Näin meidän kesken - luku 4

 

Milla tuijotti työkoneeltaan epäuskoisena Työvoimatoimiston sivuja. Tsiisus! Ei hän olisi sentään ikinä tällaista uskonut! Ainoat liikkeet, jotka heidän kaupunkiinsa avattaisiin seuraavan parin kuukauden sisällä, olivat parturi-kampaamo ja erotiikkaliike. Toiseen haettiin vuokratuoliyrittäjää ja toiseen myyjää. Sen verran Milla kyllä tiesi, ettei Riina ollut tainnut eläissään leikata hiuksia. Edes kaksihaaraisia itseltään, joten se ammatti oli poissuljettu. Naapuri oli kyllä puhunut myymäläesimiehestä, mutta kai se nyt oli kahdenkymmenen neliön kokoisessa seksikioskissa sama asia kuin myyjä. Siis ihan oikeasti! Ja vielä Riina!

Milla tempaisi kännykän kiivaasti käteensä ja tekstasi hengästyneenä luottoihmiselleen Petralle:

Tätä ei saa sitten kertoa kenellekään, mutta et ikinä arvaa, minne Kortesmaan Riina on menossa töihin! Ajattele! Siitä tulee seksikaupan myyjä! Siis AJATTELE!!! Niin on olevinaan hieno ihminen upeasti sisustettuine taloineen ja tuollaisia putoilee kaapista. On hauska seurata, miten tilanne kehittyy, kun Paavo saa kuulla asiasta.

Milla naputteli kynsiään pöytälevyyn ja silmäili eteenpäin työpaikan tietoja. Kassatyötä, kuormien purkamista, tuote-esittelyjä ja siivoushommia. Just ja joo, hän tuhahti. Kyllähän tämä niin tiedetään. Taitaa siivoushomma olla vain houkuttelevampi nimitys runkkauskoppien puhdistamiselle. Ja tuollaiset kaupat sitä paitsi yleensä suosivat myyjiä, jotka näyttävät muovinukeilta itsekin, hän mietti. On irtoripsiä, geelikynsiä ja implantteja poskista pakaroihin. Sileät botoxnaamat sekä nuori ikä suosituksena. Niin, että mitenkähän Riina edes istuu tuollaiseen, kun nainen lähentelee jo viittäkymmentä ja ainoa paikat, jotka eivät roiku, löytyvät hampaista.

-En enää yhtään ihmettele, ettei se ole uskaltanut kertoa Paavollekaan mitään, Milla sanoi tyrmistyneenä pöydän alla makaavalle koiralle. -En itsekään kertoisi. Kyllä Paavo varmasti mieluummin hoitaa kaikki lasten kuskaukset yksin vaikka vuosikymmenen eteenpäin, kuin antaa vaimonsa mennä pitsiliiveissä keikistelemään kassan taa ja esittelemään tuiki tuntemattomille ihmisille tekokikkeleitä ja penispumppuja.

Puhelin pöydän reunalla kilahti. Milla näppäsi viestinäkymän esiin.

WHAAAAT?!!! Ootko ihan tosissasi? Mistä kuulit? Petra

Juu juu, tosissaan, tosissaan, Milla vastasi. Nainen kertoi ihan itse aamulla. Ja vannotti vielä salaamaan asian mieheltään! Mieti nyt sitäkin! Kertoohan se nyt avioliitostakin jotain, jos työpaikka täytyy pimittää omalta ukolta!

Aivan uskomatonta! Mutta sitähän sä olet aina sanonutkin. Että siellä porukassa näytelmää pidetään pystyssä väkisin. Oot tainnut olla ihan oikeassa. Petra

Ainahan mä olen oikeassa. Hah. Milla

Milla laski luurinsa syrjään ja huokaisi syvään.

-Mistä ne ihmiset aina tietää, hän puhui taas Killelle. -Riinakin laittaa aina someen niin upeita kuvia sukupäivällisiltä ja lomamatkoilta, että olen luullut niillä menevän kovinkin hyvin. Lapsetkin ovat kuin enkeleitä. Toisaalta kovin vähän näyttävät koko porukka olevan yhtä aikaa kotona. Aina on jotain työmatkaa, harrastusta tai muuta menoa, Milla lisäsi tietävän näköisenä ja katsahti koiraa, joka nosti kulmiaan, kuunnellen tarkasti emäntäänsä.

Ja helppoahan se niiden onkin järjestää menojaan, kun toiset isovanhemmat asuvat melkein nurkan takana, Milla ajatteli tuohtuneena. Riina ja Paavo kärräsivät mukuloitaan harva se viikonloppu yökylään mummolaan ja lähtivät kahdestaan ravintolaan, leffaan tai pitkälle viikonloppureissulle johonkin Eurooppaan. “Kun me niin harvoin saadaan enää yhteistä aikaa näiden työ- ja harrastuskiireiden takia”, oli Riina huokaillut Millalle.

Just ja joo, Milla oli miettinyt ja hymyillyt vähän takakireää hymyä naapurilleen. Pitikö niitä työ- ja harrastuskiireitä ahnehtia itselleen siinä määrin, että kävi hengelle ylivoimaiseksi selvitä niistä? Riina taisi olla vain syntynyt kultalusikka suussa, eikä kestänyt yhtään vastoinkäymisiä tai liikaa velvoitteita palamatta heti loppuun. Ja mitä tuli siihen kahdenkeskisen ajan vähyyteen, ainakin naisen Instagramia katsoessa kyseisiä hetkiä riitti kyllä loputtomiin. Naapuri oli ladannut tilinsä täyteen kuvia deitti-illoistaan miehensä kanssa ja tägännyt niitä sanoilla #vihdoinkinomaaaikaa #harvointarjolla #äidinjaiskänviikonloppuvapaa #treffiilta #datenight #onnellinenavioliitto, ja niin edelleen.

Milla katsoi ulos ikkunasta ja tuhahti ääneen. Selvä. Myönnettäköön. Hän oli kateellinen. Tai pikemminkin katkera ja olikin siksi jo ajat sitten lakannut tykkäämästä Riinan jatkuvista päivityksistä. Häntä otti niin paljon päähän se, kun toinen valitti jatkuvasti oman ajan puutetta ja silti se juoksi vapaana kuin taivaan lintu vanhempiensa hoitaessa lastenlasten kasvatuksen. Ja kun vanhemmat eivät olleet puikoissa, Paavo sai jäädä kotiin jälkikasvun kanssa. Pääasia, että Riina sai tehdä, mitä ikinä halusi ja toteuttaa kaikki unelmansa peräjälkeen työuransa lisäksi.

Toisin olivat asiat Millalla ja hänen miehellään Aleksilla. Heidän kohdallaan ei isovanhemmista voinut sanoa olevan lastenhoidossa paljoakaan apua. Itse asiassa heistä ei ollut lainkaan apua.

Aleksin vanhemmat olivat eronneet. Tuula asui Floridassa, josta kävi kerran kesässä Suomessa ja Ossilla oli liian kiire viettää avioliitossa kadottamiaan vuosia takaisin, että olisi ehtinyt katsoa Maisaa ja Kasperia edes silloin tällöin. Mitä taas tuli Millan omiin vanhempiin, he olivat kyllä yhdessä, mutta heitä ei isovanhemmuus ollut koskaan oikein kiinnostanutkaan. Ristiäisissä Päivi ja Kaarlo olivat sentään käyneet ja lasten syntymäpäivät muistivat vuosittain, siinä se. Eikä Milla enää muuta odottanutkaan. Pettyisi vain. Toisinaan hänen teki mielensä avautua äidilleen ja kiljua, ettei pari viikonloppua vuodesta Maisan ja Kassun kanssa nyt varmaan veisi vanhempien elämää ihan kuralle. Milla ja Aleksi saisivat olla edes joskus ihan kahden, ilman jatkuvia velvollisuuksia ja isovanhemmat loisivat sillä aikaa arvokkaita muistoja lapsenlastensa seurassa. Mutta ei. Äiti oli niin kylmä ja kovaluontoinen, ettei Milla uskaltanut. Vieläkään, vaikka oli jo kolmenkymmenenkahdeksan. Kun äiti suuttui, oli sota valmis ja äiti kärkäs, eikä Milla jaksanut ottaa sitä marttyyriudella kuorrutettua pahaa mieltä vastaan.  

Ei siis ihmekään, että Millaa riipi Riinan vapaus. Ja kun hän aika ajoin vertaili muutenkin itseään aidan takana asuvaan Riinaan, hän huomasi häviävänsä ihan kaikessa. Ulkonäössä. Perheessä. Työpaikassa. Jaksamisessa. Niin. Millan mielestä Riinalla oli kaikki. Loistavia isovanhempia myöten.

Hän muisti kadehtineensa Riinaa jo silloin, kun oli kantanut kantokopassaan uinuvan esikoisensa varovasti kodin kynnyksen yli. Naapurin pojat olivat olleet tuolloin viisi ja kahdeksan ja koko Kortesmaan perhe oli ollut pihalla Millan ja Aleksin saapuessa kotiin vauvan kanssa. Riina oli tullut nojaamaan aidalle ja onnitellut sydämellisesti. Tuonut vielä poikineen illalla heidän ovelleen suuren tulppaanikimpun ja kauniin itsetehdyn kortin. Milla oli seurannut keittiön ikkunasta naapureiden poistumista ärsyyntyneenä. Siinä se nyt meni. Täydellinen äiti ja täydellinen nainen. Täydellisen ikäisten lastensa kanssa. Riina se sai elää helppoa elämää isojen, kaiken osaavien poikiensa kanssa, kun taas hän poloinen olisi sidottuna vauvan ympärivuorokautiseen hoitoon seuraavat pari vuotta. Ilman yhtäkään vapaahetkeä. Niin hän, tuore äiti, oli ajatellut ja katunut mietteitään saman tien. Miten hän saattoi? Ihana, pieni, kauan odotettu perheenjäsen vikisi unissaan pinnasängyssä ja hän jo toivoi lapsen olevan viisi vuotta vanhempi päästäkseen helpommalla. Hän saisi varmaan kohtalolta jonkun kamalan rangaistuksen moisista ajatuksista.  

Milla ei kaikenkattavasta järkeilystään huolimatta ollut saanut kateuden tulta sammumaan ja tuo kaiken syövä tunne oli vainonnut häntä ympäri vuorokausien. Öisin hän tunsi syvää katkeruutta siitä, että hänen imettäessään Kasperia, Riinan talossa nukuttiin. Päivisin hän mietti kateellisena Riinan upeaa työtä. Osallistuvaa miestä ja vapautta lähteä kotoa ilman yhtäkään riippakiveä. Iltaisin hän puri kiukkuisena huultaan nähdessään naapurin lähtevän yksinään juoksulenkille tai matto kainalossaan joogaamaan. Pitikö sen hemmetin kuikelon ravata itseään vieläkin laihemmaksi, hän oli puhissut. Muutenkin oli kuin kuivan kesän orava koko nainen.  

Aamuisin, kun Riina laittoi koululaisensa matkaan ja lähti viemään pienempää päivähoitoon, Milla seisoi Kasperi olallaan keittiön verhonraossa. Hän katseli silmät viiruina, hirvittävän itseinhon vallassa, huoliteltua, kauniiseen jakkupukuun sonnustautunutta naapuriaan. Sen jälkeen hän käveli katsomaan itseään eteisen peilistä. Häntä puistatti. Jos laitokselle olikin jäänyt jotain, se ei ollut maha, vaan ulkonäkö ja loppukin itsekunnioitus.

Naapurin rouva oli siis toiminut tietämättään hänen kyseenalaisena innoittajanaan ja esikuvanaan jo ensiaskelista saakka, matkalla täydelliseen äitiyteen. Mutta oliko se hänen vikansa, jos Riinan isovanhempikuvio toimi ja hänen ei? Voiko siitä syyttää häntä, jos Riinan mies kantoi enemmän vastuuta lapsistaan, kuin Aleksi? Kai se nyt oli helppoa olla täydellinen äiti, kun sai omaa aikaa? Väsyneenä ei jaksanut muuta kuin… No. Ei jaksanut yhtään mitään.

-Ootko nyt ihan varma, ettet yritä pikkuisen liikaa? oli Aleksi kysynyt, kun vauva oli ollut muutaman viikon ikäinen ja Milla oli purskahtanut parina iltana silkasta väsymyksestä lohduttomaan itkuun. -Sun kannattaisi päivisin levätä silloin, kun Kasperi nukkuu. Ei pestä ikkunoita tai järjestää kirjanpitoa.

-Kyllä mä pystyn samat asiat hoitamaan vauvan kanssa kuin ennen vauvaakin, oli Milla kivahtanut. -Mähän sanoin, ettei lapsen syntymä tule muuttamaan meidän elämäämme millään tavalla! Etkö sä usko!

Kun Aleksi oli jäänyt leikittämään iltaisin Kasperia puuhamatolle, oli Milla sitonut  juoksukengät jalkaansa ja lähtenyt Riinan tapaan iltalenkille. Vaikka useimmiten ei olisi jaksanutkaan. Hän kuitenkin vihasi niin paljon höllyvää makkaramahaansa, joka oli täynnä rumia, punaisena loistavia raskausarpia, että oli halunnut sen pois mahdollisimman nopeasti. Milla tiesi kyllä, että synnytyksen jälkeen olisi pitänyt malttaa toipua rauhassa, mutta välitti vähät. Häntä kauhistutti se, kuinka suureksi koko vatsa oli vielä jäänyt, vaikka vauva oli jo syntynyt. Sitä paitsi, löllö navan ympärillä ei kuulunut hänen unelmaäitinsä muottiin. Unelmaäiti palautui synnytyksestä tuosta vain ja mahtui jo lapsen ristiäisissä entisiin vaatteisiinsa.

Riinakin oli mahtunut. Milla tiesi sen varmasti, sillä Riina oli kerran näyttänyt hänelle poikien ristiäiskuvia. Tosin naapurin puheista oli kuulunut myös se, ettei raskausaika ollut tuonut sen enempää kiloja, kuin muitakaan ongelmia. Riinan raskaudet olivat olleet kuin suoraan neuvolan kiiltävistä lehtisistä. Kauniita, terveellisiä ja helppoja. Millan raskausaika puolestaan… No jaa. Oli ollut enemmänkin pettymys. Hän oli lukenut niin monia haastatteluita ja artikkeleita siitä, kuinka raskaus on naisen elämän parasta ja antoisinta aikaa, että odotukset olivat ehkä olleet, hmm… hiukan liian korkealla.

Hän oli odottanut onnen ja täyttymyksen tunteita. Mahan silittelyä kyynel silmäkulmassa ja potkujen tunnustelua yhdessä Aleksin kanssa. Sen sijaan hän oli oksentanut ja voinut todella pahoin viikolle kaksikymmentä saakka. Hän oli turvonnut, juossut pissalla puolen tunnin välein, kärsinyt mittavasta närästyksestä ja kaiken tämän ihanuuden lisäksi saanut melkein parikymmentä kiloa lisää (joista neuvolan terveydenhoitaja oli muistuttanut joka ikinen kerta). Minkä Milla sille voi, jos mikään muu ei ensimmäisellä kolmanneksella maistunut, kuin jäätelö, berliininmunkit ja hedelmäkarkit. Hän oli kyllä yrittänyt ohjata syömisiään oikeaan suuntaan, mutta ei ollut väsyneenä ja pahoinvoivana jaksanut taistella mielitekoja vastaan.

Ja itse synnytys sitten! Koko hommahan oli aivan ylimainostettua. Siinä ei ollut mitään eheäksi tekevää tai voimauttavaa, kuten monet naiset niin paljon kouhkasivat. Helvettiä se oli ollut ja ihan kamalan nöyryyttävää. Maata siinä kaikkien edessä ilman housuja, naama palokärjen punaisena. Puuskuttamassa ja läähättämässä. Ponnistamassa kaikin voimin parin jalkapallon kokoista tenavaa ulos alakerta ruvella. Mutta niin se vaan aika kultaa muistot ja heillekin oli syntynyt vielä toinen. 

Milla nousi koneensa ääreltä ja venytteli käsiään. Olipa hän unohtunut kauaksi aikaa ajatustensa pariin. Nyt kaikki hommat olisivat taas myöhässä. Hän haukotteli makeasti ja käveli pakastimelle hakemaan jäätelön. Mansikkapuikko suupielessään, hän siirtyi tyttärensä huoneeseen, laskosti lattialla lojuvan yöpuvun kaappiin ja petasi sängyn. Suuri vaaleanpunainen pehmonalle tuosta vielä peiton päälle makaamaan ja hän voisi edetä Kasperin huoneeseen. Kun Milla aukaisi poikansa huoneen oven, hän halusi pyörtyä.

-Ei hemmetissä! hän huudahti ääneen. Juurihan hän oli edellisenä päivänä siivonnut koko luolan lattiasta kattoon. Miten tokaluokkalainen ihminen ei osaa pitää kämppäänsä siistinä edes tunnin vertaa, Milla mietti tuskastuneena, keräillessään likaista sukkakasaa huoneen nurkasta.

Vaikka Milla lapsiaan rakastikin, olisi hän joskus halunnut olla vielä hetken jotain muutakin, kuin äiti. Viettää edes yhden päivän samanlaista huoletonta elämää, kuin muinoin nuorena. Nukkua pitkään, harrastaa seksiä keskellä päivää, elää vaikka pizzalla aamusta iltaan. Milla vihasi ruoanlaittoa. Miltähän tuntuisi yksi päivä olla miettimättä sitä, mitä tänään tarjoaisi lounaaksi, välipalaksi tai päiväruoaksi?

Toisinaan Milla mietti, olivatko nämä kaikki tuntemukset aivan normaaleja vai mahtoiko hän olla masentunut. Tai alakuloinen. Jos kävi suihkussa kahdesti viikossa ja pesi hiukset kerran kuussa, oliko se merkki siitä, että ihmisen pitäisi hakeutua hoitoon? Oli hänellä tietysti parempiakin päiviä, jolloin hän innolla heräsi ja latasi päivän täyteen kaikenlaista rästihommaa. Noina päivinä hän myös jaksoi leipoa ja pelailla lasten kanssa, ajella bikinirajat, nyppiä kulmakarvat ja lakata kyntensä. Silloin hän myös päätti tehdä niin useammin. Mutta aina vain pienemmin väliajoin, näitä muutamia huippupäiviä seurasi päivien jakso, jolloin Millaa ei olisi huvittanut nousta edes sängystä ylös.

Onneksi työkeikat repivät hänet hommiin ja liikkeelle, mutta nekin olivat alkaneet uhkaavasti vähentyä. Kaupunkiin oli tullut pari siivousfirmaa lisää, eikä asiakkaita voinut millään riittää kaikille. Millan pitäisi alkaa markkinoida palveluitaan kauemmas, mutta hän ei ollut vain saanut aikaiseksi. Hän oli typerästi pitänyt omaa asemaansa sen verran turvattuna ja luottanut siihen, että asiakkaat pysyvät, joten tähän saakka hän oli mainostanut vain paikallisesti ja saanut siivouskohteita myös puskaradion suositusten kautta. Nyttemmin osa hänen entisistä asiakkaistaan oli siirtynyt uusille firmoille, mutisten jotain paremmista aikatauluista ja edullisemmista hinnoista. Menkööt perkeleet, oli Milla miettinyt ja luovuttanut avaimet takaisin. Hän hoiti silti työnsä aina hyvin. Laadun takia asiakkaat eivät häntä ainakaan vaihtaneet.            

Noin, valmista tuli tässäkin huoneessa. Milla sulki Kasperin oven ja käveli keittiöön. Nähdessään koiran, hän muisti. Aivan! Killen aamupala oli vielä antamatta. Huonon äitiyden lisäksi hän oli siis vielä surkea koiranhoitajakin. Omaan naamaansa hän oli osannut mättää kahvia ja jäätelön, mutta koira sai nääntyä nälkään. Syyllisyyttä tuntien, Milla lastasi koiran kuppiin raksuja, kostutti niitä vedellä, lisäsi joukkoon hiukan paistettua jauhelihaa ja laski kupin maahan.

-Tulehan Kille syömään, hän houkutteli pöydän alla makaavaa koiraa. -Äiti lähtee kohta käymään kaupalla ja tuo sullekin huomiseksi sieltä vähän kalaa. Itselleen äiti taitaa ostaa pari siideriä. Ihan vaan saunajuomaksi.

Niin ja kohtahan sitä lapsetkin tulevat jo koulusta ja päiväkodista. Mitähän sitä sitten laittaisi tänään päiväruoaksi? Milla huoahti raskaasti. Hän kaivoi esiin kynän ja paperia, avasi jääkaapin oven ja alkoi kirjoittaa kauppalistaa.