kaurapuuroa sulatettujen mansikoiden kanssa. Muu ruokalista oli aina
suolatonta, mautonta ja sellaista, joka sopi myös sormiruokailevalle tenavalle.
Hänen luonaan käydessään ystävät pyörittelivät huokaillen silmiään, kun hän latasi
pöytään tarjolle kanawrappeja tai chili con carnea. “Ei meidän
MaijaPetteriMilenaElena voi syödä noin tulista ruokaa”, he selittivät
opetustyyliin ja loivat häneen - lapsettomaan ressukkaan sääliviä katseita. Sen
jälkeen he kaivoivat tykinkuulaa muistuttavista hoitolaukuistaan esille pari
lasista sosepurkkia jotain koiranruoan näköistä (ja eittämättä myös hajuista)
soosia, josta lapsi söi kaksi lusikallista ja voiteli lopuilla puolet Olivian
varjelemasta perintöpöydästä.
Samaiset ystävät tiesivät myös
kaiken kausivaatteista, hoitovapaista, kotihoidontuesta, osapäivähoidosta,
esikoulusta, harrastuksista ja leikkitreffeistä. Näistä asioista he puhuivat ja
Olivia istui kaiken keskellä kuunnellen, kuin täysin vierasta kieltä. Toisinaan
hän alkoi lukea mielenosoituksellisesti kännykästään uutisia ja esitti, ettei
kuullut, jos joku kysyi häneltä jotain. Olivia ei voinut sietää sitä, että nuo mörrimöykkykieltä
suoltavat pikkutyrannit olivat varastaneet hänen ystävänsä ja laittaneet
tilalle lobotomialeikkauksessa käyneitä, samoja asioita toistelevia, älyvapaita
klooneja. Ystävät jankuttivat aina, että Olivia ymmärtäisi kyllä sitten, kun
hänellä olisi omia lapsia. Ymmärtäisi tuon mystisen, kaikenkattavan rakkauden
ja sen, että oman lapsen eteen tekisi ihan mitä tahansa. Antaisi ihan kaikkensa.
Ei! hänen teki silloin mieli
kirkua. Hän ei todellakaan ymmärtäisi, eikä kohta enää edes haluaisi ymmärtää.
Olivia oli alkanut pikkuhiljaa inhota lapsia. Hänen biologinen kellonsa ei
käynnistyisi näiden kokemusten koulimana takuulla koskaan. Hän ei missään
nimessä halunnut lapsia, jos tie näyttäisi samalta, kuin ystävien kohdalla. Hän
ei halunnut taantua kehityksessään takaisin lapsen kenkiin. Nukkua kymmeneltä
sohvannurkassa, katsella vain piirrettyjä ja kuunnella pelkkiä nallelauluja.
Hänestä ei ikinä saisi tulla tuollaista tyylitöntä, pullamahaista nutturapäätä,
joka ei ole koskaan ajan tasalla uusimmista ohjelmista, biiseistä tai
uutisista. Ei ikinä!
Lasten takia myös kaikki jutut
keskeytyivät aina parhaassa kohdassa. Koita siinä sitten kertoa tarinan
huipennusta uudelleen, kun porukka on kymmenen minuuttia ihastellut vauvan
ympäripyörähdystä ja muistellut samaa vaihetta oman mukulansa kohdalla. Ei. Yhä
useammin Oliviasta tuntui siltä, että tämä juna oli vaihtanut ihan toiselle
raiteelle, eikä hän jaksaisi enää kohdata yhtäkään vauvantuoksuisia juttuja tarinoivaa
kaveriaan. Kyllähän elämässä nyt piti lasten lisäksi olla jotain muutakin, vai
mitä?
Kahvinkeittimessä oli vanhaa
kahvia ja Olivia kaatoi sen pois. Mitähän sitä laittaisikaan iltapalaksi?
Krapula oli vihdoinkin hellittänyt otteensa ja alkoi tehdä mieli syödäkin taas
jotain. Oikeastaan hän olisi halunnut lähteä kauppakeskukseen hampurilaiselle,
mutta ei uskaltanut siinä pelossa, että törmäisi siellä vahingossa
esimieheensä. Hetken kaivelemisen tuloksena pakastimesta löytyi salamipizza.
Olivia käänsi uunin päälle ja latasi kahvinkeittimen uudestaan. Hänen olisi
saatava kupillinen. Kofeiininpuutteesta tuleva otsasärky oli helvetillistä.
Kännykkä vilkutti
pöydänkulmalla viestimerkkiä. Äiti.
Moikka honeybunny! Olisitko
niiiiin kultainen ja tulisit auttamaan ensi viikon perjantaina emännöimään
Tupperware-kutsuja? Neljätoista kaveria on tulossa ja lupasin leipoa muutaman
bravuurini kahvipöytään. Mansikkabritan ja After Eight-kakun ainakin.
Tarjoiluavulle olisi tarvetta. Saat palkaksi emännänlahjan. Taisi olla tällä
kertaa joku uunivuoka. Ilmoittele, jos ehdit. Pusu ja hali. Äippis.
Kippoilta, Olivia voihkaisi.
Se, joka on keksinyt kotikutsut saisi palaa helvetin tulessa. Häntäkin oli
pyydetty kymmeniin iltamiin, joissa kaupiteltiin vaatteita, kippoja, alusasuja
ja kosmetiikkaa. Hän ei ollut koskaan “ehtinyt” osallistua. Ja uunivuoka. Mikä
se oli? Mitä hemmettiä Olivia tekisi uunivuoalla? Olisi taas yksi käyttämätön
kapine lisää hänen pienessä keittiössään.
Heippodei äityliini! Olivia
aloitti vastausviestin ja kaatoi välissä itselleen kupillisen kahvia.
Tiedät niin mun suosikkitavan viettää
perjantai-iltaa : ) Mitäpä muutakaan tällainen lapseton, miehetön, seksitön,
hajuton ja mauton sinkkutyttö tekisi, kuin vertailisi muovikippoja keski-iän
ylittäneiden leidien seurassa. Upeaa! No, leikki sikseen. Voit laskea mut
kalustoon, olen tulossa. Lähden kyllä sitten ennen puoltayötä, että ehdin
Pirren ja Miisan kanssa vielä lähteä kaupungille tutustumaan uuteen yökerhoon.
Tuun perjantaina viideltä. (Saat pitää vuoan). Halipusuin, Olivia.
Uuni hälytti. Olivia kumartui
nostamaan pizzan hellalle, latasi lautasensa slicejä täyteen ja siirtyi
keittiön lasipöydän ääreen. Kahviaan hörppien, hän napsautti päälle läppärinsä
ja haki esille blogisivustonsa. Hänen uusinta juttuaan sporttimuodista oli
käyty lukemassa jo vähän yli neljäsataa kertaa. Hyvä alku. Mistähän sitä
seuraavaksi kirjoittaisi? Mutsin kippokutsuista saisi ainakin hyvän
kauhutarinan seuraavalle viikolle.
Kommentit
Lähetä kommentti