Näin meidän kesken - luku 2

 

Voi helvetti, Riina kirosi hiljaa nähdessään pikavauhtia lähestyvän, huitovan Millan. Mistä tuokin nyt tuohon putosi? Ja miksi nyt? Miksi hemmetissä juuri tänään, kun hän oli muutenkin jäätävän myöhässä?

Olisi pitänyt arvata, että tuo ylisosiaalinen ämmä on etätyöpäivällään ja nurkan takana vahdissa, kun sen pastillirasia seisoo tallin edessä, Riina mietti kiukkuisena. Hän oli vihainen itselleen, koska ei ollut tajunnut lähtiessään katsoa keittiön ikkunasta naapurivaaran olevan lähellä. Silloin hän olisi edes voinut käyttää jotain harhautusta tai koittaa luikkia autotallille puiden varjoissa. Nyt oli kuitenkin jo auttamattoman myöhäistä. Ja miksi Milla on taas kotona eikä toimistollaan? Mitä etätöitä se muka täällä tekee? Makaa aurinkotuolissaan puoli päivää tai muhii jonkun puskan juurella “rikkaruohoja repimässä”, Riina ajatteli ilkeästi. Hah! Se mitään voikukkia nyppinyt. Kyttäsi vaan muita ihmisiä ja juorusi toisten asioita väritettyinä eteenpäin. Jos se oikeasti olisi aina pihahommissa aidan takana kontatessaan, ehkä sen puutarhakin näyttäisi edes vähän siistimmältä.

Riina avasi kävellessään autotallin oven kaukosäätimellä ja koitti näyttää mahdollisimman kiireiseltä. Voi helvetin kuustoista! hän kirosi uudelleen, kun säädin ei heti toiminutkaan. Meteorologian osasto lupaa tänään näemmä kaiken paskan taivaalta. 

Riinan päivä oli alkanut kankeasti. Ensin hän oli torkuttanut väsymyksessään puoli tuntia rauhallisesta aamustaan pois ja unohtanut herättää samalla ajoissa myös lapset. Mukulat olivat hyppineet seinille, kiljuneet koko tunnin myöhästyvänsä ja syyttäneet häntä kaikesta. Aamukahvikin oli jäänyt siinä kiireessä pelkäksi haaveeksi. Riina oli päättänyt nautiskella rakkaan juomansa ajomatkan aikana ja kaivanut suurella työllä kaapin perukoilta termosmukinsa valmiiksi pöydälle. Siksi hän kiukustuikin pahemman kerran, kun kaapista ei löytynyt ainoatakaan suodatinpussia. Paavo oli käyttänyt edellisenä päivänä viimeisen, eikä ollut tapansa mukaan muistanut hankkia niitä lisää. Tai kirjoittaa edes puutosta jääkaapin ovessa olevaan kauppalistaan. Mies oli ehdottanut Riinalle korvikkeeksi talouspaperia, mutta vaimo ei ollut halunnut kuulla sellaisesta puhuttavankaan. Hän ei mitään korvikkeita huolisi, sillä syykään ei ollut hänen! Riina oli pitänyt Paavolle jäätävän saarnan tämän unohteluista ja niputtanut samaan litaniaan vielä pari vanhempaakin riitaa.

Kun hän kaiken tämän jälkeen oli seissyt lähtövalmiina kynnyksellä, hän oli tuntenut housuihinsa tulvahtavan jotain lämmintä. Upeaa! Kuukautiset olivat alkaneet. Silkkaa Niagaraa, ilman mitään ennakkovaroituksia. Tamponilaatikko oli lojunut vessan kaapissa tyhjänä, kuinkas muuten. Nyt hän siis hikoili hellepäivänä ensimmäisissä kuumissa aalloissaan, vaipan kokoinen side capripituisissa housuissaan ja koitti näyttää edes jotenkin normaalilta kävellessään moinen lankku jalkojensa välissä. Hän ei siteitä ollut ostanut enää vuosiin juuri niiden epämukavuuden takia. Tämäkin malli oli kaappiin säästetty näyte jonkun naistenlehden välistä.

Loistoaamu siis oli hänellä takana ja näyttikin tulevan koko värisuora. Naapurin akka vielä kruunasi kaiken. Mulla menee taas puoli tuntia, että pääsen siitä eroon. Ja samalla loppukin aamu pilalle, Riina mietti. Pitää keksiä äkkiä jotain.

Samalla hetkellä Milla saapui Riinan luo. Riina seisoi häneen selin ja latoi parhaillaan autonsa takapenkille rauhallisin liikkein suurta pinoa erivärisiä kansioita. Etupenkille viereensä hän asetteli läppärinsä sekä paksun kalenterin, jonka välistä pursui muistilappuja. Millan mielestä Riina oli aina niin tyylikäs. Ja… ehkä pikkuisen olevinaan. Ihan kuin sen työ sisustussuunnittelijana olisi niin kamalan paljon upeampi, kuin heidän muiden. Riina suoristi selkänsä, kääntyi ja vilkaisi yllättyneenä Millaa. Kuin olisi vasta huomannut tämän.

-Ai, huomenta! Tosi lämmin ilma tänään. Mitenkäs teidän Kille näitä helteitä jaksaa? Riina kysyi pyyhkäisten hiussuortuvan silmänsä päältä. 

-Kyllähän Kille jaksaa, Milla vastasi. -Makaa keittiön laattalattialla ilmalämpöpumpun alla. Omassa jaksamisessa ei aina ole niin kehumista, kun kaikilla asiakkailla ei ole minkäänlaisia tuulettimia. Eilenkin kävin yhden kerrostalon kuudennessa kerroksessa siivoamassa. Voi luoja, että siellä oli kuuma! Piti käydä monta kertaa istumassa parvekkeella ja sitten tietysti joku naapurikyylä kertoo asiakkaalle, että siellä se sinun siivoojasi vain istuu ja...

-Niin niin, Riina keskeytti tylysti. -Sori, mutta mulla on vähän kiire. Oon jo muutenkin myöhässä, kun kello ei soinut.

Samalla Riina sai ajatuksen, jolla saisi takuuvarmasti juoruilunkipeän Millan hiljaiseksi. Hän loi pikaisen katseen ympärilleen, kumartui Millaan päin ja hiljensi äänensä lähes kuiskaukseksi.

-Ihan näin meidän kesken. Oon menossa työhaastatteluun. Ethän vaan kerro kenellekään. Lupaa. Paavokaan ei vielä tiedä. Tuonne toiselle puolelle kaupunkia avataan uusi liike ja ne etsivät sinne myymäläesimiestä. Palkka on hiukan pienempi, mutta työajat olisivat mukavammat. Eikä tarvitsisi enää reissata niin paljoa ympäriinsä. Riina vilkaisi korukelloaan ja jatkoi -Meidän lasten harrastuskuljetukset on kaikki langenneet tähän saakka niin paljon Paavon niskoille, että se alkaa olla jo ihan kypsä. Ja ymmärtäähän sen. Muksuilla kun on noita harrasteita vähän joka illalle. Tämä työpaikka toisi niin paljon helpotusta meidän elämäntilanteeseen.

Puhuessaan Riina katseli Millaa, jonka silmät olivat alkaneet kiilua. Riina tiesi, että kohta sillä olisi kiire etsimään lehdistä ja Työvoimatoimiston sivuilta ilmoitusta siitä paikasta, saadakseen vieläkin tarkempia tietoja. Hän pääsisi lähtemään ja Milla pettyisi joutuessaan etsimään olematonta työpaikkaa tuntikaupalla. Jossain vaiheessa hän sitten kertoisi, ettei ollut saanut sitä työtä, eikä ollut harmissaan vaan viitsinyt pitää siitä kauheasti meteliä.

-Mun pitää nyt kyllä mennä, etten anna huonoa vaikutelmaa myöhästymällä, Riina sanoi ja yritti olla pahoittelevan näköinen. -Jutellaan sitten myöhemmin. Paremmalla ajalla.

-Juu, ilman muuta menet, komppasi Milla innokkaasti. -Onnea työhaastatteluun! Ja toisellako puolella kaupunkia sanoit sen olevan?

Riina myönsi ja mietti samalla, huomasiko toinen itse lainkaan sitä, kuinka läpinäkyvä kyselyissään olikaan.

-Hei nyt sitten ja hauskaa päivää! Riina huikkasi, istui autoon ja hävisi naurua pidätellen Omenakujalle.

Milla jäi seisomaan vielä hetkeksi naapurin pihaan ja surffaili mielessään kaupunginosia. Mihin sinne oli tulossa uusia liikkeitä? Ei heidän kaupunkinsa nyt niin suuri ollut, että niitä olisi aukeamassa pilvin pimein. Sen oli pakko olla joku sisustusliike, jos Riina aikoi pysyä samalla alalla. No, hän lähtisi nyt syöttämään Killen, maksamaan myöhässä olevat pari laskua ja paneutuisi asiaan sitten tarkemmin.